Mitä lähemmäksi eduskuntavaalit tulevat, sitä huonommaksi hallituspuolueiden poliittinen muisti käy. Juha Sipilä ilmoitti keskustan eduskuntaryhmän kokouksessa, että hän on pääministerinä joutunut korjaamaan ”vihervasemmiston jälkiä” viimeiset vuodet.
Ilmeisesti pääministeri ei huomannut, että edellistä hallitusta johti kokoomus. Pihalla pääministeri vaikuttaa olevan myös siitä, että Suomessa on ollut joko keskustalainen tai kokoomuslainen pääministeri yhtäjaksoisesti vuodesta 2003. Kokoomus taas on ollut hallitusvastuussa koko minun elinikäni lukuun ottamatta Vanhasen ykköshallitusta.
Jos Sipilä nyt ottaa kunnian talouskasvusta itselleen, voisi hän samalla avata näkemystään siitä, mitä Vanhanen aikoinaan teki väärin. Keskustan ollessa pääministeripuolue ja kokoomuksen valtiovarainministeripuolue romahti bruttokansantuote nimittäin yli kahdeksan prosenttia.
Suunnanmuutokseen tarvitaan selvästi punavihreä hallitus.
Huonosti vaikuttaa hallituspuolueiden muisti pelaavan myös sen osalta, mitä tällä vaalikaudella on tullut päätettyä.
Kokoomus puhuu osaamisen ja koulutuksen merkityksestä, ja keskusta pitää eriarvoisuuden torjumista seuraavan vaalikauden tärkeimpänä tehtävänä. Siis samat puolueet, jotka tämän vaalikauden aikana ovat kohdistaneet valtaosan neljän miljardin leikkauksistaan juuri koulutukseen ja pienituloisten sosiaaliturvaan. Samat puolueet, jotka myönteisestä talouskehityksestä huolimatta ovat pitäneet sekä korkeakoulurahoituksen että pienituloisten sosiaaliturvan indeksijäädytykset voimassa.
Kun taloudessa menee huonosti, leikkaa hallitus koulutuksesta ja pienituloisilta. Kun taloudessa menee hyvin, leikkaa hallitus edelleen koulutuksesta ja pienituloisilta.
Sen sijaan, että Sipilä ja Orpo rehellisesti ja suoraselkäisesti puolustaisivat näitä arvovalintojaan esimerkiksi pienituloisille eläkeläisille, pitkäaikaistyöttömille, varhaiskasvatuksen ammattilaisille ja opettajille, verhoilee hallitus omat leikkauspäätöksensä vaihtoehdottomuuden retoriikalla.
Vasemmistoliitto osoitti jo viime syksyn vaihtoehtobudjetillaan, että tasa-arvoa lisääviä sekä koulutuksen merkitystä ymmärtäviä päätöksiä on mahdollista tehdä myös hallituksen asettamien budjettireunaehtojen sisällä.
Sipilä on käyttänyt lähes kaksi miljardia euroa hyvätuloisia suosiviin veronkevennyksiin sekä uusiin ympäristölle haitallisiin tukiin. Niihin uponneet varat olisi ollut mahdollista ja perusteltua ohjata koulutukseen, tutkimukseen ja perusturvaan – ainakin mikäli hallituksen tavoitteena todellakin olisi osaamiseen panostaminen ja eriarvoisuuden vähentäminen.
Tällaiseen suunnanmuutokseen tarvitaan selvästi punavihreä hallitus, jonka tehtäväksi jää korjata Sipilän ja kumppaneiden jälkiä.