Bagdadin koillisosassa autot pysähtyvät suuren ruosteisen oven eteen. Vanhoja miehiä tulee paikalle, kohteliaisuuksia ja kuulumisia vaihdetaan halausten kera. Miehet ovat tulleet kommunistisen puolueen paikallisosaston kokoukseen, jossa käsitellään vaalien jälkeistä tilannetta.
Pieni sisäpiha täyttyy nopeasti. Puolueaktiivit kaivavat esiin Jusuf Salmania esittävän julisteen, kuin valvomaan keskustelua. Isoon poolopaitaan pukeutunut vanha mies sanoo hymyillen: ”Hän on meidän Che Guevaramme”.
Brittien vuonna 1949 hirttämä Jusuf Salman eli Fahd on Irakin kommunisteille marttyyri, jonka kaikki sirpin ja vasaran kannattajat tuntevat. Nuori puoluehallituksen jäsen Yasser al-Salim kertoo poliittisista kiistoista.
Irak on käytännöllisesti katsoen vararikossa.
– Vaalien häviäjät yrittävät sabotoida ja viivyttää hallituksen muodostamista, mutta emme anna heidän pysäyttää toimintaamme Irakin jälleenrakentamiseksi ja uskontopuolueiden vastustamiseksi. Meidän on tehtävä parempi suunnitelma saadaksemme lisää paikkoja seuraavissa vaaleissa.
– Meidän on mentävä eteenpäin ja tehtävä entistä kovemmin töitä. Vaalitulos ei vastaa todellista asemaamme ja näkyvyyttämme Irakissa, jatkaa toinen puhuja.
Asenteet muuttuneet, kannatus kasvanut
Kommunistipuolue oli yksi harvoista, joka sitoutui kesällä 2015 alkaneeseen korruptionvastaisten mielenosoitusten sarjaan. Sen jälkeen puoluetta koskevat asenteet Irakissa ovat muuttuneet.
Puolueen kannatus on noussut kautta maan. Joissakin maakunnissa se sai ääniä jopa uskonnollisilta aktivisteilta ja muilta konservatiivisilta ryhmiltä, joille ajatus kommunistin äänestämisestä on ennen ollut vieras.
Toki menestys on yhä suhteellista. Puolue sai toukokuun vaaleissa kaksi parlamenttipaikkaa 329:stä ja 91 000 ääntä, 5 000 ääntä enemmän kuin vuoden 2014 vaaleissa.
Sisällissodan vuosien ja syrjivän uskonnollisen politiikan jälkeen on syntynyt kaikupohjaa kansalaisyhteiskuntaa, valtion yhtenäisyyttä, korruption vastustamista ja tasa-arvoa koskevalle puheelle.
– Uskonryhmien sotiessa ei meidän ääntämme juurikaan kuultu, myöntää Irakin kommunistisen puolueen pääsihteeri Raid Fahmi. Hän on toinen parlamenttiin valituista puolueen edustajista.
– Me emme lähteneet mukaan uskonnollisiin konflikteihin. Tämä vei meidät pitkäksi aikaa eristyksiin, mutta nyt korjaamme satoa siitä, Fahmi toteaa hymyillen.
Irakiin erikoistunut politiikantutkija Hardy Méde on samaa mieltä.
– Silloin kun uskonto hallitsi politiikan kenttää, kommunistipuolueen vaikutusvalta oli varsin rajallinen. Politiikka oli šiia- ja sunnimuslimien vastakkainasettelua, ja taka-alalle jäi sosiaalisista eroista tai maallisesta yhteiskuntanäkemyksestä puhuminen.
Irti uskonsodista, korruptiota vastaan
Raid Fahmi ottaa meidät vastaan kommunistien puoluetoimistossa Bagdadin keskustassa. Kokoushuoneessa on suuri punainen lippu ja sen seinillä muotokuvat Chestä ja Jusuf Salmanista.
Uskonsodat sekä sodat al-Qaidaa ja Isisiä vastaan pitivät kommunistipuolueen marginaalissa ja ahtaalla. Osa Irakin yhteiskunnasta on kuitenkin vähitellen kyllästynyt uskonnon hallitsemaan politiikkaan, joka alkoi Yhdysvaltain kaadettua Saddam Husseinin vuonna 2003.
Isisin ”islamilaisen valtion” sorruttua viime vuoden lopulla on Irakissa syntynyt toiveita poliittisesta keskustelusta sekä valtion varojen ohjaamisesta materiaaliseen ja sosiaaliseen jälleenrakentamiseen.
– Vuodesta 2003 lähtien olemme esittäneet järkeviä, kansallista etua palvelevia linjauksia. Politiikkamme on suunnattu kansalaisille, ei uskonyhteisöille, sanoo Fahmi.
Osa irakilaisista on kyllästynyt uskonkiistojen hallitsemaan politiikkaan.
– Olemme aina tavoitelleet suurempaa taloudellista, yhteiskunnallista ja koulutuksellista tasa-arvoa. Olemme myös pystyneet osoittaneet, että olemme rehellisiä emmekä ole sekaantuneet korruptioon, silloin kun olemme vastuuta saaneet.
Maallisuutensa vuoksi syrjitty ja ateistiseksi parjattu Irakin kommunistinen puolue on nyt liitossa Muqtada al-Sadrin kanssa. Al-Sadr on šiialaisten arvostaman vaikutusvaltaisen suvun perillinen, ja hän on merkittävästi vaikuttanut kommunistien demonisoinnin vähenemiseen.
– Kommunistit mielletään yhä usein ateisteiksi, mutta al-Sadr on osittain muuttanut tätä mielikuvaa. Uskonyhteisöt arvostavat häntä ja hän nauttii suurta kansansuo-siota. Hän on julkisesti puhunut liittoutumisestamme, ja se on auttanut meitä, Fahmi sanoo.
– Nykyään Irakissa voi jo sanoa julkisesti olevansa kommunisti.
Hussein al-Alawi koki Saddamin vainot
Hussein al-Alawi odottaa meitä kotiportaillaan Bagdadin pohjoisosassa. Korttelin sähkögeneraattori pitää kovaa ääntä. Al-Alawi on kommunistipuolueen pitkäaikainen jäsen, ja hän toivottaa vieraansa tervetulleiksi olohuoneensa muhkeille sohville. Al-Alawin 32-vuotias poika Ali kuuntelee isänsä puhetta tarkasti.
– Tapasin vaimoni puolueen kokouksessa Dhi Qarissa, 63-vuotias Hussein muistelee hymyillen.
Punainen lippu on tärkeä koko al-Alawin perheelle, mutta aina ei ole elämä hymyillyt heille. Kun Hussein liittyi puolueeseen 1972, hän ei olisi voinut kuvitellakaan, miten hirvittäviä sortotoimia silloinen varapresidentti Saddam Hussein oli valmistelemassa.
1970-luvun lopulla Hussein al-Alawi ja useat hänen tovereistaan pidätettiin. Baath-puolue teloitti lähes kaikki.
– Kun he olivat tappaneet ystäväni, heillä ei ollut enää todisteita minua vastaan. Siksi he päästivät minut menemään.
Husseinin palattua kotiin hänen äitinsä poltti Husseinin omistamat Karl Marxin, Ernest Hemingwayn ja Victor Hugon kirjat, koska pelkäsi kommunistivainoja.
– Hän vuodatti kyyneleen jokaiselle liekkeihin heittämälleen kirjalle, Hussein al-Alawi muistelee.
Vuosien ajan al-Alawi piti poliittiset mielipiteensä salassa. Hän ei koskaan puhunut politiikasta poikansa kuullen. Vasta vuoden 2003 jälkeen perheessä on taas uskallettu puhua kommunismista.
– Ennen sitä se olisi ollut liian vaarallista.
Ali aikuistui kommunistipuolueen tehdessä paluuta Irakin politiikkaan ja liittyi itsekin jäseneksi. Hänkin on huomannut, että nykyisin on helpompaa kertoa muille olevansa kommunisti. Vuoden 2015 mielenosoitusten ja uuden vaaliliiton muodostamisen jälkeen ihmiset voivat Alin mukaan kutsua heidät koteihinsa jopa konservatiivisilla ja uskonnollisilla alueilla.
– Esimerkiksi Bagdadin konservatiivisessa Sadr Cityn kaupunginosassa on toimintamme helpottunut, Ali kertoo.
Ihmiset ovat saaneet tarpeekseen
Haifa al-Amin on hyvä esimerkki uudesta tilanteesta. Hän taisteli aikoinaan Saddam Husseinin hallintoa vastaan, ja tuli nyt vaaleissa valituksi hyvin konservatiivisesta Dhi Qarin maakunnasta. Hän on laskenut huivinsa hartioilleen ja tervehtii meitä lujasti kätellen puoluetoimistossa, jonka seinillä on kuvia kuolleista tovereista.
– Minua sanotaan naiseksi, joka kättelee miehiä, turvamiehen suojelema al-Amin sanoo hymyillen.
Haifa al-Amin sai toukokuun vaaleissa 12 000 ääntä, kun hän neljä vuotta aikaisemmin oli saanut 8 000. Kuuluminen Saairun-vaaliliittoon auttoi häntä laajentamaan kannatuspohjaansa sadristeihin ja muihin šiialaisiin liikkeisiin. Al-Amin korosti vaaleissa naisten vapauksia ja koulutusta.
– Ihmiset ovat saaneet tarpeekseen korruptiosta, koulujen ja sairaaloiden puuttumisesta ja niiden huonosta kunnosta. Vaikka olen nainen ja kommunisti enkä käytä huivia, ihmiset äänestivät minua, koska he kannattavat tavoitteitani, hän toteaa ylpeänä.
Irak tarvitsisi 12 000–20 000 uutta koulua, julkinen terveydenhoitojärjestelmä heikkenee jatkuvasti, maassa on ultraliberaali markkinatalous, teollisuutta ei ole kehitetty viiteentoista vuoteen ja se tuottaa vain yhden prosentin bkt:stä, tuontitavaroihin kuluu 50 miljardia dollaria vuodessa ja hallinto on laajasti korruptoitunut. Lyhyesti sanottuna maa on vararikossa. Saairun-koalition ja tulevan hallituksen kautta kommunistit toivovat vihdoin pääsevänsä tekemään jotain Irakin hyväksi.
– Ennen meille oli hyvin ahdas tila toimia, mutta nyt kaikki on meille avoinna, Raid Fahmi haaveilee.
Käännös: Markus Kangas ja Arto Huovinen