Lehtikuva/Onni Ojala

Kaikkien suomalaisten vammaisjärjestöjen yhteisen Ei myytävänä -kansalaisaloitteen tavoitteena on lopettaa vammaisille ihmisille välttämättömien palvelujen kilpailuttaminen.

Vammaisten ihmisten palveluja kilpailuttava hankintalaki vaikeuttaa ihmisten elämää ja tulee lopulta yhteiskunnalle kalliimmaksi kuin palvelujen pysyvyys.

Hankintalaki ja sen tuomat ongelmat eivät ole mikään uusi asia. Se on noussut esille säännöllisesti vuodesta 2011 alkaen. Ongelmien ratkaisuksi syksyllä 2016 säädettiin uusi hankintalaki, johon lisättiin lausuma vammaispalveluihin liittyen. Siitä huolimatta kunnat ovat jatkaneet kilpailutuksia samalla tavalla kuin aikaisemminkin.

– Suomen hyväksyttyä YK:n vammaisia ihmisiä koskevan yleissopimuksen kesäkuussa 2016 huomattiin perustavaa laatua oleva ristiriita sopimuksen ja hankintalain välillä. YK:n sopimus edellyttää, että vammainen ihminen on osallinen kaikissa häntä itseään koskevien asioiden järjestämisessä. Hankintalaki sen sijaan ei anna osallisuutta eikä oikeussuojakeinoja palveluiden käyttäjille, sanoo Kehitysvammaisten Palvelusäätiön puheenjohtaja Markku Virkamäki.

Tästä johtuen järjestöt käynnistivät keväällä 2017 Ei myytävänä -kansalaisaloitteen.

– Siitä tuli pienen suomalaisen vähemmistön valtava taistelu, joka keräsi 72 059 kannattajaa.

Tällä hetkellä kansalaisaloite on eduskunnassa. Lähetekeskustelu ja julkinen kuuleminen pidettiin huhtikuun aikana. Nyt aloite odottaa sosiaali- ja terveyslautakunnan ja perustuslakilautakunnan lausuntoja ja sitä, että sote-lait on saatu käsiteltyä. Mahdollisesti aloite tulee käsittelyyn tämän syksyn aikana.

– Meille on sanottu, että eduskunnassa tätä ei vastusta juuri kukaan, Virkamäki toteaa.

Suomen ongelmasta on tehty Euroopan parlamentin vetoomusvaliokunnalle kuusi kirjelmää.

– Viime marraskuussa olimme vetoomusvaliokunnan kuultavana ja siellä todettiin, että he eivät ole tottuneet kuulemaan tällaisia uutisia Suomesta.

Lehtikuva/Onni Ojala

Kilpailutus tulee kalliiksi

Yksi vetoomusvaliokunnassa kuultavana olleista oli Pia Matihaldi, jonka tyttären palveluyksikkö on joutunut kilpailutuksen kohteeksi jo useita kertoja lyhyen ajan sisällä.

Edellisen kilpailutuksen myötä osa henkilökunnasta vaihtui välittömästi. Myös toimintatavat ja päivittäiset rutiinit muuttuivat. Kymmenen kuukautta myöhemmin, kun asukkaat olivat tottuneet uusiin ihmisiin ja käytäntöihin koko yksikkö myytiin suurelle kansainväliselle yritykselle.

– Henkilökunta, vetäjät ja toimintatavat muuttuivat taas, Matihaldi kertoo.

– Sieltä lähti muun muassa keittäjä, joka oli tottunut työskentelemään vammaisten ihmisten kanssa. Hän otti nuoria mukaan keittiötöihin ja jokainen sai vuorollaan tehdä sitä, mihin pystyi.

”Eivät nämä ole laitoksia vaan meidän omaisiemme koteja.”

Seuraavaksi yksiköstä poistettiin siivoojat. Tällä hetkellä sekä ruuanlaitto että siivoaminen ovat henkilökunnan vastuulla.

– Tietysti he ovat olleet asukkaiden kotipäivänä auttamassa heitä huoneen siivoamisessa, mutta nyt he siivoavat myös yleiset tilat. Se aika on tietysti pois henkilökohtaisesta tekemisestä asukkaiden kanssa.

Matihaldi sanoo, että henkilökunnan vähyys näkyyn muun muassa siinä,että hänen ympärivuorokautista valvontaa tarvitseva tyttärensä pötköttää usein yksinään oman solunsa sohvalla.

– Nämä kaikki muutokset ovat vaikuttaneet nuoriin muun muassa niin, että heidän toimintakykynsä on alentunut ja heillä on kiukunpurkauksia. Henkilökunnan ajanpuutteen vuoksi tyttäreni liikuntakyky on alentunut, jopa niin, että kun käymme kaupungilla kävelemässä, niin hän ei suostu kävelemään ilman talutusta.

Matihaldi kertoo että talutuksen tarve on uusi ilmiö ja pohtii onko seuraava askel pyörätuoli.

– Jos tätä miettii yhteiskunnallisesti, niin mitä paremmin ja enemmän vammaiset ovat omatoimisia, sitä vähemmän me viedään yhteiskunnan rahoja. Aina kun joudumme hankkimaan lisää apua, niin se maksaa. Joku järki pitäisi olla tässä kilpailuttamisessakin. Eivät nämä ole laitoksia vaan meidän omaisiemme koteja. Alennuksessa voidaan myydä vaatteita ja elintarvikkeita, mutta ei ihmisiä ja heidän jokapäiväisiä tarpeitaan.

Tulkki on avainasemassa

Metropolia ammattikorkeakoulusta insinööriksi opiskelleen Tomas Vaaralan jokapäiväisessä elämässä tulkki on todella tärkeässä roolissa, sillä hän on kuuro.

– Tarvitsen tulkkia esimerkiksi työelämään ja opiskeluun liittyvissä asioissa. Myös palavereissa ja rakennuskokouksissa on hyvä olla tulkki, jotta tiedän mistä ihmiset keskustelevat ja saan saman tiedon, kuin muutkin. Ilman tulkkia kaikkien pitäisi kirjoittaa sanomisensa ja näyttää paperia minulle henkilökohtaisesti. Tulkin avulla voin kommunikoida luonnollisesti.

Haastetta Vaaralle tuo paitsi kuulovamma myös se, että tulkkien pitäisi ymmärtää insinöörialaa ja sähkösanastoa.

– Opiskelun alussa, minulla oli viisi vakiotulkkia, jotka oli jaettu oppiaineiden mukaan. Olin ensimmäinen kuuro sähköalalla, joten meidän piti sopia tulkkien kanssa paljon yhteisiä viittomia, joita käytimme sähköalan termeistä.

”Kilpailutuksen tuloksena kaikki tökkäsi.”

Kun Kela teki puhe- ja kuulovammaisten palveluiden kilpailuttamisen oli Vaaralalla enää puoli vuotta opintoja jäljellä. Kilpailutuksen myötä hän menetti vakiotulkkinsa.

Väärin tulkattu

– Minulla oli työn alla opinnäytetyö, joka sisälsi todella syvästi alaani liittyvää tekstiä.

Kilpailutuksen tuloksena kaikki tökkäsi.

– Viittomia ei pystynyt käyttämään ja alan sanasto piti sormittaa kirjain kirjaimelta, se oli hankalaa ja sen huomasi opettajakin. Hänen mukaansa ensimmäiset vuodet meni tosi hyvin, oli hyvät tulkit ja kaikki sujui hyvin ja sitten yhtäkkiä tuli aivan täyskäännös.

Vaarala kertoo esimerkin tulkin ammattitaidon merkityksestä.

– Selitin opettajalle, miten johdot menevät sähköpylväissä ja tulkit käänsivät viittomani niin, että sähköjohto meneekin maan alla, vaikka sanoin, että se menee siellä tolpissa. Onneksi he tajusivat virheen ja korjasivat sen, mutta tällaista kävi paljon. Siksi olen halunnut säilyttää vanhat tulkit ja toivoin heitä myös työelämään tulkkaamaan.

”Ihmisiä ei saa perusteetta asettaa huonompaa asemaan.”

Tällä hetkellä Vaarala on töissä, mutta tulkkien suhteen tilanne ei ole juuri muuttunut.

–Kommunikaatiossa on ollut esteitä. Pystytään kyllä kirjoittamaan ja kommunikoimaan sillä tavalla, mutta jos asiakas on paikalla, niin haluan tietää tarkalleen mitä hän toivoo ja mistä me keskustellaan. On ollut tilanteita, joissa minulle on tulkattu keskusteluja, ja myöhemmin olen huomannut, että asiakas tarkoittikin jotain aivan päinvastaista.

Kelan puhe- ja kuulovammaisten kilpailutuksessa oli kyse 6000 ihmisen palveluista. Eri arvioiden mukaan 1000–1500 ihmistä koki samankaltaisen tulkin vaihtumisen kuin Vaarala. Samalla se merkitsi sitä, että moni tulkki jäi vaille työtä.

Direktiivi ei velvoita

Ihmisen perusoikeudet ovat edelleen huonosti ymmärretty käsite. Ihmisoikeuksien julistus ja ihmisoikeuskäsite lähtee siitä, että ihmisiä ei saa perusteetta asettaa huonompaa asemaan. Perusteetonta olisi esimerkiksi kieltää sinisilmäisiltä tai vasenkätisiltä tietyt palvelut. Yhtä perusteetonta on kieltää palvelut vammaisilta. Vammaisilla on perusoikeus itsensä toteuttamiseen, omiin valintoihin ja samoihin palveluihin kuin kaikilla muillakin ihmisillä.

– Syrjintä on sitä, että ihmistä ei kuulla, kun joku ylhäältä päin määrittelee, mitoittaa ja valitsee toisen puolesta. Sitä ei voisi tehdä keski-ikäiselle ihmiselle taikka minulle. Todeta, että nyt asut vaan kaupungissa, koska sieltä omakotitalosta on liian pitkät kulkemisyhteydet tai että nyt on vaan paljon kätevämpää, että käytät tällaisia vaatteita, sanoo europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen.

Lehtikuva/Onni Ojala

Kilpailutusten yhteydessä puhutaan paljon EU:n hankintadirektiivistä ja sen vaatimuksista.

– Pistän vaikka pääni pantiksi siitä, että hankintadirektiivi ei käske eikä velvoita kilpailuttamaan. Mielestäni on suoranainen virkavirhe väittää niin.

– Nykyinen lainsäädäntömme kyllä velvoittaa, mutta meillä on hyvin suuri vapaus oman lainsäädännön tulkinnassa tältä osin.

Todellisuudessa hankintalakidirektiivi määrittää miten kilpailutetaan, jos kilpailutetaan. Se kertoo esimerkiksi että kaikkia tarjoajia pitää kohdella tasapuolisesti, saman tiedon pitää olla kaikkien saatavilla ja tarjousta ei saa muuttaa jälkeenpäin. Mutta direktiivi ei ota kantaa siihen mitä asioita kilpailutetaan varsinkaan peruspalvelujen puolella.

– On täysin Suomen oma valinta haluaako se kilpailuttaa tämäntyyppiset palvelut, Pietikäinen huomauttaa.

Suomi on Euroopan maista eniten sosiaalipalveluita kilpailuttanut valtio.

Direktiivi ei käske kilpailuttamaan, mutta jos kilpailutetaan, niin sen mukaisesti kilpailutuksen ratkaiseva tekijä ei saa olla hinta vaan palvelun laatu.

– Tässä me suoranaisesti rikotaan direktiivin henkeä, Pietikäinen toteaa.

Samaan aikaan, kun Ei myytävänä -kansalaisaloite odottaa käsittelyyn pääsyä, valmistellaan itsemääräämisoikeuslainsäädäntöä, jossa vammaisten asemaa ei suinkaan olla vahvistamassa vaan pikemminkin annetaan oikeuksia puuttua esimerkiksi kehitysvammaisten omaan määräysvaltaan.