Bushehr
Bushehrin maakunnan pääkaupunki
Persianlahden rannalla.
Asukasluku runsaat 200 000.
Aikoinaan Iranin tärkein satama ja merkittävä kaupan solmukohta. Merkitys vähentynyt, koska kaupungissa ei ole syväsatamaa eikä sinne kulje rautatietä.
Bushehrin lähellä sijaitsee Iranin ensimmäinen, Venäjän avulla rakennettu ydin-voimala, joka käynnistettiin vuonna 2013.
Iranin Bushehrissa asuva 57-vuotias Ali kertoo:
– Isoisäni isä oli tunnettu kauppias, joka kävi usein Sansibarissa hakemassa orjia. Hänen miehensä väijyivät siellä usein lapsia. No, heillä ei ollut kanttia yrittää aikuisten sieppaamista. Mutta lopulta paikalliset ihmiset oppivat tunnistamaan heidät, ja yhtenä päivänä he hakkasivat miehet kappaleiksi.
Tämän enempää hän ei tiedä sukunsa historiasta. Ali istuu talonsa kuistilla nauttien pienestä tuulenvireestä. Hänen vaatimattomassa kodissaan ei ole jälkeäkään noiden kaukaisten aikojen vauraudesta. Talo on lähellä rantaa, mutta Iranin satama- ja meriviraston korkea rakennus peittää häneltä merinäköalan.
Alin koti sijaitsee näkymättömällä rajalinjalla. Kun kurkistaa hänen takaikkunastaan, näkee vanhoja taloja, joiden maali on lohkeillut. Ne reunustavat kiemurtelevia sivukujia ja muodostavat jyrkän vastakohdan kaupungin uudemmille osille.
Bushehr koki monien muiden Persianlahden satamakaupunkien tavoin nopean laajenemisen ja uudelleenrakentamisen kauden 1900-luvun jälkipuoliskolla. Taustalla olivat alueen luonnonvarat. Keskiluokkaisista esikaupungeista, hintavista ostoskeskuksista ja keskeneräistä pilvenpiirtäjistä koostuvien modernien kasvojen takaa löytyy kuitenkin yhä toisenlainen maailma.
Ali asuu Behbahanissa, joka sijaitsee Bushehrin menneisyyden ja nykyisyyden rajapinnalla. Nykyään Behbahani on rauhallinen monikulttuurinen asuinalue, mutta sitä varjostaa suureksi osaksi unohdettu – tai ehkä se vain mielellään halutaan unohtaa – kappale Persianlahden alueen historiaa: orjakauppa.
– Erityisesti nuoremmista asukkaista suurin osa hämmästyisi, jos saisi kuulla, että heidän naapurinsa, sukulaisensa tai he itse ovat tänne 1800-luvulla tuotujen orjien jälkeläisiä, sanoo Ali.
Musiikki ja tanssi perintönä Afrikasta
Iranissa säädettiin orjuuden kieltävä laki vuonna 1926, mutta orjuutta ei koskaan ole pidetty merkittävänä osana maan historiaa. Brittiläinen kirjailija Sir Percy Sykes kirjoitti vuonna 1902 teoksessaan Ten Thousand Miles in Persia, että vaikka maassa esiintyikin orjuutta, ei se ollut laajalle levinnyttä verrattuna moniin muihin maihin.
Nuoret tapaavat toisiaan mieluummin teehuoneissa kuin moskeijoissa.
Uudemmassa historiankirjoituksessa aihe on enimmäkseen sivuutettu. Se ainakin on varmaa, että toisin kuin monista muista kansallisuuksista, ei afrikkalaisista koskaan tullut näkyvää yhteisöä Iranissa.
Ehkäpä juuri siksi ne Behbahanin asukkaat, jotka tietävät kulttuuriperintönsä taustat, kertovat siitä mielellään.
– Meidän musiikkimme ja tanssimme tulevat Afrikasta, siksi ne ovat niin näyttäviä, sanoo Ali.
Ali on pari vuotta vetänyt etupäässä afroiranilaisten lasten muodostamaa kansanmusiikkiyhtyettä. Yhtye on saanut menestystä, se on esiintynyt valtakunnallisilla festivaaleilla ja siitä on kirjoitettu lehdissä.
Ali uskoo, että musiikki on verissä hänen oppilaillaan. Ja siltä todella näyttää, kun katsoo yhtyeen
harjoituksia pienessä kaupan varastorakennuksessa. Nuoret vaihtavat instrumentteja nopeaan tahtiin ja heidän tanssinsa on vauhdikasta ja hypnoottista.
17-vuotiasta Adhamia pidetään ryhmän parhaana tanssijana. Hän on istunut sivuun pitämään pienen tauon.
– Olemme täällä ensimmäiset, jotka korostavat afrikkalaista perintöämme. Yhtyeemme nimi on Bambassi, se on sana, jolla Bushehrissa kutsuttiin afrikkalaisia, kertoo Adham.
12-vuotias Kuka soittaa rumpuja.
– Behbahanin kaupunginosasta tulevat seudun parhaat kansanmuusikot, ja useimmat heistä ovat afrikkalaista alkuperää, sanoo Kuka arasti.
Seyed Abdi on damamin taitaja
Ihmiset kerääntyvät iltaisin Behbahanin keskusaukiolle. Siellä on myös jalkapallokenttä, jossa tänään on harjoittelemassa joukko lapsia valmentajansa johdolla. Osa heistä kuuluu Alin oppilaisiin.
Kolme iäkästä miestä istuu läheisellä penkillä. Heidän puheensa hädin tuskin kuuluu pelin tiimellyksen keskeltä.
– Shiialainen islam tunnetaan sururituaaleistaan, mutta täällä Bushehrissa harjoitamme niitä perinteisellä musiikilla ja tansseilla.
Shiialaisten tärkeä vuosittainen juhla on ashura, jossa muistellaan profeetta Muhammedin lapsenlapsen Husseinin marttyyrikuolemaa. Bushehrissa ashura on musiikkifestivaali, jossa esiintyy suuria yhtyeitä. Instrumentteina on erilaisia lyömäsoittimia sekä bugh, pitkä kierteinen puhallinsoitin, joka on tehty antiloopinsarvesta. Niiden alkuperä voidaan johtaa suoraan Afrikkaan.
– Tämä hiljainen mies tässä tunnetaan damamin mestarina, sanoo vanha mies osoittaen ystäväänsä Seyed Abdia. Abdi on pitkäpartainen afroiranilainen, joka hypistelee rukousnauhaa – se on perinteisesti hurskauden tunnusmerkki islamissa.
Seyed Abdi on niin kuuluisa lyömäsoitin damamin taitaja, että häntä ovat käyneet haastattelemassa musiikkitieteilijät, toimittajat ja dokumenttifilmien tekijät.
Abdilla ei kuitenkaan ole kotonaan ainuttakaan damamia. Soittimia pidetään Behbahanissa yhteisenä omaisuutena, ja niitä säilytetään moskeijoissa. Vanhoilliset varmasti kavahtaisivat tällaista, mutta täällä moskeijoita ei rasita puhdasoppisuuden taakka.
Behbahanin moskeijat ovat rauhaisia paikkoja, joista ohikulkijat voivat hakea suojaa iltapäivän paahtavalta auringolta kesällä, joka täällä kestää yhdeksän kuukautta. Niissä voi juoda teetä, jutella toisten kanssa tai vain asettua nurkkaan ja ottaa nokoset.
Naiset ovat yleensä sivussa Iranin moskeijoissa, mutta Behbahanissa he voivat tuntea olonsa mukavammaksi. Naisilla on omat rituaalinsa, joista moniin kuuluu laulua, ja niitä johtavat usein afrikkalaista alkuperää olevat naiset.
Jättialukset vievät kalansaaliit
Mutta ajat muuttuvat Iranissakin. Nuoret sukupolvet eivät ole vanhempiensa lailla kiinnostuneita uskonnosta. Behbahanin nuoret tapaavat toisiaan mieluummin teehuoneissa kuin moskeijoissa.
Myös Mohammadin puusepänverstas on suosittu kohtauspaikka. Se on auki myöhään iltaan, sillä kuumassa Bushehrissa tuotteliainta aikaa ovat vähän viileämmät illat. Mohammad tekee Bushehrille tunnusomaisia vanhanaikaisia ikkunanpuitteita, joihin upotetaan värikkäitä lasinpaloja. Samaan aikaan ympärillä on hänen eri-ikäisiä ystäviään, jotka juttelevat ja pelaavat backgammonia.
– Tällaiset ikkunat nousivat suosioon suunnilleen sata vuotta sitten. Bushehr oli silloin rikas kaupunki, siis jo ennen öljyn löytymistä.
Tuohon aikaan kaupungin vauraus tuli helmi- ja taatelikaupasta. Siihen tarvittiin halpaa työvoimaa, mikä houkutteli alueelle orjakauppiaita.
– Nyt pumpataan öljyä ja kaasua talojemme läheltä, mutta mitä me siitä kostumme? kysyy jakkaralla istuva afroiranilainen Adel.
– Minä olen kalastaja, niin kuin isänikin. Kun jättiläismäiset kalastusalukset vievät saaliit, minun on mentävä yhä kauemmas merelle.
Adel kertoo, että merellä voi joutua hirmumyrskyn kouriin tai vahingossa mennä toisen valtion vesille.
– Monet tuntemistani kalastajista ovat sen vuoksi naapurimaiden vankiloissa.
Adel juo teensä loppuun ja valmistautuu lähtemään. Hän haluaa tänä iltana viedä vaimonsa ja lapsensa elokuviin, koska huomenna hän lähtee merelle vähintään viideksi päiväksi. Huomenna voi olla vaikea sää, muistuttavat hänen ystävänsä, mutta Adelilla ei ole vaihtoehtoa.
Entiset eliitin talot rapistuivat
Adel kävelee kotiinsa pitkin Behbahanin nimettömien ja numerottomien katujen labyrinttiä ja tervehtii kaikkia vastaantulijoita. Heihin kuuluu 60-vuotias afroiranilainen nainen Homa. Ihmiset kutsuvat häntä täti Homaksi ja ihailevat hänen upeaa ääntään. Hän osallistuu kaikkiin asuinalueensa juhlatilaisuuksiin ja laulaa niissä.
Soittimia pidetään Bushehrissa yhteisenä omaisuutena.
– Minun ikäiselleni naimattomalle naiselle parasta ajanvietettä on ystävien tapaaminen, sanoo Homa.
Homan ystävät ovat afroiranilaisia perheenäitejä. Kaikenikäiset naiset viettävät päivänsä Behbahanin suurissa taloissa. Aika on kuorruttanut ennen niin loisteliaat talot ruosteella ja pölyllä. Kauan sitten ne kuuluivat kaupungin äveriäälle eliitille. Nykyään kuitenkin niissä kaikissa asuu useita perheitä. Joidenkin sukujuuret johtavat orjiin, toisten maanviljelijöihin tai työläisiin, joidenkin taas orjanomistajiin ja kauppiaisiin.
Öljy- ja kaasuteollisuus on radikaalisti muuttanut alueen ja irrottanut sen menneisyydestä. Merimiesten, kauppiaiden ja matkustavaisten tarinat kuulostavat kuin saduilta, eikä kenelläkään ole aikaa kuunnella niitä.
Kuten niin monissa luonnonvaroiltaan rikkaissa kaupungeissa, myös Bushehrissa asukkaat kamppailevat köyhyyden kanssa. Varallisuus virtaa alueelta tavallisten ihmisten tietämättömiin. Ei olekaan yllättävää, että monet eivät Behbahanissa välitä tietää tai puhua kaupungin taustasta.
Öljy- ja kaasuteollisuus on radikaalisti muuttanut alueen.
Ali arvelee, että vaikka suuri osa historiasta on iäksi haudattu, säilyy afrikkalainen perintö alueen kulttuurissa kaikkialla läsnäolevana.
– Afrikkalaiset toivat musiikkinsa ja rituaalinsa lahjaksi epävieraanvaraisille isännilleen. He istuttivat ne kaupungin kansanperinteen hedelmälliseen maaperään, ja nyt ne ovat erottamaton osa identiteettiämme.
Muutaman sadan metrin päässä vastaan tulee 67-vuotias afroiranilainen mies, joka on toista mieltä. Hän hankkii perheelleen elannon myymällä pikkupurtavaa, savukkeita ja juomia ränsistyneestä pienestä kärrystään.
– Kuka piittaa siitä, kenen isä oli orja ja kenen orjanomistaja? Kaikki me joudumme nykyään ponnistelemaan hankkiaksemme elantomme, sanoo mies vetäessään kärryään kymmeneltä illalla kohti kotiaan.
Käännös: Arto Huovinen
Bushehr
Bushehrin maakunnan pääkaupunki
Persianlahden rannalla.
Asukasluku runsaat 200 000.
Aikoinaan Iranin tärkein satama ja merkittävä kaupan solmukohta. Merkitys vähentynyt, koska kaupungissa ei ole syväsatamaa eikä sinne kulje rautatietä.
Bushehrin lähellä sijaitsee Iranin ensimmäinen, Venäjän avulla rakennettu ydin-voimala, joka käynnistettiin vuonna 2013.