IPS/Josué Sequeira

Köyhyys, eriarvoisuus ja väkivalta kannustavat maastamuuttoa.

Keski-Amerikan köyhien kaupunginosien nuorista keskimäärin joka toinen haluaisi muuttaa ulkomaille. Lähtöhaaveita vahvistavat epäoikeudenmukainen tulonjako, väkivallan uhka ja tunne, ettei ihminen ole oman kohtalonsa herra.

Costa Rican yliopiston yhteiskunnallisen tutkimuksen instituutti haastatteli 1 500:aa 14–24-vuotiasta nuorta, jotka asuvat slummissa kotimaansa pääkaupungissa eli Costa Rican San Joséssa, Guatemalan Guatemalassa, Hondurasin Tegucigalpassa, Nicaraguan Managuassa ja El Salvadorin San Salvadorissa.

Muuttohalukkuudessa oli eroja. Managuassa osuus oli alhaisin eli ”vain” 47 prosenttia nuorista oli kiinnostunut siirtolaisuudesta, kun taas San Salvadorin Popotlánin alueella jopa 76 prosenttia haaveili muutosta. Haastattelut tehtiin viime vuoden lopulla, joten Nicaraguassa huhtikuussa alkanut mielenosoitusten ja väkivallan kierre ei vaikuttanut tuloksiin.

Nicaraguan tapahtumat voivat aloittaa alueella uuden levottomuuksien kierteen.

”Nuoruus on rikos”

Salvadorin Popotlánissa väkivalta on läsnä koko ajan, sillä kaupunginosa on rikollisjengien hallussa.

– Täällä nuoruus näyttää olevan rikos. Nuoret pelkäävät, että poliisi nappaa heidät ja syyksi riittää se, että he ovat nuoria ja elävät tässä kaupunginosassa, nuoria tukevaa järjestöä johtava nainen kertoo puhelinhaastattelussa.

ILMOITUS

Hän pyysi muutama päivä haastattelun jälkeen, ettei hänen nimeään eikä järjestönkään nimeä mainittaisi jutussa. Alueella on tehty useita murhia hiljattain ja asukkaat tuntevat olonsa entistä turvattomammaksi.

Naisen johtama järjestö tarjoaa nuorille ruoka-apua ja koulutusta, sillä nuoren on vaikea saada töitä, jos hän kertoo kotipaikakseen Popotlánin. Leimautumisen pelko saa monet muuttamaan.

Demokratia kriisiytyy

Lähes kaksi kolmasosaa haastatelluista nuorista piti vaurauden jakautumista alueella epäoikeudenmukaisena ja noin puolet kertoi joutuneensa viime aikoina pelkäämään väkivaltaa lähiympäristössään. Saman verran koki, ettei kohtalo ole omissa käsissä.

Haastattelut paljastivat myös sukupuolten välisiä eroja, sillä naisvastaajista 32 prosenttia kertoi olevansa jo äiti, kun isäksi ilmoittautui vain 13 prosenttia pojista ja miehistä.

Tutkimusta johtanut Carlos Sandoval arvioi, että demokratia on ajautumassa kriisiin Keski-Amerikassa. Hänen mukaansa nuorille on samantekevää, onko hallitus demokraattinen vai ei, kunhan se pystyisi ratkomaan ongelmia.

– Ei pidä hämmästyä, jos Nicaraguan tapahtumat aloittavat alueella uuden levottomuuksien kierteen, hän sanoo. Hallitusta vastustavissa mielenosoituksissa ja mellakoissa on kuollut lähes 400 ihmistä, pääosin nuoria protestoijia. Tilanne on myös kiihdyttänyt maastamuuttoa.

Englanninkielinen versio