Lehtikuva/Oscar Rivera

Salvadorilaiset vastustavat veden yksityistämistä.

El Salvadorin yliopiston opiskelijat ja vesivarojen yksityistämistä vastustavat järjestöt ovat osoittaneet mieltään yksityistämishankkeita vastaan muun muassa tiesulkuja rakentamalla.

Samaan aikaan maan lainsäätäjät käyvät keskustelua Kansallisen yksityisyritysten yhdistyksen, ANEP:in, tekemästä lakiehdotuksesta, joka antaisi mahdollisuuden vesivarojen yksityistämiselle.

Vuonna 2008 esityksen vesilaista tekivät kansalaisjärjestöt, joiden Yleinen vesilaki -esitys olisi turvannut kansalaisten osallistumisen tärkeän luonnonvaran hallintaan. Esityksen mukaan vesi kuuluu perustavanlaatuisiin ihmisoikeuksiin ja ihmisillä on oikeus riittävään puhtaaseen veteen ja terveyttä ylläpitävään jätehuoltoon kohtuullisin kustannuksin.

YK tunnusti veden ihmisoikeudeksi vuonna 2010, Euroopan unioni ei ole tehnyt sitä vieläkään.

Vastassa tehomaatalous ja juomateollisuus

Aktivistien ja ympäristönsuojelijoiden mukaan heillä on vastassaan tehomaataloutta ja virvoitusjuomateollisuutta edustavia tahoja, jotka lobbaavat lainsäätäjiä saadakseen itse etuja, mutta eivät ota huomioon ihmisten vedentarpeita.

ILMOITUS

– Nyt enemmistö lainsäätäjistä vastaa yritysten toiveisiin oikeistolaisittain. He haluavat hyväksyä vuosi sitten esitellyn yksityistämislain piittaamatta niiden yhteisöjen tarpeista ja vaatimuksista, joilla ei ole kodeissaan edes juomakelpoista vettä, kertoo yksi mielenosoittajista Telesurille.

El Salvador johtaa Latinalaisen Amerikan tilastoja vesien saastumisessa ja metsien laittomissa hakkuissa. Siellä on myös käytettävissä vähiten vettä ihmistä kohden koko Keski-Amerikassa.

YK tunnusti veden ihmisoikeudeksi vuonna 2010, Euroopan unioni ei ole tehnyt sitä vieläkään. Euroopassa vesilaitoksia on paitsi uusliberalismin huumassa yksityistetty, myös palautettu kunnallisiksi. Muun muassa Berliini ja Pariisi yksityistivät vesi- ja viemäriverkostonsa ja palauttivat ne sittemmin julkiseen omistukseen.

Viime vuonna valmistuneessa, Yle Areenassa nähtävillä olevassa ranskalaisdokumentissa kerrotaan, että Euroopan komissio ajaa vesilaitosten yksityistämistä niihin jäsenmaihin, jotka kamppailevat taloudellisten vaikeuksien kanssa.