IPS/Gonzalo Gaudenzi

Brasilian faktat

Valtio Etelä-Amerikassa

Asukkaita 211 miljoonaa

Mustia 50,7 %, valkoisia 47,7 %, muita 1,6 % (2010)

Kansallisen köyhyysrajan alla 25 % (2017)

Yli 15-vuotiaista lukutaitoisia 90,4 %

Sijoitus Inhimillisen kehityksen indeksissä 75/188

(Lähde: YK)

Puolueiden vaalityö suosii yhä miesehdokkaita.

Vain kymmenesosa Brasilian kansanedustajista on naisia, mutta tilanteeseen haetaan muutosta lokakuun vaaleissa. Monet viestintäalalla työskentelevät naiset ovat liittyneet vapaaehtoiseen vaalityöhön edistääkseen sukupuolensa menestystä.

Lokakuun 7. päivän vaaleissa valitaan presidentti, osavaltioiden kuvernöörit ja liittovaltion sekä osavaltioiden kansanedustajat yli 200 miljoonan asukkaan Brasiliaan.

Vaihtoehtomedia Mídia Ninjan tiloihin kokoontui elokuun alussa toimittajia, lehdistöavustajia, someaktivisteja, designereita, valokuvaajia ja videotuottajia, jotka haluavat osallistua Naisten kampanjaan.

– Kampanjan tarkoitus on edistää naisten mahdollisuuksia tulla valituiksi, ryhmän vetäjä Driáde Aguiar sanoo.

Kampanjan ensitapaamisessa osallistujat kertoivat, minkä verran aikaa voivat omistaa vaalityölle. Sen jälkeen perustettiin työryhmiä, jaettiin tehtäviä ja hahmoteltiin kampanjan peruslinjat. Kaikki saivat listan yli sadasta ehdolle asettuneesta naisesta.

Luvassa on videoita, julisteita, lehdistötiedotteita ja somessa jaettavaa materiaalia. Kaiken on tarkoitus osoittaa, että politiikka kuuluu myös naisille.

Epätasainen pelikenttä

Brasilian lain mukaan ehdokkaita on oltava kummastakin sukupuolesta vähintään 30 ja enintään 70 prosenttia. Aguiarin mukaan se ei kuitenkaan takaa tasapuolisuutta.

– Puolueet eivät anna naisehdokkailleen samanlaista tukea ja medianäkyvyyttä kuin miehille, minkä vuoksi naisilla on heikot mahdollisuudet tulla valituksi, hän sanoo.

Brasilian naiset saivat äänioikeuden 1932, ja heitä on 52 prosenttia väestöstä, mutta kongressin 513-jäsenisessä alahuoneessa osuus jää 10 prosenttiin. Joukossa on vain kolme mustaa naista, vaikka 51 prosenttia brasilialaisista on mustia.

Puolueet eivät anna naisehdokkailleen samanlaista tukea ja medianäkyvyyttä kuin miehille.

Ylähuoneen eli senaatin 81 jäsenestä 13 on naisia, mikä nostaa osuuden 16 prosenttiin. Kaupunkien valtuustoissa naisia on yksi seitsemää miestä kohti.

Brasilian historian ainoa naispresidentti Dilma Rousseff (2011–2016) pantiin viralta väärinkäytöksistä syytettynä, missä hänen kannattajansa näkivät sukupuolista syrjintää.

Arjen asiat politiikkaan

Naisten kampanja ei kelpuuta ketä tahansa naisehdokasta, ehtona on ”edistyksellinen, demokraattinen ja feministinen ohjelma”. Ehdokkaiden toivotaan esimerkiksi vastustavan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja ajavan samanpalkkaisuutta.

Sosialismi ja vapaus -puolueen ehdokkaana osavaltiovaaleissa oleva Daniella Monteiro on iloinen Naisten kampanjasta, koska ”se edistää tarpeellista keskustelua.”

Hän muistuttaa, että naiset tekevät kahta työpäivää hoitaessaan myös lapset ja kodin.

– Faveloiden naiset tekevät sen ilman perheen tukea tai oikeutta terveydenhoitoon, koulutukseen tai turvallisuuteen, sanoo Monteiro, joka on itse lähtöisin kaupunkislummista eli favelasta ja opiskeli yliopistossa sukunsa ensimmäisenä.

– Edustan mustien nuorten liikettä, mutta vaalikampanjan ulkopuolella olen musta nainen, joka törmää rakenteellisiin ongelmiin joka päivä.

Monteiro uskoo, että neljää lasta minimipalkalla elättävä yksinhuoltaja voi ymmärtää todellisuudesta enemmän kuin taloustieteen tohtori.

– Kyse on tämän kokemuksen siirtämisestä päivänpolitiikkaan.

Naisten osuus vaihtelee suuresti

(IPS) Naisten osuus päättäjistä on Latinalaisen Amerikan ja Karibian maissa keskimäärin 29,8 prosenttia, mutta maakohtaiset erot ovat suuria.

Kärkimaita ovat Bolivia (53,3), Kuuba (53,22), Grenada (46,67), Nicaragua (45,65) ja Costa Rica (45,61 prosenttia).

Naisten edustus jää alle 20 prosenttiin 15:ssä alueen maassa, joista Haiti ja Belize ovat pohjimmaisina alle 10 prosentin osuudella.

Englanninkielinen versio

Brasilian faktat

Valtio Etelä-Amerikassa

Asukkaita 211 miljoonaa

Mustia 50,7 %, valkoisia 47,7 %, muita 1,6 % (2010)

Kansallisen köyhyysrajan alla 25 % (2017)

Yli 15-vuotiaista lukutaitoisia 90,4 %

Sijoitus Inhimillisen kehityksen indeksissä 75/188

(Lähde: YK)