Jarmo Lintunen

Vasemmistoliitto asetti kansanedustajaehdokkaita Savo-Karjalaan.

Savo-Karjalan Vasemmiston piirihallitus asetti uusia kansanedustajaehdokkaita Savo-Karjalaan.

Kansanedustajaehdokkaiksi asetettiin yrittäjä, tradenomi Rauno Jääskeläinen Siilinjärveltä, kouluttaja Anne Kaarina Keronen Lieksasta ja opettaja Kaisa Korhonen Leppävirralta.

Viisi nimeä puuttuu

Lista on vahvempi kuin viimeksi.

Aiemmin ehdokkaiksi on asetettu yrittäjä Alia Dannenberg ja sairaanhoitaja, toiminnanjohtaja Marko Haakana Joensuusta, prosessinhoitaja Sakari Laitinen, sosiaalialan järjestötyöntekijä Laura Meriluoto ja opettaja Marjaana Mikkonen Kuopiosta, ensi- ja lähihoitaja Juha Pitkänen Tuusniemeltä sekä kansanedustaja Matti Semi Varkaudesta.

Syksyn aikana listalle lisätään vielä nimiä, sillä tavoite on täysi 15 henkilön lista. Heistä yhdeksän valitaan Pohjois-Savosta ja kuusi Pohjois-Karjalasta.

Vasemmistoliitto tavoittelee Savo-Karjalasta kahta kansanedustajapaikkaa ja yli 10 prosenttiyksikön kannatusta. Se edellyttäisi parin prosenttiyksikön parannusta verrattuna viime vuoden kuntavaalien tulokseen.

ILMOITUS

– Lista on vahvempi kuin viimeksi jo siksi, että se on alueellisesti kattavampi, toiminnanjohtaja Jaakko Turunen sanoo Kansan Uutisille.

Mediaa listalta on kiinnostanut eniten kuopiolainen kaupunginvaltuutettu Marjaana Mikkonen, joka oli 2015 eduskuntavaaleissa perussuomalaisten ehdokkaana ja pääsi varakansanedustajaksi.

Nyt hän on vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu.

Paljon ääniä uusjaossa

– Nyt on tilaa uusille ja paljon ääniä uusjaossa, Jaakko Turunen sanoo.

Alueen valtapuolueet keskusta ja perussuomalaiset ovat muutoksessa.

Esimerkiksi perussuomalaiset on menettänyt kannatusta. Lisäksi sen kaikki kolme savokarjalaista kansanedustajaa – Kimmo Kivelä, Kari Kulmala ja Pentti Oinonen – siirtyivät siniseen tulevaisuuteen. Oinonen ei enää aio asettua ehdolle. Perussuomalaisten keräämä äänimäärä oli kuntavaaleihin puolittunut verrattuna eduskuntavaalimenestykseen.

Keskustalta taas jää ääniä vapaaksi, sillä sillä nimekkäitä luopujia, Seppo Kääriäinen ja Markku Rossi. Lisäksi Elsi Katainen haluaa europarlamenttiin.