Lehtikuva/Vesa Moilanen

Puolueet joutuvat punnitsemaan arvojaan aborttikeskustelussa.

Naisasialiitto Unionin pääsihteeri Milla Pyykkönen osui naulan kantaan sanoessaan, että on surullista kun abortista pitää keskustella uudestaan ja uudestaan. Hän kommentoi ulkoministeri Timo Soinin (sin.) kirjoituksen aloittamaa keskustelua naisten aborttioikeudesta Yle Radio 1:n Ykkösaamussa eilen.

– Se tavallaan muistuttaa siitä, että naisten oikeudet eivät ole koskaan saavutettuja. Niitä ei voi koskaan pitää sellaisina, että vain tuudittaudutaan rauhassa saavutettuun oikeuteen. Aina pitää muistaa, että ne voidaan uudelleen kiistää, sanoo Pyykkönen.

Soini juhli blogikirjoituksessaan sitä, että Argentiinan senaatti kaatoi alahuoneen kesäkuussa tekemän päätöksen tiukan aborttilain lieventämisestä.

Soini kantaa huolta elämän pyhyydestä, mutta ei syntyneiden oikeudesta ihmisarvoiseen elämään.

Soini ei erota Suomen linjaa omastaan

Soini vetoaa uskonnonvapauteen ja oikeuteensa sanoa henkilökohtaisia mielipiteitään ministerin pestistä huolimatta. Soini on valjastanut länsimaisen demokratian tuekseen ”plokikirjoituksessaan”.

ILMOITUS

Soini uskoo voivansa erottaa yksityis- ja ministeriminänsä. Hän on jättänyt tänään oikeuskanslerinvirastolle selvityksen osallistumisestaan abortinvastaiseen mielenosoitukseen virkamatkallaan toukokuussa Kanadassa. Hän vetoaa STT:n mukaan selvityksessään uskonnonvapauteen.

Soini kirjoittaa uskalluksesta tarpeen tullen olla yhden miehen enemmistö. Paino onkin sanalla mies. Laillisen ja turvallisen aborttioikeuden kieltäminen on naisten ja tyttöjen ihmisoikeuksien polkemista.

Aivan: myös moni teini-ikäinen joutuu hakemaan aborttia, syystä tai toisesta. Soini kantaa huolta elämän pyhyydestä, mutta ei syntyneiden oikeudesta ihmisarvoiseen elämään.

Hallitus tukee Soinin toimintaa

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on hyvin maltillisesti, ettei Soinin kanta vastaa hallituksen linjaa. Valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) kehon kieli kertoi Ylen haastattelussa, että kokoomukselle Sipilän kirjoitus on vaikea niellä.

Hallituspuolueet kuitenkin ovat nielleet Soinin Suomen linjasta poikkeavan kannan. Miksi näin? Hallitus halutaan pitää kasassa hinnalla millä hyvänsä. Aikaistettuihin vaaleihin ei haluta mennä.

Kokoomus kokisi kärsineensä arvovaltatappion äänestäjiensä silmissä. Keskustan kannatusluvut matavat niin alhaalla, ettei haluja hallituksen kaatamiseen löydy.

Soini puhuu ja toimii vastoin virallista linjaa

Soini voi puhua Suomen ja ulkoministeriön pitkän linjan vastaisesti, vaikka hallitukset ennen tätä ovat ajaneet tyttöjen ja naisten seksuaaliterveyden edistämistä.

Soinin lähettämä viesti on oudosti ristiriidassa Suomen kehityspolitiikan ja ihmisoikeuslinjan kanssa.

Ulkoministeriön sivuilla linjataan yhdeksi suurimmista kehitysmaiden ongelmista sukupuolten välinen epätasa-arvo. Siellä myös hehkutetaan Suomen osaamista ja uskottavuutta edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa kansainvälisesti.

Miten uskottava Soini on jatkossa toimiessaan ulkoministeriön linjan mukaisesti tasa-arvon puolesta?

Abortti on vaikea asia puolueille

Oikeus aborttiin ja etenkin sen nostaminen keskusteluun tuntuu jakavan sekä puolueita että puolueiden sisällä. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman on ilmoittanut kutsuvansa oppositiopuolueet syyskauden aluksi koolle neuvottelemaan välikysymyksestä.

Tänään puolueen pitkäaikainen kansanedustaja Jukka Gustafsson on ottanut kantaa, ettei hän ole innostunut oman puoluejohdon aikeista tehdä välikysymys Soinin aborttikommenteista.

– Vaikka olen eri mieltä, niin annan arvoa vakaumukselle. Mutta toivon jäitä hattuun. Miksi aloittaa syksyn eduskuntatyö Soini-showlla, hän kyselee.

Sekä vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson että vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto ovat ilmoittaneet eduskuntaryhmiensä pohtivan suhtautumistaan Soinin ja Sipilän kommentteihin. Molemmat puheenjohtajat ovat pitäneet Sipilän puuttumista riittämättömänä reaktiona.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on tuhahdellut, että on tärkeämpiäkin asioita välikysymyksen aiheeksi.

Suomen aborttioikeudessa korjattavaa

Pyykkönen nosti eilisessä Ykkösaamun keskustelussa esiin myös suomalaisen aborttioikeuden muutostarpeen. Hän muistuttaa, että vuonna 1970 säädetyn lain mukaan aborttioikeutta pitää perustella sosiaalisilla syillä.

Naisasialiitto Unionin kanta onkin, että lakia tulisi muuttaa siten, että aborttia ei tarvitse perustella sosiaalisin syin. Käytännössä abortin saa pyydettäessä.