Jussi Joentausta

Markus Mustajärvi nousi eduskuntaan Lapista vuonna 2003.

Vasemmistoliiton pitkäaikainen kansanedustaja Markus Mustajärvi lähtee hakemaan jatkokautta ensi kevään eduskuntavaaleissa. Mustajärvi ilmoitti asiasta viikonloppuna Torniossa.

– Olen vapusta asti kiertänyt tilaisuuksissa ja kysellyt ihmisten mielipiteitä mahdollisesta jatkokaudesta. Neljän vuoden pesti on aina sen verran rankka, että perusteellinen harkinta tulee tehdä. Nyt tein sen erityisen huolellisesti. Eikä tällaisia päätöksiä yksin tehdä. Täytyy kuunnella myös niitä, jotka ovat tehneet pyyteetöntä työtä vaaleista toiseen, Mustajärvi kertoi.

Mustajärvi sanoo, ettei seuraavan eduskunnan taipaleesta tule helppoa.

– Lappilaisten äänen tulee kuulua ponnekkaasti myös seuraavassa eduskunnassa. Saamani palaute tavan kansalaisilta ja tukiryhmältäni oli sen suuntainen, että se ratkaisi ehdokkuuteni.

Mustajärvi on neljännen kauden kansanedustaja. Tällä vaalikaudella hän on toiminut puolustusvaliokunnassa.