Kun Pjotr Tšaikovski sai käsiinsä Alexander Puškinin novellin Patarouva, hän hieman empi, josko siitä on sävellettäväksi. Muutaman vuoden kuluttua hän kuitenkin tarttui tähän intohimodraamaan ja tuli säveltäneeksi ehkä kaikkien aikojen suosituimman venäläisoopperan. Hänen velipoikansa Modest Tšaikovski libretistinä ja säveltäjä itsekin syvensivät Puškinin tarinaa entistäkin dramaattisemmaksi ja romanttisemmaksi, ja ainekset menestysoopperaan olivat koossa.
Tarina kertoo rikastumista pakkomielteisesti tavoittelevasta uhkapelurista Hermanista ja mystisestä kreivittärestä, jolla huhutaan olevan tieto niistä kolmesta kortista, joilla pelit voitetaan.1800-luvun Pietarin sykkeeseen siirretty Patarouva on yltiöromanttinen rakkaustarina pettämisen ja kuoleman varjossa ja tarina peliriippuvuudesta. Pelaaminen mahdollisti rikastumisen, uhkapelissä saattoi myös menettää kaiken.
Alempaan kastiin kuuluva Herman on päättänyt keinolla millä hyvänsä voittaa ylhäisöneito Lizan rakkauden, saada varakkaan ruhtinaan kansa kihlautunut neitonen itselleen. Lizan rakkauden hän saakin, mutta ei suvun. Siihen tarvitaan pelionnea ja kreivittären hallussa oleva tieto voittoisista korteista.
Herkän taitelijaluonteensa ja tuolloin kielletyn seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi Tšaikovskin samaistuminen intohimoisen rakkauden ja peliriippuvuuden pauloissa olevaan, syrjäytyneeseen päähenkilö Hermanniin on ilmeinen.
Eikä liene kaukaa haettua samaistaa oopperan, voittoisien pelikorttien synkkää salaisuutta kantavaa, kreivitärtä Tšaikovskin mesenaattiin, varakkaaseen leskirouva Nadežda von Meckiin.
Eräänlainen moraliteetti
Mutta, mitä annettavaa tuolla tarinalla on ajassamme, kun koko maailma tuntuisi olevan peliriippuvainen ja valtaapitävät juonittelevat häikäilemättömästi kuten Herman poloinen oopperassa?
Suomen Kansallisoopperassa ohjaajan assistenttina työskentelevä Jere Erkkilä on ohjauksessaan pysytellyt perinteisessä esityskontekstissa, jota pukusuunnittelija Erika Turusen loistelias epookkipuvustus hienosti tukee.
Erkkilä ei yritäkään sijoittaa oopperaa Venäjän nykyisyyteen, eikä liioin syventää yhteiskunnallisesti kantaaottavaan suuntaan. Mutta, eräänlainen moraliteetti se on. Muistutus siitä, kuinka arvot ja moraali karisevat ihmisen tavoitellessa vain omia etujaan. Useampaan kertaan Patarouvan nähneelle Savonlinnan visuaalinen riemujuhla kauniine kohtauksineen ja musiikin loistokkuus ovat kuin maukas perinneateria kaikkine herkkuineen. Mitä esityksen syvällisyydessä menetetään, se korvautuu yltäkylläisyydellä ja vanhalla kunnon tarinan kerronnalla. Joskin tuo karnevalistinen yltäkylläisyys kääntyy hieman itseään vastaan erityisesti muutamissa, tarinan etenemisen kannalta irrallisissa kohtauksissa.
Olin harmissani, kun en päässyt Patarouvan ensi-iltaan, jossa Hermanin roolin lauloi Mika Pohjonen. Hän kaiketi selvisi hienosti vaativasta roolistaan. Harmini hälveni venäläistenorin Misha Didykin eläytyessä rooliinsa. Alun epävarmasta, syrjään vetäytyvästä, rakkauden ja intohimon pauloihin joutuvasta nuorukaisesta hän muuntuu ovelaksi peluriksi ja lopulta hullunkiilto silmissään ulvovaksi ihmisraunioksi kaikin tavoin loisteliaasti laulaen ja näytellen.
Tumma-ääniselle, kohtalokkaalle, mezzosopraano Elena Zaremballe kreivittären rooli on tuttuakin tutumpi, mutta mitään rutinoitumista ei hänen väkevässä tulkinnassaan häivähdä. Ikä on tuonut rooliin sopivaa karismaa ääneen. Lähes koomisen ylväästi hän esittää komentelevaa vallastaan tietoista ylhäisönaista synkkine salaisuuksineen.
Sopraano Elena Guseva laulaa Lizan roolin hivelevän kauniisti. Hän on alun rakkauskohtauksissa mitä sensuellein niin äänellisesti kuin näyttämöllisesti. Herkästi hän tulkitsee myös roolinsa tuskat ja pettymykset ja kauniin loppukohtauksen.
Baritoni Kiril Manolov kreivi Tomskin roolissa on vähän ressukka aisankantaja, mutta varsinkin viimeisessä kohtauksessa hän ottaa komeasti revanssin suhteessa Hermaniin. Ja, niin kuin kaikki venäläissolistit, hyvin laulaa hänkin alun – ehkä draaman kannalta tarkoituksellisesta – haparoinnista päästessään.
Myös suomalaissolistit laulavat mallikkaasti ja näyttelevät komeasti. Ilkka Hämäläinen Tsekalinskina tekee onnistuneen roolin ja Suvi Väyrynen on mitä parhain komedienne varsinkin Cloén roolissa.
Oopperajuhlakuoro on esityksen kruunu
Savonlinnan oopperajuhlakuoro on jälleen esityksen kruunu, niin intohimoisesti, rajusti ja kauniisti tuo Matti Hyökin ohjastama valiokuoro tulkitsi kuoro-osuudet. Myös lapsikuoro lauloi sulokkaasti.
Kapellimestari Aleksandr Vedernikov on omalla maallaan Tšaikovskin musiikin tulkitsijana. Johtaminen on hallittua ja tarkkaa, solisteille ja kuorolle tilaa antavaa. Ehkäpä hän olisi voinut piiskata ihanan emotionaalisesti soittaneen oopperaorkesterin ajoittain vieläkin intohimoisemmin Tšaikovskin musiikin huumaan.
Reija Wäreen klassinen, venäläiseen balettiin ja oopperaan tukeutuva koreografia on erittäin onnistunut ja Suomen Kansallisbaletin tanssijat erinomaisia. Vitaaliset, värikkäät ja kauniit tanssikohtaukset ovat sykähdyttäviä.
Jani Uljaksen kaunis lavastus ja William Ilesin valaistus loihtivat Olavinlinnan näyttämölle romanttisen Pietarin lyhtyineen ja siltoineen muuntuen näppärästi peliluolaksi tai ruhtinattaren makuuhuoneeksi ja lopulta taivaanportiksi. Katossa killuu sipulikupoli, joka symbolisesti kallistuu kirkollisten arvojen ja moraalin rappeutuessa.
Musikaalimaisuus ja liioitellut valoefektit ovat turhaa kuorrutusta, joita väkevä draama ja Tšaikovskin musiikki eivät olisi välttämättä kaivanneet.
Ohjaaja Jere Erkkilä saattaa, alkuperäisestä libretosta poiketen, oopperan kauniiseen loppuun. Päähenkilöiden traaginen elämä päättyy rakastavaisten kävellessä käsikädessä armahtavaan kuolemaan, kirkkauteen ja rauhaan.
Pjotr Tšaikovskin ooppera Patarouva Savonlinnan oopperajuhlilla.Musiikinjohto: Alexander Vedernikov. Ohjaus: Jere Erkkilä. Lavastus: Jani Uljas. Puvut: Erika Turunen. Valaistus: William Iles. Koreografia: Reija Wäre. Kuoron valmennus: Matti Hyökki.
Rooleissa 10.7. esityksessä mm.: Elena Guseva (Liza), Misha Didyk (Herman), Elena Zaremba (Kreivitär), Kiril Manolov (Kreivi Tomski & Pluto), Konstantin Shushakov (Ruhtinas Jeletski), Ilkka Hämäläinen (Tšekalinski), Koit Soasepp (Surin), Heikki Halinen (Tšaplitski), Jouni Kokora (Narumov), Juha Riihimäki (Seremoniamestari), Melis Jaatinen (Polina & Daphnis), Jeni Packalen (Kotiopettajatar, Suvi Väyrynen (Maša & Chloë)
Tanssijat Linda Haakana, Susmita Meyer-Rochow, Johan Pakkanen, Aapo Siikala (Kuolema), Jani Talo, Terhi Talo, Kalle Lähde ja Mia-Mari Sinkkonen.