Lehtikuva/Martti Kainulainen

Ulkoministeri edustaa valtiota, ei omia näkemyksiään.

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti pitää ongelmallisena sitä, että ulkoministeri Timo Soini osallistui abortinvastaiseen tilaisuuteen virkamatkallaan Kanadassa toukokuussa 2018.

Kun ulkoministeri matkustaa ulkomailla Suomen valtion edustajana, hänen olisi oikeuskanslerin mukaan perusteltua noudattaa kannanotoissaan erityistä varovaisuutta ja harkittua pidättyvyyttä. Harkinta ja pidättyvyys ovat tarpeen, jotta ei syntyisi väärinkäsityksiä tai epäilyjä siitä, mitkä ovat Suomen valtion ja mitkä hänen omia kantojaan.

Kannanotoista täytyy selvästi erottaa, onko ne esitetty valtion tai kansanedustajana vai yksityishenkilönä.

Soinin osallistuminen kynttilävigiliaan ja siihen sisältyvä abortinvastainen kannanotto tapahtui hänen ulkoministerinä tekemänsä virkamatkan aikana.

Soini ei kuitenkaan toiminut asiassa lainvastaisesti.

Uskonnonvapaus ja sananvapaus kuuluvat luonnollisesti myös ulkoministerille. Oikeuskanslerin mukaan Soinin osallistumisessa kynttilävigiliaan oli kyse uskonnonharjoittamisesta, mutta myös abortinvastaisesta kannanotosta.

ILMOITUS

Soini edusti Kanadassa Suomea

Valtiolta ja sen edustajana toimivalta henkilöltä edellytetään yleensä puolueetonta ja neutraalia suhtautumista eri vakaumuksiin. Virkamatkallaan Soini on edustanut kotimaataan, jonka lainsäädännössä abortti on sallittu ja joka toimii ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan naisten ja tyttöjen oikeuksien ja muun muassa heidän seksuaali- ja lisääntymisterveytensä edistämiseksi.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä on katsottu oikeutetuksi ja perustelluksi rajoittaa henkilön virka-aseman perusteella tämän mahdollisuutta ilmentää uskoaan tietyissä virkatoimien hoitoon liittyvissä tilanteissa.

Soinin menettelyä arvioitaessa on punnittava sitä, miten uskonnonvapauden ja sananvapauden käyttö suhteutetaan ulkoministerin tehtävän vaatimuksiin. Ulkoministerillä on perustuslain mukaan toimivalta ilmaista Suomen ulkopoliittisia kantoja muille valtioille, mikä asettaa hänen toimintamahdollisuuksilleen rajoituksia silloin, kun hän matkustaa Suomen valtion edustajana ulkomailla.

Toimivaltaan ja siitä johtuviin velvoitteisiin kuuluu huolehtia siitä, että kannanotot ja toimenpiteet valtion edustajana eivät ole sekoitettavissa kannanottoihin ja toimintaan yksityishenkilönä tai kansanedustajana.

Soinin menettely lisäsi virhetulkintojen mahdollisuutta

Velvoitteiden näkökulmasta arvioituna oikeuskansleri pitää lähtökohtaisesti ongelmallisena sitä, että valtioneuvoston jäsen ja nimenomaan ulkoministeri, jolla on toimivalta esittää Suomen ulkopoliittisia kantoja, ottaa kantaa aborttioikeutta vastaan virkamatkansa aikana, vaikkakin vapaa-ajallaan.

Toimivaltaan ja siitä johtuviin velvoitteisiin kuuluu huolehtia siitä, että kannanotot ja toimenpiteet valtion edustajana eivät ole sekoitettavissa kannanottoihin ja toimintaan yksityishenkilönä tai kansanedustajana.

Oikeuskanslerin mukaan menettely on ollut omiaan lisäämään virheellisen tulkinnan mahdollisuutta ja vaaraa siitä, että virkamatkan kohdemaassa voi syntyä mielikuva, että kysymys on Suomen virallisesta kannasta tai linjasta.

Oikeuskansleri voi arvioida ministerin menettelyä laillisuusvalvonnallisesti lähinnä silloin, kun menettelyssä on kyse ministerin virkatoimista tai jos menettelyllä on oikeudellisesti merkityksellinen yhteys niihin. Soinin osallistuminen kynttilävigiliaan ja siihen sisältyvä abortinvastainen kannanotto tapahtui hänen ulkoministerinä tekemänsä virkamatkan aikana.

Osallistuminen julkistettiin sosiaalisessa mediassa ulkoministeri Soinin osallistumisena abortinvastaiseen tapahtumaan. Näin ollen menettelyä voidaan pitää ministerin virkatoimiin tai asemaan kytkeytyvänä.

Sen sijaan poliittinen arviointi siitä, oliko Soinin menettely yhteensopiva Suomen ulko- tai sisäpoliittisen linjan kanssa, ei kuulu laillisuusvalvojan tehtäviin vaan poliittisen ministerivastuun piiriin.