Lehtikuva/Martti Kainulainen

Kansliapäällikkötyöryhmä hakee nopeita toimia työttömyyden kovan ytimen työllistämiseksi.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) ilmoitti tänään pitämässään tiedotustilaisuudessa kansliapäällikkötyöryhmän perustamisesta. Työryhmä hakee kansliapäällikkö Martti Hetemäen johdolla keinoja puuttua työttömyyden niin sanottuun kovaan ytimeen.

Työllisyyden parantuessa noin 250 000 työtöntä on edelleen vailla työtä ja osa heistä on ollut pitkäänkin työttömänä. Työpaikat ovat täyttyneet osin työmarkkinoiden ulkopuolelta tulleista, opiskelijoista ja muista työnhakijoista.

”Kohtalon kysymys”

Orpon mukaan vaikeasti työllistyvien työttömien hintalappua haarukoidaan ”näiden päivien” aikana momenttikohtaisesti.

Kansliapäälliköt työ- ja elinkeinoministeriöstä Jari Gustafsson ja opetus- ja kulttuuriministeriöstä Anita Lehikoinen käyvät läpi hallituksen jo päättämät työllistämistoimet Hetemäen johdolla sekä valmistelevat nopeita lisätoimia työllistämistoimiksi.

Hallituksella on käytännössä vain muutama kuukausi aikaa panna toimeksi, sillä eduskuntavaalit ovat jo huhtikuussa.

– On kohtalon kysymys, että kaksi ja puolisataa tuhatta työttömänä olevaa saadaan – ja osa heistä on ollut pitkäänkin työttömänä – työllistymään.

ILMOITUS

Orpon mukaan vaikeasti työllistyvien työttömien hintalappua haarukoidaan ”näiden päivien” aikana momenttikohtaisesti.

– Joka tapauksessa se on miljardeja, hän toteaa.

Orpo ei ottanut kantaa työministeri Jari Lindströmin (sin.) ehdotukseen, että osa pitkäaikaistyöttömistä voisi päästä eläkkeelle.

Tiukka talouskuri muiden tavoitteiden yli

Orpo uskoo, että työllistyminen on nyt helpompaa kuin hallituksen aloittaessa kolme vuotta sitten: Hän perustelee tätä sillä, että talous kasvaa ja joka puolella Suomea on avoimia työpaikkoja, joihin vaaditaan hyvin eritasoista koulutusta ja osaamista.

Orpo rummutti useaan otteeseen tiukkaa talouskuria huolimatta siitä, että talouskasvu on ollut nopeaa. Kaikkein heikoimmassa asemassa oleville valtiovarainministeri ei luvannut mitään erityiskohtelua.

Kysymyksen keskustan huolesta pienituloisista hän kuittasi sillä, että hallitusohjelmaa toteutetaan sovitusti ja luodaan tilaa talouskasvulle ja työllisyydelle ja sen kautta verotulojen kasvulle ja palvelujen turvaamiselle.

Valtiovarainministeriön talousarvioehdotusta valmistellaan tällä viikolla Orpon johdolla. Ensi viikolla käynnistyvät kahdenväliset neuvottelut ministeriöiden kanssa.