Liikkumattomuuden hinta
Huhtikuussa julkaistun UKK-instituutin teettämän raportin mukaan nuorten liikkumattomuus maksaa yhteiskunnalle kolme miljardia euroa vuodessa.
Nuorten liikkumattomuudella nähdään olevan myös vahva yhteys syrjäytymiseen.
UKK-instituutin raportin mukaan aikuisiän työttömyys on todennäköisempää niillä, jotka ovat liikkuneet vähemmän nuorena. Liikuntaa harrastavan nuoren nähdään saavan todennäköisemmin koulutuspaikan ja työllistyvän todennäköisemmin aikuisiällä.
Huoli ja siihen liittyvät seuraukset ovat todellisia – tasavertaiset mahdollisuudet harrastaa liikuntaa tai pitää yllä fyysistä kuntoaan puolestaan eivät.
Sukupuolen tutkija Hannele Harjusen mukaan yksilöillä oletetaan usein olevan samankaltaiset mahdollisuudet liikkua ja ylläpitää fyysistä kuntoaan, mutta edellytykset tälle eivät ole jakautuneet tasavertaisesti.
– Pelikenttä ei ole tasainen. Usein oletetaan että esimerkiksi tietyn näköinen ruumis on terve eli tuottava, vaikka emme tiedä miten tuo ”terveen näköinen” ruumis on saavutettu, Harjunen toteaa.
Liikunnasta ja fyysisestä terveydestä on muodostunut aikaamme määrittäviä mantroja. Kyse ei ole enää ainoastaan yksilön hyvinvoinnista, vaan esimerkiksi terveyden ja tietynlaisen fyysisen olomuodon tuottamasta tehokkuudesta.
Tehokkuusajattelu ei Harjusen mukaan koskekaan ainoastaan yhteiskunnan instituutioita ja organisaatioita vaan yhtä lailla luo odotuksia yksilöiden ruumiillisuudelle ja sitä kautta myös heidän liikuntatottumuksilleen.
– Terveyden katsotaan olevan tämän tuottavuuden tärkein ominaisuus. Ongelmana on se, että käsitys terveydestä on kovin ulkonäkö- ja yksilökeskeinen, Harjunen kertoo.
Yksilökeskeisyyden vuoksi pimentoon jäävät ne tavat, joilla yksilö on muokannut ruumiistaan toivotunlaisen. Esimerkiksi terve ja liikunnallinen ruumis nähdään usein ainoastaan yksilön omana ansiona. Ulkopuolelle jäävät sosioekonomiset tekijät sekä luokkaerot.
Vaihtoehtoisia liikuntalajeja – esimerkiksi skeittausta – tutkinut Anni Rannikko pitää tilannetta kyseenalaisena yksilön kannalta.
– Perinteiset liikkumisen edistämissloganit kuten ”viisas valitsee portaat” tai ”istuminen tappaa” saavat ajassamme usein todella kyseenalaisia konnotaatioita. Eräs parahuippu-urheilija kommentoi oivaltavasti tätä toteamalla, että ”pitäisikö opetella lentämään”, Rannikko toteaa.
Taloudelliset ja rakenteelliset esteet
Taloudelliset seikat ovat yksi isoimmista esteistä yksilöiden liikuntalajien harjoittamiselle. Rannikko pitää seurapohjaisesti organisoitujen liikuntaharrastusten ilmeisimpänä ongelmana juuri niiden hintavuutta. Tämä puolestaan saattaa tuottaa myös toisenlaisia haasteita, kuten esimerkiksi liiallisen kilpailun painottamista.
– Organisoitujen liikuntaharrastusten hinta on ilmeisin ongelma, erityisesti tiettyjen lajien osalta. Ja kun liikuntaharrastuksista maksetaan suuria summia, vaaditaan vastinetta rahalle – esimerkiksi palkattuja ammattivalmentajia ja tuloksia. Samalla mukaan astuvat mahdollisesti liiallinen tavoitteellisuus, sitoutuminen ja kilpaileminen, Rannikko kertoo.
Rakenteelliset ongelmat liittyvät paitsi taloudellisiin eroihin, myös laajemmin syrjintään. Kaikki urheilulajit eivät ole kaikille yhtä avoimina.
– Joitain ryhmiä – esimerkiksi seksuaali ja sukupuolivähemmistöjä, vammaisia ja monikulttuurisista perheistä tulevia – on vaikea saada mukaan, sillä näille ryhmille liikuntatilat eivät lähtökohtaisesti ole syrjinnästä vapaita, Rannikko kertoo.
Rannikko peräänkuuluttaa, että todistustaakan tulisi tällöin olla esimerkiksi urheiluseuroilla ja kuntien liikuntapalveluilla, joiden tulisi varmistaa liikuntatilojen ja -tilanteiden turvallisuus ja viestiä syrjimättömyyden politiikastaan.
Taloudellisista eroista ja edellytyksistä huolimatta puhetavat liikunnallisuudesta ovat usein yksilöä velvoittavia ja vastuuttavia. Liikunnan edistämisestä ovat myös usein vastuussa ne ihmiset, joille mahdollisuudet harrastaa liikuntaa ovat tavalla tai toisella helpompia.
– Esimerkiksi eräs suomalainen liikuntajohtaja totesi yhdessä yleisötilaisuudessa, että ei huippu-urheilun tarvitse välittää syrjinnästä – onhan Suomessa loputtoman paljon hiihtolatua ja pururataa, joille köyhät ja syrjintää kohtaavat ovat ihan yhtä tervetulleita kuin kuka tahansa muukin, Rannikko huomauttaa.
Harjunen liittää tämänkaltaisen ajattelutavan laajempaan yhteiskunnalliseen kehykseen. Hänen mukaansa yksilöä velvoittavat ja vastuuttavat puhetavat kuvaavat aikaamme.
– Uusliberaalissa kulttuurissa yksilö vastuutetaan kaikesta, myös sellaisista asioista, joihin hänen mahdollisuutensa vaikuttaa on rajallinen, Harjunen tiivistää.
Pyrkimys yhdenvertaisuuteen
Monet nuoret ovat mahdollisuuksien epätasaisuudesta huolimatta pyrkineet ja pystyneet luomaan vaihtoehtoisia liikunnan muotoja kuten skeittausta ja roller derbyä.
Rannikon mukaan nämä – vaihtoehtoisiksi kutsutut – liikuntalajit haastavat monella tapaa esimerkiksi perinteisen seurapohjaisen urheilun toimintalogiikan. Eräs tällainen tapa on näiden lajien harrastajien pyrkimys keskinäiseen yhdenvertaisuuteen.
Puhetavat liikunnallisuudesta ovat usein yksilöä velvoittavia ja vastuuttavia.
– Valtaosassa tutkimistani lajeista ei esimerkiksi kilpailla – ja jos kilpaillaankin, se ei joko ole kovin keskeinen osa lajiharrastamista tai sitten voittamisen sekä lajissa pärjäämisen kriteerit ovat perinteisiä liikuntalajeja moninaisempia ja väljempiä. Monissa lajeissa ei esimerkiksi ole selkeitä sääntöjä tai määritelmiä esimerkiksi sille, kuinka joku temppu tehdään tai mikä temppu on toista parempi. Tärkeää on kunnioittaa kaikkien ainutlaatuista tyyliä, Rannikko kertoo.
Vaihtoehtolajit haastavat laajemminkin perinteisiä liikuntalajeja. Niitä kuvaavat muun muassa kokonaisvaltaisuus ja elämäntapaisuuden painottaminen.
– Harrastajien mukaan niissä on kyse enemmästä kuin vain harrastuksesta – joillekin oma laji ja kaikki sen ympärillä on elämän tärkein asia. Monen kohdalla vaihtoehtoliikunta määrittää arkea moniulotteisesti ja siihen käytetään valtavasti aikaa, Rannikko kertoo.
Ongelmaksi näiden lajien kohdalla muodostuu kuitenkin usein se, että niitä ei välttämättä tunnisteta liikunnaksi.
– Ne määrittyvät usein esimerkiksi paikallishäirinnäksi, joka pitää saada loppumaan. Samaan aikaan huolestutaan kuitenkin siitä, että nykynuoret eivät liiku.
Kaupunkitilan hyödyntäminen on eräs keskeisimmistä ongelmista, joita vaihtoehtoisia liikuntalajeja harrastavat kohtaavat. Oikeus käyttää julkista tilaa ei nimittäin määrity tasavertaisesti. Sen käyttö ajatellaan Rannikon mukaan pitkälti tuottavan tekemisen ja rationaalisuuden kautta.
– Käytännön esimerkki tästä on se, kun yritin tutkijana opetella erottamaan perässä vedettävän matkalaukun ja skeittilaudan ääntä toisistaan. Nehän ovat todella samanlaisia, mutta ei matkalaukun pyöristä lähtevä ääni yleensä saa ketään raivostumaan tai ryhtymään toimiin matkalaukkujen kieltämiseksi. Toinen näistä äänistä sopii rationaalisen ja tuottavan kaupunkitilan kehykseen ja toinen ei, Rannikko kertoo.
Uusliberalistisen terveyskansalaisuuden ongelmista
Odotukset liikunnallisuudesta ja laajemmin tehokkaasta ruumiista kiinnittyvät ajatukseen uusliberaalista terveyskansalaisuudesta.
Uusliberalistiseen terveyskansalaisuuteen kytkeytyvä ajattelutapa vastuuttaa jokaista pyrkimään kohti terveyttä – oletuksena, että liikkumismahdollisuudet ovat yksinomaan yksilön henkilökohtaisia valintoja. Tämän puolestaan ajatellaan säästävän hyvinvointivaltion varoja.
Rannikko kirjoittaa hiljattain julkaistussa tutkimuksessaan tästä ilmiöstä: ”Kenenkään ei ole pakko harrastaa liikuntaa vapaa-ajallaan, mutta yhteiskunnallisessa keskustelussa määrittyvä kunnon kansalainen liikkuu: liikunta on moraalisesti oikeanlaista tekemistä.”
Siitä huolimatta että uusliberalistiseen ajattelumalliin kuuluu ajatus kaikenlaisen sääntelyn purkamisesta, on ajattelun suhde yksilön ruumiillisuuteen Harjusen mukaan kaikkea muuta kuin ”liberaali”.
– Se saattaa tuottaa yksilölle ahdistavaa itsekontrollia, asketismia ja jatkuvaa huolta itsestään, Harjunen kertoo.
Millaisia vaihtoehtoja tilanteen purkamiselle sitten olisi? Kuinka mahdollisuudet liikkua ja pitää yllä fyysistä kuntoaan kyettäisiin rakentamaan yhdenvertaisimmiksi?
Yksilöiden vastuuttamisen sijaan olisi Rannikon mukaan luotava monimuotoisempia ja laaja-alaisempia mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa. Hänen mukaansa olisi ennen kaikkea tarkasteltava niitä tekijöitä, jotka vievät nuorilta heidän liikunnan harrastukseen käyttämäänsä tilaa.
– Kyse on ennen kaikkea kaupunkisuunnittelusta – siitä miten liike ja liikkuminen voidaan järjestää ihmisten arjessa – mutta myös siitä, miten liikuntaharrastusten sisäänpääsyesteitä tunnistetaan ja puretaan, Rannikko tarkentaa.
Liikkumattomuuden hinta
Huhtikuussa julkaistun UKK-instituutin teettämän raportin mukaan nuorten liikkumattomuus maksaa yhteiskunnalle kolme miljardia euroa vuodessa.
Nuorten liikkumattomuudella nähdään olevan myös vahva yhteys syrjäytymiseen.
UKK-instituutin raportin mukaan aikuisiän työttömyys on todennäköisempää niillä, jotka ovat liikkuneet vähemmän nuorena. Liikuntaa harrastavan nuoren nähdään saavan todennäköisemmin koulutuspaikan ja työllistyvän todennäköisemmin aikuisiällä.
Huoli ja siihen liittyvät seuraukset ovat todellisia – tasavertaiset mahdollisuudet harrastaa liikuntaa tai pitää yllä fyysistä kuntoaan puolestaan eivät.