All Over Press/Ismo Pekkarinen

Tuoreen tutkimuksen mukaan Sipilän hallituksen toteuttamat leikkaukset ja uudistukset uhkaavat koulutuksen tasa-arvoa. ”Digiloikan” myötä myös elinkeinoelämälle on muodostunut mahdollisuus vaikuttaa koulujen arkeen.

Juha Sipilän hallitus julkaisi keskiviikkona 9. elokuuta budjettiriihen alustavat linjaukset. Näissä suunnitelmissa kerrotaan isoista panostuksista koulutukseen ja tutkimukseen. Kasvatustieteen tutkija Tuomas Tervasmäen ja filosofi Tuukka Tomperin hiljattain julkaistun tutkimuksen ”Koulutuspolitiikan arvovalinnat ja suunta satavuotiaassa Suomessa” valossa nämä tavoitteet ovat ristiriitaisia ja riittämättömiä suhteessa hallituksen aiempiin toimiin.

– Näissä panostuksissa ei tietenkään ole sinänsä mitään vikaa, mutta ne eivät riitä korvaamaan jo tehtyjä yli 900 miljoonan euron leikkauksia. Nämä ovat laastareita päätöksiin, joita hallitus on itse aiemmin tehnyt, Tervasmäki sanoo.

Esimerkkinä tällaisesta voidaan pitää hallituskauden aikana toimeenpantua subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittamista sekä varhaiskasvatuksen piirissä toteutuneiden ryhmäkokojen kasvattamista.

– Suurin osa kunnista on ottanut vähintään jommankumman näistä käyttöön. Nyt näitä päätöksiä ja valintoja pyritään jälkeenpäin paikkaamaan. Budjettiriihen pohdinnoissa mainitaan esimerkiksi, että tavoitteena on palkata lisää työntekijöitä haasteellisilla alueilla toimiviin päiväkoteihin. Tämä on ristiriitaista eikä riittävää suhteessa aiempiin päätöksiin, Tervasmäki sanoo.

Tervasmäen ja Tomperin tutkimus kartoittaa nykyisen hallituksen koulutuspoliittisia toimia ja niiden taustalla olevia arvovalintoja. Tutkimus on ajankohtaisuutensa vuoksi ainutlaatuinen. Ei olekaan ihme, että se nostatti pian ilmestymisensä jälkeen laajaa julkista keskustelua.

ILMOITUS

Huomiota herätti etenkin opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen Helsingin Sanomissa 14. heinäkuuta julkaistu – kenties harkitsematon – lausuma: ”Kuulostaa oppositioretoriikalta”. Tämän ministeri sanoi lukematta tutkimusta.

Tervasmäen ja Tomperin mukaan koulutus mielletään kansallisena ylpeyden aiheena, mutta usein siihen liittyvien päätösten ajatellaan olevan irrallaan poliittisista toimijoista ja arvovalinnoista.

– Jos koulutuksen suhteen tehdään näin suuria ratkaisuja, olkoot ne millaisia tahansa, on niillä pitkäkantoisia vaikutuksia. Tämän vuoksi tulee tarkastella, millaisiin arvovalintoihin nämä ratkaisut perustuvat, Tervasmäki sanoo.

Uudistamissyklit ovat liian tiheitä

Hallituksen tekemien koulutuspoliittisten uudistusten taustalla ovat olleet etenkin talouden ja yritysten kilpailukyvyn vahvistaminen, elinkeinoelämän kuuleminen ja muun muassa informaatioteknologian yritystoiminnan vahvistaminen.

Uudistusten taustalla on ajattelumalli, jonka myötä oppiminen on alettu ymmärtämään yhä enemmän yksilön kykynä sopeutua työelämästä kumpuaviin vaatimuksiin.

– Ongelmana on tämän ajattelumallin kapeus. Jos yleissivistävyys nakerretaan pois, voidaan kysyä, millaisia mahdollisuuksia yksilölle jää vastata näihin odotuksiin ja esimerkiksi toteuttaa elinikäisen oppimisen ihanteita, Tervasmäki sanoo.

Yleissivistävyyden kohdalla ongelmana on koulutuksen piirissä tapahtuvien uudistamissyklien tiheys – miksi aiempi tutkimustieto ohitetaan ja monet kehittämishankkeet aloitetaan alusta? Kuvaava esimerkki tällaisesta on Tervasmäen mukaan lukion tuntikehyksen avaaminen ja opetussuunnitelmaprosessin käynnistäminen uudelleen.

– Ongelmana tässä on se, ettei yksikään ikäluokka ole ehtinyt opiskelemaan opetussuunnitelman puitteissa koko lukion oppimäärää, joka astui voimaan vasta vuonna 2016. Meillä ei ole vielä minkäänlaisia mahdollisuuksia arvioida edes tämän opetussuunnitelman seurauksia, Tuomas Tervasmäki sanoo.

Uudistamissyklin tiheyden myötä opettajien ääni on vaarassa jäädä huomioimatta. Laaja tutkimuspohja kertoo, että koulutusuudistukset on tuomittu epäonnistumaan ellei niiden toteuttajien näkemyksiä huomioida.

– Hallituksen koulutuspoliittisten linjausten ja koulutuksen alan toimijoiden väliin jää liian suuri välimatka. Tämä on johtanut siihen, että esimerkiksi opettajien arjenhallinnan vaikeudet ovat kasvaneet. Monien opettajien puheenvuoroissa toistuu koulujen toimintaympäristöjen eriytyminen sekä jossain määrin sosioekonomisten erojen kärjistyminen. Tämä ristiriita taas pelkistetään usein yksilön muutosvastarinnaksi, Tervasmäki kertoo.

Nivelvaihe ja nuorten syrjäytyminen

Viime vuosina nuorten syrjäytyminen työelämästä ja koulutuksen piiristä ovat herättäneet yhä enemmän huolta. Esimerkiksi Me-säätiön vuonna 2017 tekemän selvityksen mukaan Suomessa on 69 000 syrjäytynyttä alle 30-vuotiasta nuorta.

Nivelvaihe, tässä tapauksessa siirtymä peruskoulutuksen piiristä toiselle kouluasteelle, on ratkaiseva syrjäytymiskehityksen estämisen kannalta. Tervasmäen ja Tomperin tutkimuksen mukaan suurimpana huolena onkin ammatillisen koulutuksen kohtalo.

Niin kutsutun ”amisreformin” myötä rahoitusta on leikattu 190 miljoonaa, minkä johdosta lähiopetusta on korvattu itsenäisellä opiskelulla ja opettajia ohjaajilla. Reformin ytimessä on yksilön itsenäisyyden ja omatoimisuuden korostaminen.

”Kyse on sekä koulutuksen laadusta että sen tasa-arvoisuudesta.”

– Ongelma on se, että yksilöä vastuullistetaan liikaa ja liian varhaisessa vaiheessa. Peruskoulu on esimerkiksi vahvasti strukturoitu lukujärjestyksen osalta. Yksilön ei peruskoulussa tarvitse tehdä merkittäviä valintoja oman opiskelunsa suhteen, mutta jo pian siirtyessään seuraavalle koulutusasteelle yksilöltä odotetaan vahvaa itseohjautuvuutta sekä itsesäätelytaitoja. Tämä on todella suuri muutos, joka ajoittuu yksilölle jo muutenkin haasteelliselle ikäkaudelle, Tervasmäki sanoo.

Tilanteesta tekee vaikean myös se, että opiskelijamäärät ovat kasvaneet etenkin maahanmuuttajien osalta. Erityisopetuksen tarve on myös selvästi kasvanut.

– Huoli kiinnittyy tähän ristiriitaiseen tilanteeseen. Erityisesti aikuisen ja nuoren välinen kohtaaminen on vaarana unohtua. Huomiota ja tulevia toimia tulisi suhteuttaa juuri tähän tilanteeseen, ja tätä kautta pitää huolta siitä, ettei nuori jää koulutuksen tai työelämän ulkopuolelle, Tervasmäki peräänkuuluttaa.

Elinkeinoelämän rooli vahvistunut

Sen lisäksi, että hallitus on leikannut koulutuksesta, sen toimilla on ollut myös laadullisia seurauksia. Keskeisimpänä näistä voidaan pitää peruskoulutuksen piirissä toteutettua ”digiloikkaa”. Sen toteuttamisen myötä hallitus on luonut elinkeinoelämälle mahdollisen kanavan päästä vaikuttamaan koulujen arkeen.

– Opetussuunnitelmassa yritysten kaupallinen vaikuttaminen rajataan koulun ja opetuksen ulkopuolelle. Digitalisaatio ja erilaisten oppimisteknologioiden käyttö asettuu kyseenalaiseen valoon suhteessa tähän linjaukseen. Voidaan esimerkiksi miettiä, mikä Niken tai Adidaksen kaltaisten yritysten rooli olisi liikuntatunneilla, Tervasmäki pohtii.

Ongelmallista on myös se, että opetusteknologialle asetetaan valtavia odotuksia, eivätkä siihen liittyvät lupaukset ole aina välttämättä realistisia.

– Meillä ei ole tutkimusnäyttöä siitä, että esimerkiksi digitaalisten opetusvälineiden käyttö itsestään kohentaisi oppimistuloksia. Tämän vuoksi meillä pitäisi olla mahdollisuuksia tarkastella näiden välineiden käyttöä realistisesti, joka tarkoittaa myös opetusteknologioiden varjopuolien huomioimista, Tervasmäki sanoo.

Kohti koulutuspolitiikan uutta suuntaa

Mihin koulutuksen voimavaroja tulisi sitten suunnata? Tuomas Tervasmäen mukaan ennen kaikkea koulutusvalintojen yhdenvertaisuuden puolustamiseen sekä polarisaation ehkäisemiseen.

– Meillä on lisääntyvää tutkimustietoa siitä, että koulut ja alueet eriytyvät muun muassa sosioekonomisen taustan mukaan. Tulevien koulutuspäätösten tulisi perustua koulutusmahdollisuuksien tasa-arvoisuuteen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi lähikouluperiaatteen vahvistamista sekä haastavilla alueilla sijaitsevien koulujen resurssien lisäämistä. Jos emme jatkossa huomioi tämän kaltaisia kehityskulkuja, niin sosiaalisen oikeudenmukaisuuden periaatteeseen pohjautuvan hyvinvointivaltion periaatteet ovat uhattuina, Tervasmäki huomauttaa.

Tervasmäen ja Tomperin tutkimuksen mukaan juuri nyt tarvitaankin monipuolista yhteiskunnallista keskustelua koulutuspolitiikan suunnasta ja arvovalinnoista. Etenkin koulutuksellisen tasa-arvon merkitys olisi ymmärrettävä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta.

– Kyse on sekä koulutuksen laadusta että sen tasa-arvoisuudesta, ja usein nämä kulkevat käsi kädessä, Tervasmäki tiivistää.

Tutkimus on julkaistu Niin & näin -lehden verkkosivuilla.


Hyvä lukija!

Kiitos, että luit jutun. Tämä juttu on kirjoitettu kotiin tilattavaan lehteemme.

Jokainen tilaus vahvistaa toimituksemme resursseja kirjoittaa luotettavia uutisia ja juttuja verkkoon.

Tilaa nyt Kansan Uutiset. Edistät moniäänistä journalismia!

Tarjoushintaan kotiin kannettuna 28 €/3 kk. Sähköinen digilehti alkaen 4,90 €/ kk.