Q-teatteri/Pate Pesonius

Mount Everest -esityksessä ihmiset puhuvat toistensa ohi ja ymmärtävät toisiaan väärin tai eivät lainkaan.

Raskas, käsin kosketeltava ja ahdistava suru. Se on läsnä Iinan (Minna Haapkylä) ja Sampon (Pyry Nikkilä) halauksessa, joka aloittaa Q-teatterin Mount Everest -näytelmän. Sitten aviopari ei saakaan enää yhteyttä toisiinsa.

Lapsen menettämisen suru eristää Iinan omaan maailmaansa, johon Sampo ei ulotu, ei pääse eikä välttämättä haluakaan.

Iina ei halua muuttaa uuteen asuntoon, jonne Sampo on jo muuttanut. Hän käpertyy sohvalle, ja kun Sampo ja hänen kaverinsa Hannes ”Siltsi” Salo (Paavo Kinnunen) vievät sohvan, hän käpertyy patjalle.

Hanneksen mukaan patja on Tempur. Yhtä vähän kuin patjan merkillä on väliä, tuntuu puheella olevan merkitystä Mount Everest -näytelmässä.

Ihmiset puhuvat lyhyesti, puhuvat toistensa ohi tai huutavat. On peiteltyä aggressiota, joka purkautuu väkivallaksi. On seksuaalista alistamista. On ulkopuolisuutta. On kateutta. On surua, ja paljon pinnan alla tunteita.

ILMOITUS

Jokaisella on oma päänsä sisäinen maailma, johon muilla ei ole pääsyä.

Aavemaista yksinäisyyttä

Mount Everest -esityksestä voi kääntää esiin erilaisia näkökulmia. Se voi olla dekkarimainen kertomus jostain ja samalla ei mistään lähiöstä, jossa toisilleen vieraat ihmiset asuvat.

Tulkinta syntyy helposti valojen, varjojen ja äänten maailmassa, jonka lavastus ja Kasperi Laineen musiikki luovat.

Pääosassa on lapsensa menettänyt nainen, Iina, joka näkee vastakkaisessa ikkunassa tytön (Lotta Kaihua) ja naisen (Pirjo Lonka). Vastapäisessä huoneistossa käy Siltsi ja lopulta hänen miehensäkin. Sähköt katkeilevat, ja tunnelma on aavemainen.

Kukaan ei usko Iinan kokemaa todeksi. Hän kokee, että hänet leimataan hulluksi. Hänen ”pitää herätä”, kuten hänen miehensä Sampo sanoo.

Yllättäen paljastuukin, että kaikki on totta. Vai onko kuitenkaan?

Anna mun olla

Ovatko kaikki ympärillä pyörivät ihmiset ja näiden kokemukset sittenkin yhden masentuneen naisen harhaista mielikuvitusta?

Jos Sampoa on uskominen, Iinan tilanne on jatkunut pitkään. Sinänsä Mount Everest -näytelmässä ajalla ei ole juuri merkitystä, sitä ei mitata mitenkään. Kohtaukset tulevat, katkeavat veitsellä leikaten ja katoavat.

Ihmiset puhuvat lyhyesti, puhuvat toistensa ohi tai huutavat.

Katsoja jätetään kehittelemään jatkoa. Tappoiko Iina miehen vai ei? Ei voi tietää varmaksi. Ja jos tappoi, tappoiko hän Sampon vai Siltsin?

Siinä missä Sampo on itsekäs ja traaginen hahmo, on Hannes ”Siltsi” ikään kuin ulkopuolinen ja ennen kaikkea arvaamaton. Hänen puheensa ovat absurdeja, tilanteeseen aina sopimattomia, mutta menevät normaalin (miehen) piikkiin.

Syksyn näytelmien paras henkilöhahmo, sanoi avec ensi-illassa.

Mikä olikaan Mount Everest?

Mount Everest kuuluu kasitonnisten luokkaan, sanoo Niina. Lotta Kaihuan Niinassa on jotain samaa kuin Silta-televisiosarjan ruotsalaisessa rikospoliisissa Saga Norénissa (Sofia Helin).

Niina on kuitenkin lapsekas, hauras, hyväksikäytettävä ja helposti murtuva. Niinalla ja Iinalla on vain yksi kirjain nimessä eroa, mitä he pitävät merkittävänä.

Q-teatteri/Pate Pesonius

Hatara ystävyys Niinaan ajaa Iinan kiipeämään omalle Mount Everestilleen, etsimään kadonnutta ja kuolleeksi epäiltyä ystäväänsä tai pikemminkin tuttavaansa – ja etsimään itseään.

Kiivettyään omalle Mount Everestilleen Iina on ensimmäisen kerran pitkään aikaan todellisessa maailmassa, kuolleesta heräävän Sampon kanssa. Haapkylä tekee siirtymän vahvasti, kuten koko roolinsa.

Tilaa mielikuville

Mount Everest -esitys pitää otteessaan paria pientä hetkeä lukuun ottamatta. Näytelmä varmastikin hämmentää ja jakaa katsojia.

Haapkylä, Nikkilä, Kaihua, Kinnunen ja Lonka pelaavat hienosti yhteen nopeatempoisissa siirtymissä.

Kohtausten välisissä hetkissä on uhka vaivautua, mutta ei tässä esityksessä. Ne antoivat tilaa jatkaa teemojen kehittelyä.

Kantaesitys Q-teatterissa 19.9.2018. Käsikirjoitus ja ohjaus: Antti Hietala. Dramaturgi: Jani Volanen.