Lehtikuva/Soren Andersson

Parlamenttivaalien jälkeen Ruotsissa on odotettavissa vaikeat hallitusneuvottelut, sillä natsitaustaiset ruotsidemokraatit saattavat nousta jopa toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Sekä sosiaalidemokraatit että porvariallianssi ovat tehneet selväksi, etteivät ne tee yhteistyötä ruotsidemokraattien kanssa.

Myös natsipuolue Pohjoismainen vastarintaliike on työntänyt saappaansa politiikan oven rakoon, eivätkä ruotsalaiset tiedä, miten toimia. Natsit pilasivat marssillaan Göteborgin kirjamessut viime vuonna. Nyt he ovat asettaneet vaaliehdokkaita kolmeen kuntaan. Poliisi kielsi heitä jakamasta mainoksia Kungälvin keskustassa, koska asukkaat ovat kertoneet pelkäävänsä natseja. Vastarintaliike valitti kiellosta oikeuteen, joka antoi sille luvan jakaa mainoksia kaduilla.

Alkukesällä vaalikampanjan kiihkeimmät kysymykset liittyivät pakolaisiin. Puolueet kiistelivät siitä, annetaanko kielteisen oleskelulupapäätöksen saaneille afgaaninuorille mahdollisuus hakea sitä uudestaan.

Vasemmistopuolueen odotetaan saavan hyvän vaalituloksen.

Ennätyskuiva kesä on johtanut metsäpalojen lisäksi maatalouden ongelmiin. Eläinten rehusta on niin suuri pula, että lehmiä on pakko teurastaa niin paljon, että puhutaan hätäteurastuksesta.

Vasemmistopuolueen kannatus on viime viikkojen gallupeissa ollut 8–10 prosentin tasolla. Neljän vuoden takaisissa vaaleissa puolueen kannatus oli 5,7 prosenttia.

ILMOITUS

Vasemmistopuolueen ennustetaan saavan hyvän vaalituloksen, mutta sen nousua hallituspuolueeksi pidetään epätodennäköisenä.

Vasemmistopuolue on nykyisen Stefan Löfvenin sosiaalidemokraattisen vähemmistöhallituksen tukipuolue.

Viime aikoina sosiaalidemokraatit ovat lähentyneet keskustapuoluetta, ja Ruotsissa spekuloidaan niiden hallitusyhteistyön mahdollisuudesta.