Jarmo Lintunen

Asiantuntijat ovat nostaneet esiin lentomatkustamisen lisääntymisen haittavaikutukset.

Tänä kesänä, kun on ollut paljon kauniita poutapäiviä, on jokainen voinut havaita pakokaasuvanoja taivaalla, joten on helppo kotitalousjärjelläkin uskoa asiantuntijoita.

Lentomatkustaminen jatkaa Suomessakin vauhdikasta kasvuaan.

Viihdematkailu, josta lisäys johtuu, on jokaisen oma valinta, mutta niin on ilmastotavoitteiden hallintakin. Toisaalta luontomatkailu Suomessa on lisääntynyt ja se ei saastuta, mikä on hyvä asia.

Valitettavasti päästöjen lisääntymisestä huolimatta lentomatkailu ei ole ollut ympäristöjärjestöjen hampaissa.

ILMOITUS

Autoilijoiden syyllistäminen on omituista, vaikka se on lentomatkailuun verrattuna varsin ympäristöystävällistä.

Viime vuonna uusien autojen keskimääräiset päästöt jäivät alle 120 grammaan kilometriä kohden.

Nelihenkisen perheen Thaimaan reissun päästöillä autoilee siten jopa 170 000 kilometriä – siis noin kymmenen vuotta.

Vaihda kotimaiseen -kampanja olisi syytä ulottaa myös matkailuun.

Esko Järvenpää

Jämsä