Lehtikuva/Marco Bertorello

Unkarin toimia pohtineen komitean mielestä kurinpitomenettelyyn on syytä.

Unkarin suhtautuminen maahanmuuttoon ja siirtolaisuuteen on herättänyt pitkään närää monessa Euroopan unionin jäsenmaassa ja europarlamentaarikossa.

Huomenna Euroopan parlamentti äänestää, pitäisikö EU:n ryhtyä kurinpitotoimiin niskoittelevaa jäsenvaltiotaan vastaan. Ennen kaikkea kyse on siitä, onko maan oikeistohallitus uhka EU:n yhteiselle arvopohjalle, erityisesti sen siirtolaisuuteen liittyville arvoille.

Unkarin pääministeri Viktor Orbánin oletetaan vastaavaan väitteisiin henkilökohtaisesti. Orbánin ja hänen Fidesz-puolueensa mukaan syytökset, joita heihin kohdistetaan ovat vääriä tai vanhentuneita.

Unkarin suhteesta siirtolaisuuteen kertoo esimerkiksi hiljattain voimaan astunut laki, joka kriminalisoi turvapaikanhakijoita auttavien asianajajien ja aktivistien toiminnan.

Fideszin ja hallitusta tukevan median mukaan meneillään on noitavaino, johon syyllistyvät kansallista yhtenäisyyttä vastaan toimiva ”liberaali eliitti” ja erityisesti unkarilaissyntyinen miljardööri George Soros.

Sanktiopykälän käyttö epätodennäköistä

Europarlamentaarikoista koostuvan komitean mukaan Unkarin suhteesta siirtolaisuuteen kertoo esimerkiksi hiljattain voimaan astunut laki, joka kriminalisoi turvapaikanhakijoita auttavien asianajajien ja aktivistien toiminnan.

ILMOITUS

Komitea haluaa soveltaa Unkaria vastaan EU:n perusarvoja koskevaa artiklaa 7, jonka kohdassa 7(3) määritellään sanktioita EU:n perusarvoja vakavasti ja jatkuvasti loukkaavalle maalle.

Mahdollisista sanktioista, jollainen voisi olla esimerkiksi äänioikeuden menettäminen väliaikaisesti, päättää Eurooppa-neuvosto, jonka muodostavat EU:n jäsenvaltioiden päämiehet. Sanktiopäätös vaatisi Eurooppa-neuvostolta yksimielisyyttä, jota tuskin on odotettavissa, sillä ainakin Puola tukee Orbánia.

EPP:n äänet jakautuvat

Parlamentinkin suhtautuminen komitean esitykseen on epävarmaa. Huomisessa äänestyksessä ainakin keskustaoikeistolaisen EPP-ryhmän äänet ovat hajoamassa.

Fidesz kuuluu europarlamentin EPP-ryhmään, kuten esimerkiksi kokoomuksen europarlamentaarikot.

Brittien konservatiivipuolueen mepit aikovat Independentin mukaan asettua parlamentissa Orbánin autoritaarisen hallituksen puolelle. Suomalaiset kokoomusmepit puolestaan kannattavat kurinpitomenettelyn käynnistämistä Unkaria vastaan.

Ehkä pahin rangaistus voisikin olla Fideszin erottaminen EPP-ryhmästä.

Juttua korjattu 12.9. klo 9.25 Brittikonservatiivit erosivat EPP:stä vuonna 2009 ja perustivat Euroopan konservatiivit ja reformistit -ryhmän.