Voidaksesi keskustella lapsesi koulusta, sinun on ensin rekisteröidyttävä kemikaaliyhtiö Monsanton asiakkaaksi. Et saa kutsua kavereidesi synttäreille ilman, että Nestlé saa katsoa kaikki kuvat perheestäsi. Ja jos haluat lähettää viestin pomollesi, sinun on lähetettävä öljy-yhtiö Exxonille kaikkien tuttaviesi puhelinnumerot.
Sen jälkeen Coca-Colan työntekijät tulevat käymään kotisi läpi ja vahtimaan, kuinka usein ja millä hetkillä sinulle kannattaa mainostaa sokeroitua kuplavettä. Lopuksi ulkomaalaiset vakoojat lukevat kirjeesi ja lahkolaiset tulevat sotkemaan hyllysi kirjoista tunnistamansa rumat sanat piiloon niin, että ”paikan usealle” onkin ”paik****ealle”.
Kuulostaako huonolta tieteiskauhulta? Valitettavasti se on todellisuutta juuri nyt useimmille suomalaisille.
Sosiaalinen media on aikamme suuri mahdollisuus. Sitä kautta järjestetään tapahtumat, käydään keskustelut, luetaan ja jaetaan uutiset, seurataan kavereiden kuulumisia ja ylipäätään osallistutaan yhteiskuntaan suurella ja pienellä tasolla. Facebook on todella monelle se tärkein käyttöliittymä internetiin. 45 prosenttia amerikkalaisista saa uutisensa Facebookin välityksellä.
Whatsapp, Instagram ja Youtube toimivat hieman eri periaatteilla, mutta ovat samalla tavalla osa ongelmaa.
Yhteiskuntaan ei voi osallistua täysipainoisesti käyttämättä Facebookia. Esimerkiksi lapseni koulun johtokunta, johon itsekin kuulun, haluaa mahdollistaa asioista keskustelun, mutta siihen ei ole muuta luontevaa foorumia kuin Facebookiin perustettu ryhmä tuon koulun vanhemmille. Jos vanhempi ei kuulu Facebookiin, hän ei pysty osallistumaan näihin keskusteluihin.
Miksi se sitten on ongelma? Mikseivät he vain liity palvelun käyttäjiksi? Facebook ei ole mikään neutraali palvelu vaan amerikkalainen suuryhtiö, joka tuottaa valtavasti voittoa. Sen myymä tuote ei ole keskustelupalsta vaan käyttäjien tiedot. Tähtitieteelliset voitot tulevat näiden tietojen myynnistä yrityksille, hallituksille ja kenelle tahansa. Niitä käytetään sitten muun muassa vakoiluun, propagandaan, häirintään ja mainostamiseen.
Keväällä yhdeksän prosenttia Facebookin suomalaisista käyttäjistä – eli 300 000 ihmistä – jätti palvelun pitkälti näistä syistä.
Hinta palvelun käyttämisestä on siis oman yksityisyyden menettäminen. Melko paljon siitä hyvästä, että haluaa kommentoida koulun kielitarjontaa tai kutsun kaverin polttareihin. Tässä ajassa yksityisyys on yksi tärkeimmistä asioista, joita meillä on, ja vastaavasti meidän tietomme ovat arvokasta kauppatavaraa.
Öljyn, mausteiden ja kullan rinnalle olet tullut sinä: missä liikut ja mistä tykkäät, keitä ovat kaverisi ja mistä keskustelette. Salaisuuskauppiaiden otsoninkäryisissä databasaareissa rikotaan yksityisyydensuojaa ja myydään tietopaketteja hämäräperäisille ostajille.
Valokuitukaravaanit kuljettavat basaarista salaisuuskontit hallituksille, terroristeille, suuryhtiöille ja kenelle tahansa, jolla on rahaa. He saavat pääsyn kotiisi, pelkoihisi ja unelmiisi. Välillä toki salaisuutesi vahingossa putoavat kamelin kyydistä ja ne päätyvät koulukiusaajien, juoruilevien naapureiden ja kostonhimoisten pomojen luettaviksi, ja voit joutua vieläkin pahempiin ongelmiin.
Sinä voit sanoutua tästä irti ja sulkea salaisuutesi lukkojen taakse, mutta samalla sulkeudut holviin itsekin. Poistut sosiaalisista medioista ja salaat kaikki sähköpostisi. Et saa enää kutsuja, et pääse osallistumaan keskusteluihin, et pysty lukemaan uutisia. Olet irrallaan maailmastamme, jota salaisuuskauppiaat pyörittävät.
Mitä, jos olisikin toisin?
Mitä, jos saisimme kaiken sosiaalisen median tarjoaman hyvän ilman sitä pahaa? Tapahtumat, keskusteluryhmät, kirpputorit, ystäväverkostot, kampanjointi ja moni muu tapahtuisi ilman, että myymme yksityisyyttämme.
Voisimme keskustella koulun johtokunnan päätöksistä ilman, että Shellin pääkonttorilla päästään näkemään, missä ulkoilutamme koiraamme.
Miksi joku suuryhtiö rakentaisi tällaisen palvelun? Eivät ne rakentaisikaan.
Suuryhtiöiden tehtävä ei ole auttaa ihmisiä suuryhtiöiden voitontavoittelua ja urkkimista vastaan.
Mutta me tavalliset kansalaiset voimme järjestäytyä puolustamaan omia oikeuksiamme. Yksi tapa järjestäytyä on muodostaa valtio.
Facebook ei ole mikään neutraali palvelu vaan amerikkalainen suuryhtiö, joka tuottaa valtavasti voittoa.
Millainen olisi valtion ylläpitämä sosiaalinen media, joka ei tavoittelisi voittoa, joka takaisi yksityisyydensuojan ja jonka päämäärä ei olisi myydä tietoja, ei sensuroida eikä vakoilla vaan mahdollistaa kansalaisille keskustelu, tapahtumanjärjestäminen, kommunikointi ja muu sellainen?
Lähes sata vuotta sitten julkinen valta rakensi sähköverkon, puhelinverkon ja perusti Yleisradion. Yle laajensi televisioon ja sitten nettiin.
Digitaalinen jokamiehenoikeus voisi sisältää oikeuden yksityisyyteen, mutta myös oikeuden toimiviin keskustelupalstoihin. Yleisradio tai vastaava valtion liikelaitos voisi sellaisia tarjota.
Tietysti käyttäjät pitäisi suojata myös valtion omalta urkinnalta, jotta esimerkiksi jatkuvasti tutkintavaltuuksiaan ylittävät poliisit tai kulloisenkin hallituksen erityisavustajat eivät pääsisi kurkkimaan kansalaisten tietoja. Se on teknisesti aivan mahdollista.
Ajatus ei ole täyttä utopiaa, sillä juuri kouluissa tällainen jo onkin: Wilma mahdollistaa yhteydenpidon opettajien ja vanhempien välillä, siellä pystyy täyttämään ja lähettämään koulun lomakkeita ja niin edelleen. Se on myös toteutettu sikäli avoimesti, että palvelua pystyy käyttämään monella eri ohjelmalla. Toistaiseksi se ei mahdollista luokan tai koulun vanhempien keskinäisiä keskusteluita, mutta se ei olisi suuri satsaus, kun jokainen on jo palvelun käyttäjä.
Sen jälkeen saman palvelun voisi antaa myös niille, joiden lapset eivät ole kouluikäisiä. Sitten meillä jo olisikin julkinen some.
Salaisuuskauppiaat eivät enää hallitsisi yhteiskuntaamme.