Lehtikuva/Ye Aung Thu

Raportin mukaan Nobel-palkittu Aung San Suu Kyi ei ole tehnyt mitään ihmisoikeusrikosten estämiseksi.

YK:n asettama työryhmä katsoo raportissaan, että Myanmarin armeijan korkeimmat johtajat olisi asetettava syytteeseen Rakhinen osavaltion rohingyoihin kohdistuvasta kansanmurhasta.

Raportissa syytetään armeijaa ihmisoikeusrikoksista myös Kachinin ja Shanin osavaltioissa.

Raportissa mainitaan kuusi johtavaa sotilasta, jotka pitäisi asettaa syytteeseen Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa (ICC). Heidän joukossaan on asevoimien ylin komentaja Min Aung Hlaing.

Raportin mukaan kuusi johtavaa sotilasta pitäisi asettaa syytteeseen Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa (ICC).

Lisäksi raportissa arvostellaan ankarasti vuonna 1991 Nobelin rauhanpalkinnon saanutta Aung San Suu Kyita, ettei tämä ”tosiasiallisena valtionjohtajana eikä myöskään moraalisella arvovallallaan ole ehkäissyt tai estänyt Rakhinen tapahtumia”.

Myanmarin perustuslaissa armeijalla on edelleen vahva asema, mutta raportin mukaan siviiliviranomaiset ovat tekemisillään ja tekemättä jättämisillään myötävaikuttaneet hirmutekoihin.

ILMOITUS

Pitkä lista rikoksia

Rohingyat ovat asuneet Rakhinen osavaltiossa satoja vuosia, mutta Myanmar pitää heitä Bangladeshista tulleina laittomina maahanmuuttajina, eivätkä he ole saaneet Myanmarin kansalaisuutta. Rohingyat ovat etupäässä muslimeja, kun Myanmarin valtauskonto on buddhalaisuus.

YK:n ihmisoikeusneuvosto asetti työryhmän tutkimaan Myanmarin tilannetta maaliskuussa 2017. Myanmarin armeija aloitti saman vuoden elokuussa laajan operaation, jonka seurauksena vähintään 700 000 Myanmarin rohingyaa on paennut Bangladeshiin.

Operaatio alkoi sen jälkeen kun rohingyoiden Arakan Rohingya -vapautusarmeija (ARSA) oli 25.8.2017 tehnyt hyökkäyksiä poliisiasemille ja surmannut 71 poliisia.

YK-raportin mukaan myös ARSA sekä kachinien ja shanien aseelliset ryhmät ovat syyllistyneet julmuuksiin, mutta Myanmarin armeijan toiminta on ollut täysin suhteetonta.

Armeijan katsotaan syyllistyneen summittaiseen tappamiseen, joukkoraiskauksiin, kidutukseen, lasten surmaamiseen, kylien polttamiseen ja orjuuttamiseen, mukaan luettuna seksiorjuus.

Tuhansia uhreja

Médecins sans Frontières -järjestön viime joulukuussa julkaiseman raportin mukaan kuukauden aikana, 25.8.–24.9.2017 surmattiin varovaisimpienkin arvioiden mukaan 6 700 rohingyaa, joista 730 oli alle 5-vuotiaita lapsia.

Myanmarin armeija on jatkuvasti väittänyt kohdistavansa iskunsa pelkästään sotilaallisiin ja ”terroristien” kohteisiin.

Armeijan lisäksi rohingyoiden vainoon on osallistunut kiihkobuddhalaisten muodostamia asemiesryhmiä.

YK:n tutkimusryhmää ei päästetty paikan päälle Myanmariin. Se kertoo kuitenkin raporttinsa perustuvan ensi käden lähteisiin kuten silminnäkijäkertomuksiin, valokuviin, videoihin ja satelliittikuviin.