Johannes Tervo

Herrmansonilla ratkaistiin ylityökiellon vaikutukset tuotantoon palkkaamalla heti lisätyövoimaa. Mutta Herrmans on poikkeus. Eikä kaikille olisi edes tarjolla ammattiväkeä palkattavaksi.Teollisuusliiton Turja Lehtonen toivoo tuotantonsa kanssa kipuilevien yritysjohtajien kääntyvän Petteri Orpon ja Juha Sipilän puoleen.

– Heillä on ratkaisun avain. Ei meillä, Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoo.

Pietarsaarelainen polkupyörien varusteita ja metsäkoneiden valaisimia valmistava Herrmans Oy vastasi Teollisuusliiton julistamaan, maanantaina alkaneeseen ylityökieltoon ripeästi. Tehtaaseen palkattiin alkuviikosta viisi uutta työntekijää.

Yrityksen johtoa emme tavoittaneet, mutta noin 160 työntekijän pääluottamusmies Ann-Louice Ormiskangas vahvistaa tiedon uusista työntekijöitä.

– Ehkä tänne olisi palkattu muutenkin lisää työntekijöitä, mutta nyt heitä tuli nopeutetulla aikataululla, Ormiskangas sanoo.

Yrityksen tuotanto menee pääosin vientiin ja tilauskannasta riippuen ylitöiden määrä vaihtelee Ormiskankaan mukaan melkoisesti vuosittain.

ILMOITUS

Viime vuonna ylitöitä tehtiin pääluottamusmiehen mukaan runsaasti.

– Silloin jouduimme sopimaan niin, että ylitöitä pystyttiin tekemään enemmän kuin laissa sanotaan, Ormiskangas kertoo.

Tänä vuonna yrityksessä on menty lain sallimissa ylityömäärissä. Niitä on tehty keväällä ja kesäkauden jälkeen taas syksyllä, joka on aina ollut kiireistä aikaa tehtaalla. Ormiskangas kertoo, että juuri ylityökiellon edellä ylitöitä tehtiin paljon koko viime viikon ja viikonlopunkin ajan.

Parasta kun yritykset pyörivät täysillä

Pietarsaaressa ylityökiellosta tuli työn jakamisen malli. Toki uudet työntekijät tulivat koeajalle, mutta Ormiskangas muistuttaa, että työsuhteet voivat aina muuttua vakituisiksikin. Muualla tätä mallia ei ole juurikaan käytetty.

– Mitään yleistä rekrytointiaaltoa ei ole ylityökiellon vuoksi, sanoo Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen.

Vaikutusta ylityökiellolla on ollut. Siitä kertovat Lehtosen mukaan niin työpaikkojen luottamusmiehiltä tulleet viestit kuin myös yritysjohdon yhteydenotot liiton suuntaan.

– Me olemme pyytäneet yritysjohtajia kohdistamaan puhelut Sipilän suuntaan. Me emme tätä tilannetta halua. Meillä on valmius katkaista tilanne vaikka heti.

Lehtonen harmittelee sitä, että työntekijät ovat nyt pakotettu turvautumaan poliittisiin mielenilmauksiin.

– Tarkoituksemme on tietysti se, että yritykset pyörisivät täysillä ja laakerit punaisina.

Tuotanto pyörii liiaksi ylitöiden varassa

Ylityökielto on jo näyttänyt ainakin Teollisuusliitossa sen, kuinka paljon tuotanto yrityksissä on ylitöiden varassa.

– Kun ylityönhän pitäisi olla se äärimmäinen keino tai hätätapaus.

Ylityökielto on Lehtosen mukaan osoittanut sen, että henkilöstömitoitus ei yrityksissä kaikilta osin ole kohdillaan.

– Vaikka samasta on toki kertonut myös tilastoidut ylityöluvut. Suomessa tehdään kymmeniätuhansia henkilövuosia ylitöitä.

Teollisuusliiton ylityökielto jatkuu toistaiseksi.

Perjantaina 21.9. Teollisuusliiton hallitus on kutsuttu koolle. Siellä puidaan, miten ylityökielto on toiminut tässä asiassa, ja katsotaan jatkoa.

Mielivaltainen laki pois eduskunnasta

Teollisuusliittoa on julkisuudessa arvosteltu yritysten tuotannon ja erityisesti tärkeiden vientiyritysten kuten Turun telakan tuotannon vaikeuttamisesta ylityökiellolla.

Lehtonen korostaa, että Teollisuusliitolla ei ole tarkoitus vahingoittaa yhtäkään yritystä.

– Tässä on kysymys puhtaasti edunvalvonnasta. Ja myös Suomen lainsäädännön eli poliittisen mielenilmauksen käytöstä, jolla haluamme saada mielivaltaisen lain pois eduskunnasta.

Lehtonen myöntää, että esimerkiksi Turun telakalle tilanne on vaikea.

– Mutta meidän vastaus näihin asioihin on, että niin telakan kuin muidenkin yritysten johdon tulisi käyttää omaa verkostoaan kertoakseen Petteri Orpolle ja Juha Sipilälle, että tässä ei nyt ole mitään järkeä. Että tämä käy liian suureksi.