Lehtikuva/Vesa Moilanen

Turun hovioikeudessa käsitellään poliisihallituksen vaatimusta lakkauttaa uusnatsijärjestö Pohjoismainen vastarintaliike (PVL). Pirkanmaan käräjäoikeus määräsi viime syksynä järjestön lakkautettavaksi, mutta yhdistyksen edustajat valittivat päätöksestä. Hyvin todennäköisesti käsittelyä yritetään jatkaa korkeimmassa oikeudessa, olipa päätös mikä tahansa.

Oikeudenkäynti on merkittävä, jopa historiallinen. Järjestön lakkauttamisessa on kyse perus- ja ihmisoikeuksien, sananvapauden ja kokoontumisvapauden rajoittamisesta. Oikeudet ja vapaudet eivät voi olla koskemattomia, jos ne valjastetaan vihapuheen, väkivallan ja kansanryhmien vastaiseen toimintaan.

Vastarintaliike tunnustautuu avoimesti kansallissosialistiseksi. Järjestö pitää valkoista rotua ylivertaisena muihin nähden. Liikkeen piirissä palkitaan jäseniä varautumisesta väkivaltaan eikä väkivaltaa tuomita.

Saksassa, Chemnitzissä, uusnatsit käynnistivät ihmisjahdin ja hyökkäsivät summittaisesti ulkomaalaisilta näyttävien ihmisten kimppuun.

Kansallismieliset uusnatsit ovat verkostoituneet, ja toimintatavat leviävät. Suomen vastarintaliike toimii yhteistyössä ja muodostaa Ruotsin, Tanskan ja Norjan vastarintaliikkeiden kanssa Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen.

ILMOITUS

Kansallisesti oikeudenkäynnin päätös on tärkeä. Tarvitaan selkeä viesti, ettei järjestö voi jatkaa toimintaansa. Kiellosta huolimatta se voi toimia laittomasti maan alla, mutta se ei voi vedota yhteiskunnan hyväksymiseen.

Suojelupoliisin mukaan PVL-aktiiveja on noin sata. Heidän arvioidaan tulevan hyvin erilaisista taustoista. Mukana on nuoria miehiä, hyvin koulutettuja ja hyvissä asemissa olevia. Suomessa ääriliikkeet ovat pysyneet marginaalissa, ja siellä niiden tulee pysyä.

Vastuu uusnatsien kaltaisten väkivaltaa ihannoivien joukkoliikkeiden ennaltaehkäisemisestä kuuluu koko yhteiskunnalle. Politiikan tai poliitikkojen varaan asiaa ei voi yksin jättää. Vastuuta on otettava laajasti jo päiväkodeista ja kouluista lähtien.

Myös medialla on suuri vastuu siitä, miten asioita käsitellään. Syyskuussa tuleva päätös MV-lehden entisen päätoimittaja Ilja Janitskinin oikeudenkäynnistä on tärkeä. Useiden muiden rikosten ohella häntä syytetään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Ääri-ilmiöihin tulee reagoida. Vaikeneminen ei riitä.

sirpa.puhakka@kansanuutiset.fi


Hyvä lukija!

Kiitos, että luit jutun. Tämä juttu on kirjoitettu kotiin tilattavaan lehteemme.

Jokainen tilaus vahvistaa toimituksemme resursseja kirjoittaa luotettavia uutisia ja juttuja verkkoon.

Tilaa nyt Kansan Uutiset. Edistät moniäänistä journalismia!

Tarjoushintaan kotiin kannettuna 28 €/3 kk. Sähköinen digilehti alkaen 4,90 €/ kk.