Marzia Gholami

Marzia Gholami on 26-vuotias afgaaninainen, joka työskenteli vielä muutama vuosi sitten toimittajana ja uutistenlukijana televisiossa. Sen jälkeen hän meni naimisiin ja sai lapsen. Toissa vuonna hän erosi puolisostaan, ja paikallisen tavan mukaisesti isän vanhemmat huolehtivat tyttärestä. Marzia on kuitenkin taistellut oikeudesta tavata lastaan.

Keväällä Marzia sai uuden työpaikan insinööritoimistossa.

Ei kulu päivääkään, ettei Afganistanista puhuttaessa mainittaisi sotaa, itsemurhaiskuja, Talebania, turvattomuuden lisääntymistä – ja viime aikoina on puhuttu paljon myös lokakuussa pidettävistä parlamenttivaaleista. Samalla unohdamme kuitenkin kertoa kaikkein tärkeimmästä: siitä, mistä yhteiskuntamme tulevaisuus on riippuvainen, lapsista.

Osallistuin elokuussa tapaamiseen, jonka isäntänä toimi Unicef. Paikalla oli toimittajia eri medioista. Unicefia edustivat viestinnän ja vaikuttamistyön asiantuntija Alison Parker, tiedottaja Ahmad Jan Nawzadi, apulaistiedottaja Murtaza Mohammadi ja viestintävastaava Fareedoone Aryan.

Unicefin edustajat kertoivat haluavansa lisätä yhteistyötä eri medioiden kanssa, ja he esittivätkin toiveen, että tapaamisia järjestettäisiin jatkossa esimerkiksi kerran kuukaudessa tai edes joka toinen kuukausi.

He kertoivat lasten parissa tekemästään työstä. Unicef toimii kaikilla aloilla, jotka liittyvät lasten oikeuksiin. Neljän viime vuoden aikana erityiskohteita ovat olleet tyttöjen koulutus, ravitsemus, polion ehkäiseminen sekä rokottaminen laajemminkin.

Alison Parker sanoi, että voidakseen onnistua lasten auttamisessa Unicef tarvitsee toimittajien apua. Median rooli on merkittävä, sillä toimittajat voivat kertoa lasten kohtaamista ongelmista ja lapsia koskevista uutisista.

Parker esitti, että medioiden pitäisi raportoida lapsia koskevista asioista säännöllisesti, vähintään kerran kuukaudessa. Unicef tarjoutui myös ottamaan reporttereita mukaansa maakuntiin, jotta he voisivat kertoa lasten tilanteesta koko maassa eikä vain pääkaupungissa.

Tapaamisessa keskusteltiin myös siitä, mitä mieltä toimittajat ovat Unicefin tekemästä työstä ja mihin Unicefin heidän näkemyksensä mukaan pitäisi työssään keskittyä ja toisaalta siitä, miten toimittajat voisivat auttaa Unicefia saavuttamaan tavoitteensa.

Eräs toimittaja kertoi esimerkiksi, miten eräällä syrjäisellä seudulla Unicef oli tukenut taloudellisesti perheitä, jotta nämä lähettäisivät tyttärensä kouluun. Taloudellinen tuki auttoi, ja tyttöjen koulunkäynti nousi kiitettävälle tasolle. Mutta kun apu loppui, eivät perheet enää lähettäneet tyttöjä kouluun.

Toimittaja vetosikin, jotta Unicef huolehtisi paremmin projektiensa suunnittelusta ja loppuun viemisestä, jotta lasten tilannetta voitaisiin aidosti edistää.

Parker vakuutti, että Unicef haluaa ottaa opikseen tämänkaltaisista kokemuksista. Hän sanoi, että järjestö on avoin kaikille ehdotuksille, joiden avulla lasten ongelmiin voitaisiin puuttua entistä paremmin.

Ylipäätään median roolia avustustyön menestyksekkäässä hoitamisessa korostettiin. Median tulisi pitää lasten asiaa esillä, jotta ihmisten tietoisuus kasvaisi. Parker otti esille polion, johon sairastumisen riski on kaikkein suurin Afganistanissa, Nigeriassa ja Pakistanissa. Afganistanin tilanne on pahin. Jotta tilanne voisi muuttua, olisi ihmisten tiedostettava sairauden vaarat ja ymmärrettävä, että poliota vastaan on taisteltava rokotuksin.

Polioon sairastumisen riski on suurin Afganistanissa.

Tapaamisessa keskusteltiin myös siitä, miten lapset kielestä, rodusta tai kansallisuudesta riippumatta ovat syyttömiä levottomuuksiin ja väkivaltaan; he ovat viattomia, ja me aikuiset olemme heistä vastuussa. Meidän tulisi tehdä parhaamme suojellaksemme lapsia. On perheiden, yhteisöjen ja hallituksen vastuulla yrittää tarjota lapsille hyvä elämä, jotta he puolestaan voisivat työskennellä paremman tulevaisuuden eteen.

Meidän vanhempien pitäisi ymmärtää, että meillä on suuri vastuu lapsistamme, ja meidän pitäisi oppia kasvattamaan lapsiamme. On suuri ilo ja nautinto olla lapsen kanssa, jakaa keskinäinen rakkauden kokemus ja auttaa lasta kokemaan maailman kauneus – kuten viaton lapsi itse on kaunis.

Se, miten lapsi ymmärtää elämää, riippuu siitä, miten me vanhemmat suhtaudumme elämän eri ilmiöihin. Lapsi ei tiedä mitään väkivallasta, kateudesta, valheista ja petoksesta, lapsi on avuton ja viaton, ja meidän tehtävämme on opettaa lapsille kauniita ja hyviä asioita.

Tahdon nauttia niin paljon kuin vain voin siitä, että minulla on tämänkaltainen kaunis ja viaton tytär – hän on minun enkelini. Aika, jonka vietämme lastemme kanssa, on kultaista aikaa, emmekä saisi hukata siitä hetkeäkään. Meidän pitäisi ymmärtää, miten tärkeitä lapset ovat, ja meidän pitäisi ymmärtää, että kaiken mitä teemme heidän eteensä, teemme meidän kaikkien paremman tulevaisuuden eteen.

Lapsen rakkaus on voimallinen elämän ylläpitäjä. Tyttäreni rakkaus auttaa minua kohtaamaan kaikki ongelmat ja vastoinkäymiset, elämään rakastaen ja olemaan toiveikas.

Käännös: Kirsi Mattila

Marzia Gholami

Marzia Gholami on 26-vuotias afgaaninainen, joka työskenteli vielä muutama vuosi sitten toimittajana ja uutistenlukijana televisiossa. Sen jälkeen hän meni naimisiin ja sai lapsen. Toissa vuonna hän erosi puolisostaan, ja paikallisen tavan mukaisesti isän vanhemmat huolehtivat tyttärestä. Marzia on kuitenkin taistellut oikeudesta tavata lastaan.

Keväällä Marzia sai uuden työpaikan insinööritoimistossa.