Turkkia itsevaltaisesti hallitseva presidentti Recep Tayyip Erdoğan on viime viikosta lähtien joutunut keskelle pahinta kriisiään. Turkin valuutta liira on ajautunut syöksykierteeseen, mikä on jo vaurioittanut maan taloutta.
Liiran kriisi ei tullut äkkiarvaamatta, vaan sen arvo on jo koko vuoden heikentynyt.
Asiantuntijat pitävät kriisiä rakenteellisena. Vaihtotase on pahasti miinuksella, inflaatio nousi heinäkuussa jo lähes 16 prosenttiin, talouden yksityinen sektori on pahasti velkaantunut.
Erdoğan etsii syyllisiä pettureista ja liittolaismaista.
Turkin talous, erityisesti rakennusala, on ylikuumentunut. Erdoğan ei ole hillinnyt tätä, vaan päinvastoin painostanut keskuspankkia, ettei ohjauskorkoja nostettaisi.
Nyt liiran rajusti heikentyessä ulkomaan valuutassa otettujen lainojen hoitokulut nousevat ja konkurssit lisääntyvät.
Syy muiden niskoille
Erdoğan valitutti itsensä kesäkuussa uudelle kaudelle entisestä paljon laajennetuin valtaoikeuksin.
Vaalit oli alun perin määrä pitää ensi vuoden marraskuussa. Yleisesti arvioidaan, että Erdoğan aikaisti vaalit ehtiäkseen ennen talouskriisiä.
Heinäkuussa Erdoğan nimitti valtiovarainministeriksi vävynsä, liikemies Berat Albayrakin.
Erdoğan on haalinut kaiken vallan käsiinsä. Koska jollekin voisi sen vuoksi tulla mieleen syyttää Erdoğania talouskriisistä, hän on turvautunut muiden syyttelemiseen.
Kun armeija ja hallinto on jo rankasti puhdistettu, tarvitaan uusia ”pettureita”. Tällaisia Erdoğan on löytänyt sosiaalisesta mediasta. Sisäministeriö aikoo ryhtyä oikeustoimiin 346 käyttäjätiliä vastaan ”väärien taloustietojen” levittämisen takia.
Syyllisiä on tietysti myös ulkomailla. Erdoğanin mukaan ”Yhdysvallat on puukottanut Nato-liittolaistaan selkään”. Erdoğan reagoi näin presidentti Donald Trumpin perjantaiseen ilmoitukseen kaksinkertaistaa Turkista tuotavan teräksen ja alumiinin tullit.
Trumpin puukotus
Siinä mielessä Erdoğan on oikeassa, että Trumpin päätös vauhditti Turkin syöksyä, ja Trump varmasti tiesi tämän jo etukäteen.
Mutta samoin kuin Turkin talouskriisi, myös Yhdysvaltain ja Turkin suhteiden huononeminen on pitempi kehityskulku. Erään arvion mukaan ne ovat jopa huonoimmat sen jälkeen kun maat ensimmäisessä maailmansodassa olivat eri puolilla.
Muodollisesti nyt kiistellään Turkissa jo kaksi vuotta pidätettynä olleesta amerikkalaisesta pastorista Andrew Brunsonista, jota kohtaan on esitetty epämääräisiä vakoilusyytöksiä.
Brunson on kuitenkin vain pelinappula. Varsinaisesti Erdoğan haluaisi saada luovutetuksi Yhdysvalloissa maanpaossa asuvan saarnaajan Fethullah Gülenin. Gülen on entinen Erdoğanin liittolainen, mutta nykyään ”gülenistit” ovat syyllisiä kaikkeen.
Jo talvella pohdittiin vakavissaan, joutuvatko Yhdysvaltain ja Turkin sotilaat suoraan vastakkain, kun Turkin joukot tunkeutuivat Pohjois-Syyrian kurdialueelle. Kurdien puolella on amerikkalaisia sotilasneuvonantajia.
Yhdysvaltain varoituksista huolimatta Turkki päätti ostaa uudet ilmatorjuntaohjuksensa Venäjältä. Yhdysvaltain kongressissa puolestaan yritetään torpata F-35 taistelukoneiden myyminen Nato-liittolainen Turkille.
Lisää arvaamattomuutta kriisiin tuo se, että nyt vastakkain on kaksi samantyyppistä johtajaa, Trump ja Erdoğan.
Pastori Brunsonin kysymys olisi voitu ratkaista diplomatian kulisseissa, mutta Trumpin nostettua sen tapetille on Erdoğanin vaikea perääntyä. Trumpin päättäväisyyttä lisää, että Yhdysvaltain uskonnollinen oikeisto kampanjoi pastorin puolesta.
Kiristäjä Erdoğan
Erdoğan havaitsi kiristyksen toimivaksi keinoksi, kun hän maaliskuussa 2016 teki pakolaissopimuksen EU:n kanssa. Turkki pysäytti pakolaisten tulon Eurooppaan ja sai vastineeksi huomattavan summan rahaa sekä äänenvaimentimen EU-maiden Turkkiin kohdistamalle arvostelulle.
Viime perjantaina New York Timesiin kirjoittamassaan artikkelissa Erdoğan kokeili jälleen kiristämistä. Hän varoitti Yhdysvaltoja, että Turkki saattaa joutua ”etsimään uusia ystäviä ja liittolaisia”.
Erdoğanin katsotaan viitanneen ennen kaikkea Venäjään ja Kiinaan.
Turkin ja Venäjän suhteet ovat parantuneet huomattavasti siitä aallonpohjasta, johon ne joutuivat Turkin ammuttua alas Syyriassa taistelulennolla olleen (mahdollisesti Turkin ilmatilassa käyneen) venäläiskoneen alas marraskuussa 2015.
Turkki ja Venäjä ovat sen jälkeen saaneet soviteltua etujaan Syyriassa, mutta ne voivat joutua jälleen ristikkäin, jos Venäjän tukemat Syyrian hallituksen joukot käynnistävät suurhyökkäyksen kapinallisten viimeiselle merkittävälle alueelle, Pohjois-Syyrian Idlibiin.
Venäjällä tuskin on rahoja mihinkään suurimittaisiin Turkin talouden pelastusoperaatioihin.
Uusi silkkitie Kiinasta
Kiina on paljon potentiaalisempi kumppani, mutta tuskin sieltäkään on nopeasti saatavissa rahaa Turkin välittömän kriisin hoitamiseen.
Turkki ja Kiina ovat viime vuosina tehneet useita sopimuksia, jotka liittyvät Kiinan uusi silkkitie -hankkeeseen. Kiinalaiset rakentavat rautateitä suurnopeusjunille ja kiinalaisyhtiöt ovat enemmistöomistajia Istanbulin konttisatamassa. Kiina on myös tehnyt sopimuksen ydinvoiman rakentamisesta Turkkiin.
Kiinasta tuodaan puolivalmisteita ja komponentteja Turkkiin, jossa niistä tehdään valmiita vientituotteita.
David Goldman väittää Asia Times -verkkojulkaisussa, että Turkki on ajautumassa Kiinan ”taloudelliseksi vasalliksi”, välietapiksi Aasian ja Euroopan välillä.
Samassa julkaisussa Altay Atli kuitenkin arvioi, että Turkin talous on niin sidoksissa länteen, ettei siitä voi tulla Kiinan satelliittia.
Viime vuonna Turkin vienti Saksaan oli yli viisinkertainen verrattuna Kiinan-vientiin, ja vienti Yhdysvaltoihin lähes kolminkertainen. EU-maat kokonaisuudessaan ovat Turkin ylivoimaisesti suurin vientimarkkina.
Sittenkin IMF avuksi?
Turkki kääntyi edellisessä liirakriisissään vuonna 2001 Kansainvälisen valuuttarahaston pakeille (IMF) ja sai sieltä lainaa tiukkaa talouden sopeutusohjelmaa vastaan.
Nyt Erdoğan on puhunut niin korskeaan sävyyn, että kääntyminen lopulta sittenkin IMF:n puoleen olisi todellinen nöyryytys. Sen peittämiseksi olisi entistäkin tiukempi ote sananvapaudesta ja kansalaisyhteiskunnasta tarpeen.