Kun yksinäisiä vanhuksia ryhdyttiin nimittämään seniorisinkuiksi, pyyhkäistiin iso ihmisjoukko apua, tukea ja palveluita tarvitsevia pois kartalta. Kun vanhainkodit muutettiin tehostetun palveluasumisen yksiköiksi, tehostui vain maksupolitiikka. Nyt jokainen hoitotoimenpide voidaan laskuttaa erikseen.
Kun vanhoista naisista tehtiin kukkahattutätejä, tehtiin meistä tyhmiä, katkeria tai muuten vain äänekkäitä moralisteja. Kun vanhat ihmiset alkoivat ruuhkauttaa kassajonoja, hidastaa liikennettä ja horjuttaa kansanta-loutta hoitokuluilla, kiellettiin vanheneminen.
Sanoilla ja asenteilla on valtaa.
Miksi Suomessa ei saa tulla vanhaksi? Miksi meidän kaikkien pitää olla hyvinsäilyneitä kuin viime vuonna säilötyt suolakurkut?
Miten samat ihmiset, jotka vaativat hyvää vanhustenhuoltoa, vaihtavat jalkaa ja huokailevat kassajonossa vanhuksen selän takana silmiä pyöritellen?
Minä en suostu enää seisomaan hiljaa ja kuuntelemaan tuota huokailua. Ehdottavat vielä, nuo tehokkaat kolmekymppiset, että vanhuksilla voisi olla omat tuntinsa, milloin kävisivät kaupassa, etteivät haittaisi ja hidastaisi muita. No pannaan saman tien aidan taakse tarhaan kaikki vanhat, etteivät pääse haittaamaan muiden elämää.
Sinäkin olet jonain päivänä vanha.
Minun takanani ei kannata huokailla. Minä käännyn ja sanon suoraan, että kassajonoon on harva Suomessa kuollut, että odottele vuoroasi vaan; Sinäkin olet jonain päivänä vanha.
Kyllä, minä olen vanha, vihainen nainen, koska vanhenemisesta ollaan tekemässä vähintäänkin yhtä vaikeaa kuin syömisestä – koskaan ei enää tiedä mikä on oikein ja väärin, mikä on tänään terveellistä ja huomenna epäterveellistä ja minä olen kuitenkin sitä makkarakastike-perunamuusi- ikäpolvea. Jopa sitä, joka läskisoosin avulla kasvatettiin riskiksi työihmiseksi, kuten mummuni tapasi minua kehua.
Niin kauan kuin vanheneminen on pahasta, on elämänkokemus ja sen tuoma viisaus kuin hukkakauraa: esiintyy siellä täällä, mutta ei sille mitään järkevää käyttöä ole keksitty. Niin kauan kuin vanhenemista pitää välttää, ovat vanhat ihmiset rasite. Eivät edes kierrätyskelpoisia!
Ikä on vain numeroita ja mielentilaa ja vaikka mitä kliseistä – eikä mikään niistä ole totta. Asiaa voi kokeilla vaikka menemällä kuusikymppisenä työvoimatoimistoon töitä kyselemään – ei siinä auta mielentila, eikä sekään, vaikka kuntosalilla päihittäisit nuoremmat ihan silkalla sisulla ja talvisotahengellä. Olet vanha. Mutta menepä samana päivänä lääkäriin kysymään josko eläkkeelle. Voi veikkonen, olet ihan liian nuori.
Yhden päivän aikana sinut voidaan nähdä niin eri tavalla.
Ei vanheneminen ole minulle ongelma. Vaikka ei siinä välttämättä ole myöskään mitään kovin kaunista tai iloa tuottavaa. Että karvat kasvaa, mutta väärään paikkaan. Että jäykkyys iskee paljon ennen kuolemaa. Maan vetovoima lisääntyy, ja rinnat saisi takaisin oikealle paikalle vain jeesusteipillä. Että nivelten kolottaessa pukeutumisesta tulee kimalaisen kevättanssia muistuttava pörhellys, ja väsyttää, mutta aina väärään aikaan. Jos vatsa toimii, niin pääsääntöisesti väärään aikaan sekin ja väärässä paikassa ja inkontinenssisuojista tulee ainoat tarpeelliset ja tasaisesti pettävät varmuusvälineet. Kun pelkää muistuttavansa haisuhaperoa, väritys on kuin harmaarouskulla ja ääni kuin kurnuliejukanalla.
Silti pahempaa on se, että ei saa tulla vanhaksi.
On turha puhua hyvästä vanhustenhuollosta niin kauan kun meitä estetään olemasta vanhoja. Niin kauan kun meidän pitää kynsin hampain roikkua kiinni kaikissa kotkotuksissa näyttääksemme nuorekkailta, hyvinsäilyneiltä, aikaansaseuraavilta ja yhteiskuntakelpoisilta. Ei niin kauan kun kaikki elämänkokemuksemme, tietomme ja taitomme ovat jotain, jolle ei paikkaa keksitä enää sen jälkeen, kun 45 napsahtaa täyteen. Ei niin kauan kun olemme yhteiskunnalle rasitteita, joita hoitamaan pitää laittaa puolikkaita hoitajia tai vielä mieluummin laitteita, koneita ja robotteja.
Emmekö saisi siis vanhentua ihan omaa tahtiamme, ihan henkilökohtaisella vauhdilla ja tavalla? Toinen aikaisemmin, toinen myöhemmin – ihan sen mukaan, miten elämä on meitä kutakin kuluttanut, kuorinut, raastanut tai säästänyt.
Koska olen vanha, en jaksaisi miettiä, pitikö minun nyt olla nuori vanha vai vanha nuori. Kun olen vanha.
Ja loppusuoralla joudun vielä murehtimaan sitäkin, etten satu kuolla kupsahtamaan ennenaikaisesti – toivottavasti löydän sen oikean kohdan poistua näyttämöltä hämminkiä ja tilastovirhettä aiheuttamatta.
Minä pidätän itselleni oikeuden tuntea itseni vanhaksi silloin, kun tunnen itseni vanhaksi.
Pidätän itselleni ihmisarvon iästäni huolimatta.
[digilehti pvm=20180727 sivu=24]