Seppo Isberg menehtyi pitkäaikaisen sairauden murtamana 7. kesäkuuta 2018 Helsingissä. Hän oli syntynyt 18.3.1952 Helsingissä.
Seppo menetti isänsä jo ennen syntymäänsä. Isän tädin talosta hän sai turvallisen kodin ja yhteyden moniin romanivaikuttajiin. Isotäti arvosti koulutusta ja Seppo kävikin Helsingin Kaksoisyhteislyseota viisi luokkaa oman kansakoulunsa romanilapsista poiketen.
Hän toimi monenlaisissa työtehtävissä mm satamassa, leipomossa ja maalarina rakennuksilla. Vuodesta 1972 hän työskenteli Helsingin kaupunginkirjastossa. Merkittävää hänelle oli pääsy kirjaston sisäiseen koulutukseen ja kriittisen tiedon lähteille.
Yhteiskunnallinen herääminen alkoi jo 1960-luvulla. Seppo vaikuttui USA:n mustien kansalaisoikeusliikkeestä ja myös Suomen romaniväestön vaikeat elinolosuhteet nostettiin näkyvästi esille julkisessa keskustelussa. Hän toimi vuonna 1967 perustetussa Suomen Romaniyhdistyksessä, jossa suunnannäyttäjinä toimivat joitakin vuosia vanhemmat romaniaktivistit. Hän osallistui erityisesti romanien ihmisoikeuksien ja asuinolosuhteiden kohentamiseen sekä kielen, kulttuurin ja koulutuksen edistämiseen useissa työryhmissä. Tuolloin romanien oma edustus eri päättäjien joukossa oli poikkeus ja Romaniyhdistyksen toiminnan ansiota.
Seppo Isberg toimi Romaniasiain neuvottelukunnan jäsenenä vuosina 1981–1989 ja Suomen Romaniyhdistyksen puheenjohtajana vuosina 1985–1987, jolloin romanikielen ja -kulttuurin edistäminen oli toiminnan keskiössä. Yhteyksiä luotiin myös kansainvälisesti.
Seppo lienee ensimmäinen suomalainen romani, joka on osallistunut Kuubassa järjestettävään kansainväliseen työprikaatiin. Pohjoismaisten Romanikokousten lisäksi hän teki kiinnostavia matkoja mm romanien pyhiinvaelluskohteeseen Ranskan Saintes-Maries-de-la-Mer’iin ja Moldovan romanialueille. Matkoilla oli elämänkumppani Raila Halmetoja usein mukana taltioimassa materiaalia mm. romanien radio-ohjelmiin.
Seppo Isberg pyrki myös laajempaan poliittiseen vaikuttamiseen. Hän oli ehdolla Helsingissä vuoden 1991 eduskuntavaaleissa Vasemmistoliiton ehdokkaana. Isbergin vaalitunnuksena oli ”Musta hevonen”, mikä sopi raviurheilun harrastajalle hyvin.
Työryhmien jäsenenä Seppo osallistui romaneista kertovien dokumenttielokuvien tekemiseen. Oma maa mustikka (1971), Mustalaiset I-II (1975) ja Kohtalon tiellä -dokumenttisarja vuosina 1972-84. Erityisen kiinnostavia ja arvokkaita ovat eri-ikäisten romanien haastattelut ja kuvat asuinoloista ja tavoista. Sepon luona saattoi tavata huippumuusikoita soittamassa. Unta liekö ollutkaan ja Tuulihan se taivutteli tallenteissa on myös Seppo mukana.
Sepon persoonassa tiivistyi aktiivinen, suuren ikäluokan yhteiskunnallinen ja kulttuurinen vaikuttaminen. Seppo oli poikkeuksellinen lahjakkuus, jolla oli suuri sydän ja terävä äly. Hänellä oli laaja tuttava- ja ystäväverkosto, jonka päällimmäisenä ajatuksena on edelleen: mikä suuri etuoikeus ja ilo oli saada tuntea Seppo.
Kirjoittajina ovat ystävät
Hannu Autio
Tuula Lind
Hannele Syrjä