Jaana Merilahti

Vantaalainen liikkumisen ilon puolustaja ja hoitaja

Liikkumisen ilon puolestapuhuja Jaana Merilahti mikä sinut saa liikkumaan?

– Uteliaisuus ja halu kokeilla asioita. Maailma on täynnä jännittäviä asioita ja elämyksiä, jos ei anna epäonnistumisen pelon estää kokeilemista. Joskus juokseminen on tahmeaa, pyöräilyreissuun menikin paljon kauemmin kuin piti tai oikea ja vasen menevät koko ajan sekaisin. Silti ei ole ikinä kaduttanut, että tuli lähdettyä!

Korostat tavallisen liikunnan merkitystä, mitä tarkoitat sillä?

– Lähes mitä tahansa aktiviteettia. Elämää, jossa mennään, tullaan ja koetaan kivoja asioita. Toivoisin ihmisten ymmärtävän, että liikkumisen ei ole pakko olla suorittamista. Mikä tahansa on parempi kuin se, että ei tee mitään. Jos et jaksa koko työmatkaa pyörällä, voit ehkä polkea osan. Jos aerobic-tunnit eivät nappaa, ei ole lainkaan huono vaihtoehto fiilistellä kotona teinivuosien diskohittien tahdissa. Taidenäyttelyssä käyminen on aina parempi vaihtoehto, kuin sohvalla istuminen. Toivoisin, että kaikki löytäisivät liikkumisen ja ennen kaikkea aktiivisen elämän ilon omalla tavallaan.

Miten liikut itse?

– Säännöllisiä harrastuksiani ovat juokseminen, pyöräily, kiipeilypuistoissa kiipeily sekä kuntotaekwondo. Lisäksi kokeilen mielelläni lähes mitä tahansa, mihin tulee mahdollisuus. En suhtaudu mihinkään näistä erityisen vakavasti, teen sitä mikä milloinkin tuntuu parhaalta ja mihin on aikaa. Elämä on kuitenkin elämää, aina ei ehdi tai jaksa ja toisinaan sitten taas ollaan aamusta iltaan liikenteessä. Liikun mieluiten yksin, sillä haluan kuunnella musiikkia, mikä onkin itselleni yksi tärkeimpiä syitä lähteä kotiovesta ulos.

Mistä ilo liikkumiseen syntyy?

– Liikunnan ilo syntyy siitä, että tekee sitä, mikä on hauskaa. Liikunta on usein vain sivutuote. Meillä väheksytään ilon merkitystä hirvittävästi. Mutta eihän ketään oikeasti kovin kauaa motivoi liikuntapiirakoiden tai askelmittareiden tuijottelu. Ihminen tekee sitä, mistä nauttii.

– Usein ilon löytäminen arkiliikunnasta johtaa siihen, että sitä alkaa löytyä monesta muustakin asiasta ja myös muunlainen liikunta alkaa kiinnostaa aivan uudella tavalla.

Mistä aloittaa, jos on tullut aiemmin lannistetuksi?

– Siitä, mikä on hauskaa ja motivoi itseä. Nykyään järjestetään paljon esimerkiksi hupijuoksutapahtumia, joissa ei ole pakko pystyä juoksemaan askeltakaan, ja loppuaika ei kiinnosta ketään. Monissa ohjatuissa lajeissa liikkeitä voidaan muokata jokaiselle sopivaksi.

– Tärkeintä olisi muistaa, että liikunta ei oikeasti ole vakavaa, vaikka se kouluaikoina tuntuikin maailmanlopulta ja hirveältä nöyryytykseltä. Olen itsekin möhlinyt tanssitunneilla, vaihtanut juoksulenkin lennossa kävelyksi kun ei vaan kulkenutkaan ja hypännyt kesken työmatkan fillarin kanssa junaan kun aika ei riittänytkään.

Jaana Merilahti

Vantaalainen liikkumisen ilon puolustaja ja hoitaja