UP-arkisto/Katri Lankila

Helsingin tapaamisessaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin sivusivat myös ydinaseneuvotteluja.

Tukholman kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin Siprin mukaan Yhdysvalloilla on laukaisuvalmiina 1 750 ydinasetta ja Venäjällä 1 600. Yhteensä mailla on yli 13 000 ydinasetta.

Miksi ydinaseista neuvotteleminen olisi juuri nyt tärkeää, Sadankomitean puheenjohtaja Timo Mielonen?

– Tällä hetkellä on pikemminkin uusi ydinaseiden varustelukierre kuin ydinaseriisunta. Sekä Yhdysvalloilla että Venäjällä on mittavia ohjelmia ydinaseistuksensa modernisoimiseksi. Venäjä tavoittelee suurvalta-asemaa, minkä yksi osa on panostaminen ydinaseisiin.

– Helsingin anti jäi tässä suhteessa vähäiseksi, mutta olisi hyvä, jos se aloittaisi uuden tiiviimmän keskusteluyhteyden. Jos valtiot voisivat sopia laukaisuvalmiudessa olevien ydinaseiden vähentämisestä, vahingossa syttyvän sodan riski pienenisi.

ILMOITUS

Missä nämä aseet sijaitsevat?

– Strategiset eli pitkän kantaman ydinaseet sijaitsevat pääsääntöisesti Yhdysvaltojen ja Venäjän maaperällä sekä sukellusveneissä ja lentokoneissa. Niistä noin 3 000 on laukaisuvalmiina. Yhden tällaisen ydinaseen tuhovoima on suurempi kuin Hiroshiman pommin.

Suurvallat ovat vähentäneet tai rajoittaneet ydinaseitaan erilaisilla sopimuksilla. Onko uusia sopimuksia tulossa?

– Niitä tarvittaisiin. Strategisia aseita rajoittava New Start -sopimus umpeutuu vuonna 2021, ja sen jatkosta tulisi sopia mahdollisimman pikaisesti.

– Olisi tärkeä saada jatkoa myös INF-sopimukselle, jolla poistettiin keskimatkan kantaman ydinaseita Euroopasta. Sopimus kielsi kaikkien 500 – 5 500 kilometrin kantavien ohjusten hallussapidon ja valmistamisen. Sekä Yhdysvallat että Venäjä ovat syyttäneet toisiaan sopimuksen rikkomisesta.

Millaisia ydinaseita on Euroopassa?

– Euroopassa on Britannian ja Ranskan ydinaseita sekä Naton taktisia ydinaseita, joita on mahdollista käyttää tavanomaisessa sodankäynnissä.

Yhdysvallat irtaantui Iranin ydinsopimuksesta, jolla jäädytettiin Iranin ydinaseohjelma. Kuinka päätös pitäisi tulkita?

– Yhdysvallat halusi alun perin itse keskeyttää mahdollisen ydinaseohjelman Iranissa. Sopimus tehtiin kuitenkin presidentti Barack Obaman aikana, ja presidentti Donald Trump tuntuu pitävän kaikkia tuolloisia sopimuksia väärinä

– Sopimuksessa ovat mukana vielä Iran, muut YK:n turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet ja EU.

Myös Pohjois-Korealla on tiettävästi ydinaseita?

– Singaporen tapaamisessa Trump ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un sopivat, että Pohjois-Korea luopuu ydinaseistaan. Ongelma on, ettei maalla ole riittävästi varoja ydinaseiden purkamiseen. Se ei ole halpaa.

– Presidentti Trump sanoi Helsingissä kertoneensa tämän tapaamisen sisällön kahden kesken presidentti Vladimir Putinille.