Mohammed Awadh/Save the Children

Lähes 600 000 lasta uhkaa nälkäkuolema.

Kaksi kolmesta konfliktialueilla elävästä vakavasti aliravitusta lapsesta on jäämässä ilman hoitoa ja voi menettää henkensä tämän vuoden aikana, varoittaa Pelastakaa Lapset. Järjestön mukaan sekä humanitaarisen avun esteetön perille saattaminen että sen riittävä rahoitus on varmistettava välittömästi.

Jopa 4,5 miljoonaa lapsille kaikkein vaarallisimmilla konfliktialueilla elävää lasta tarvitsee tänä vuonna hoitoa aliravitsemukseen. Määrä on kasvanut lähes viidenneksen vuodesta 2016.

Lapsista kaksi kolmasosaa on vaarassa jäädä ilman hoitoa ja noin 590 000 alle 5-vuotiasta voi kuolla vuoden 2018 aikana, osoittaa Pelastakaa Lasten uusi tutkimus. Joka päivä menehtyisi siis 1 600 lasta, yksi lapsi minuutissa.

Jopa 4,5 miljoonaa lapsille kaikkein vaarallisimmilla konfliktialueilla elävää lasta tarvitsee tänä vuonna hoitoa aliravitsemukseen.

Tutkimuksen tulokset julkaistaan tilanteessa, jossa avustusjärjestöt kamppailevat kroonisen rahoituspulan kanssa useilla konfliktialueilla. Avun saaminen perille on vaikeutunut konfliktien osapuolten rikkoessa kansainvälistä humanitaarista oikeutta ja estäessä ruuan ja lääkkeiden toimittamisen lapsille Jemenin, Syyrian ja Etelä-Sudanin kaltaisissa maissa.

Konfliktit lisääntyneen nälän taustalla

ILMOITUS

Nälkä on maailmanlaajuisesti lisääntynyt, vaikka tilanne ehti jo parin vuosikymmenen ajan parantua. YK pitää suurimpana syynä konflikteja.

Kongon demokraattisessa tasavallassa 300 000 lasta on vaarassa menehtyä. Ravitsemusohjelmien rahoitustarpeista alle 10 prosenttia on katettu.

Jemenissä arviolta 35 000 lasta on vaarassa menehtyä, sillä konfliktin osapuolet estävät ruuan ja lääkkeiden toimittamisen perille.

Koillis-Nigeriassa kolmessa osavaltiossa, Bornossa, Adamawassa ja Youbessa, tilanne on parantunut kaksi vuotta kestäneiden toimien ansiosta. Hoitamattomien akuuttien aliravitsemustapausten määrän odotetaan vähenevän 12 000 lapsella. Noin 2 000 lasta on yhä kuolemanvaarassa, mutta määrä on laskenut merkittävästi vuodesta 2016, jolloin 60 000 lasta kuoli.

– Yhdenkään lapsen ei pitäisi kuolla nälkään. On häpeällistä, että nälkä on lisääntynyt maailman konfliktialueilla. Tilanteen parantaminen olisi kuitenkin mahdollista, sanoo Pelastakaa Lasten ohjelmajohtaja Anne Haaranen.

– Avustusoperaatioille on välittömästi myönnettävä lisää resursseja, jotta lapset saisivat tarvitsemaansa hoitoa. Yhden aliravitun lapsen hengen pelastamiseksi ja toipumisen käynnistämiseksi tarvitaan 150 pähkinätahnapussia, joiden hinta on yhteensä noin 33 euroa. Aliravitsemusta voi ehkäistä yksinkertaisin keinoin, mutta sekin edellyttää varoja ja parantuneita toimintaedellytyksiä.

Sotivia osapuolia painostettava avun perille saamiseksi

Pelastakaa Lapset vaatii hallituksia ympäri maailman suojelemaan konflikteista kärsiviä lapsia nälältä sekä asettamaan ruoka- ja lääkekuljetuksia estävät tahot vastuuseen teoistaan.

– On lisättävä painostusta, jotta kaikki sotivat osapuolet noudattaisivat kansainvälisen oikeuden mukaisia velvoitteitaan ja sallisivat humanitaarisen avun esteettömän perille pääsyn. Meidän on myös saatava lisää rahoitusta kansainväliseltä yhteisöltä, jotta useamman lapsen henki voidaan pelastaa, toteaa Haaranen.

Aiemmin tänä vuonna julkaistussa Sota lapsia vastaan -raportissa Pelastakaa Lapset listasi kymmenen lasten kannalta vaarallisinta konfliktia perustuen konfliktin intensiteettiin, sen vaikutusalueella elävien lasten määrään sekä YK:n vuonna 2016 rekisteröimien vakavien lapsiin kohdistuvien rikkomusten lukumäärään.

Lapsille vaarallisimpia maita olivat Syyria, Afganistan, Somalia, Jemen, Nigeria, Etelä-Sudan, Irak, Kongon demokraattinen tasavalta, Sudan ja Keski-Afrikan tasavalta.