Tänä syksynä on kulunut kymmenen vuotta siitä, kun yhdysvaltalainen investointipankki Lehman Brothers kaatui ja rahoitusmarkkinoiden kriisi kärjistyi. Taustalla oli finanssimarkkinoiden liiallinen riskinotto, jota ruokkivat ”finanssi-innovaatiot”, eli monimutkaiset rahoitusmarkkinatuotteet, jotka mahdollistivat spekulaation ja finanssipelureiden satumaisen rikastumisen. Oma osuutensa oli myös liian löperöllä valvonnalla, sillä sääntely ei sopinut talouden vapautta korostavaan markkinauskoon.
Finanssikriisin laineet löivät Atlantin yli Eurooppaan ja kriisi levisi nopeasti rahoitusmarkkinoilta reaalitalouteen. Suomen bruttokansantuote putosi vuodessa historialliset 7,8 prosenttia.
Finanssikriisin laineet löivät Atlantin yli Eurooppaan ja kriisi levisi nopeasti rahoitusmarkkinoilta reaalitalouteen.
Pankit pelastettiin, pankkiirit pääsivät kuin koirat veräjästä, moni yhdysvaltalainen perhe menetti talonsa. Yhdysvaltojen talous alkoi elpyä melko pian kriisin jälkeen, mutta Euroopassa jälkijäristykset vaikuttivat pidempään, kun finanssikriisi laukaisi sitkeän eurokriisin. Eurokriisin syinä olivat eurojärjestelmän rakenteelliset valuviat, jäsenmaiden vaihtotaseiden epätasapainot, raskas velkaantuminen ja EKP:n, EU-komission ja jäsenmaiden väärät ratkaisut. Rahapoliittisen elvytyksen kanssa aikailtiin, ja se kohdistettiin väärin. Maat pakotettiin liiallisiin julkisen talouden säästöihin, jotka syvensivät ja pitkittivät kriisiä, eikä erityisesti Saksan kestämättömiin ylijäämiin edelleenkään puututtu.
Eurokriisi on nyt onneksi historiaa. Kuitenkaan kriisin aiheuttaneita rakenteellisia ongelmia ei ole korjattu, ja uusi talouskriisi onkin vain ajan kysymys. Pankkivalvontaa on kyllä hieman kiristetty ja varautumisjärjestelmiä kehitetty, mutta pankkijärjestelmän rakenteellisiin uudistuksiin ei ole ollut rohkeutta. Kasvava varjopankkitoiminta pakenee valvontaa, ja monimutkaiset finanssituotteet kehittyvät säädöksiä nopeammin. Halu sääntelyyn on myös heikentynyt kriisin opetusten peittyessä historian tomuun.
Eurojärjestelmän pohjimmaisia ongelmia ei ole korjattu, eikä myötäsyklistä talousoppia ole uudistettu. Euroopan keskuspankin rahapoliittinen elvytys on voidellut talouden rattaita, mutta raha on mennyt reaalitalouden sijaan omaisuusarvojen kasvuun. Rahoitusmarkkinoiden koko suhteessa reaalitalouteen on entisestään kasvanut. Kriisinhallintatoimet ovat kylväneet uuden kriisin siemenen.
Toimivat rahoitusmarkkinat ovat reaalitalouden tarvitsemaa polttoainehuoltoa, mutta nykyisenkaltainen pankki- ja rahoitussektori on reaalitalouden joukkotuhoase. Rahoitusmarkkinoiden tervehdyttämisen, pankkisektorin uudistamisen, rahareformin ja eurojärjestelmän korjaamisen on oltava vasemmistolaisen talouspolitiikan ytimessä.