Hannu Lukkarinen

1960-luvulla kouluissa opetettiin todennäköisemmin englantia kuin saksaa. Sitä markkinoitiin avauksena maailmaan. Avaus onnistui ja on viime vuosikymmeninä tukkinut paljon kielellisiä ja kulttuurisia kanavia.

Suomettuneesta Suomesta on taitettu peistä, mutta kouluaikani 1960-luvulla oli pikemmin länsimaisuuden ja englannin ylivallan kasvua niin koulussa kuin nuorisoviihteessäkin. Vielä opintojeni alkuvaiheessa englanti, saksa ja ranska olivat melko tasavahvoja, sitten liu’uttiin kohti yhä yksipuolisempaa englantilaistamista. Se, minkä oli määrä toisen maailmansodan jälkeisessä maailmassa edustaa raikasta ja avartavaa, on muuttunut ainoaksi totuudeksi ja kielelliseksi viisastenkiveksi.

Päällimmäinen huoli ei ole, että englanti kaikkialla uhkaisi suomen tai ruotsin kieliä. Ruotsi kyllä rupeaa olemaan uhattu, mutta valtakielen suomen taholta. Saamen asema on vielä arveluttavampi. Olennaista on muiden vieraiden kielten osaamisen väheneminen, kun maailmaa tarkastellaan anglosaksisten silmälappujen välistä.

Ikkunat kiinni Eurooppaan

Kun tilanne muuttuu, kaikelle uskoton suuri raha hylkää myös englannin.

Kuta useampia kieliä ymmärrämme, sitä laajempi on maailmamme. Se takaa pääsyn mitä erilaisimpien kirjallisuuksien äärelle. Suomalaisuuteen ei kannata käpertyä, vaikutteita on hyvä saada, kunhan ne tulevat monelta suunnalta. Ei ole tarvis suojella vain pienten kielten säilymistä, myös ranskan, saksan, italian, venäjän ja skandinaavisten kielten osaamista on lisättävä. Keskisuuri on kaunista.

Atlantistinen yksipuolisuus vääristää ja kaventaa maailmankuvaa. Ilman muita kieliä kuin englantia emme pysty seuraamaan saksalaisten, venäläisten tai skandinaavien keskustelua. Aivan kuten pelkän englannin avulla ulkomaalainen ei voi seurata suomalaista keskustelua eikä lukea vaikka Kansan Uutisia.

Ei ole kilttejä kieliä

ILMOITUS

Englannin vahva esiinotto oli myös ideologinen ratkaisu. Saksa oli hävinnyt toisen maailmansodan, ja fasismin julmuudet tulivat tietoon. Tehtiin virheellinen johtopäätös, että harjoitettu politiikka olisi saksan kielen vika. Minä kyllä luin koulussa paitsi ruotsia ja ranskaa myös saksaa.

Saksan ja venäjän kielillä Euroopassa toteutettuja vääryyksiä ei voi vähätellä. Mutta kannattaa huomata tarkennus: Euroopassa.

Espanjalla, Portugalilla, Ranskalla, Britannialla, Belgialla ja Alankomailla oli merentakaisia siirtomaita Saksaa ja Venäjää enemmän. Niiden siirtomaaherrat purkivat valkoihoisen raivonsa kaukomailla, sortivat esimerkiksi englanniksi tai ranskaksi, eikä se tullut meidän maanosamme kokemukseksi niin kuin tulivat saksalaisten ja venäläisten teot. Näillä kun oli meidän näköisemme – siis fiksummat – uhrit.

Anglokratian alistamina

Kieli on paikan mieli, kielellinen ylivalta johtaa ajattelun orjuuteen. Miksi suomalaiskirkonkylän kahvilan ikkunassa lukee englanniksi open (auki), vaikkei mitään anglosaksivyöryä ole asiakasvirtaan odotettavissa?

Ei ole kansainvälisyyttä, että yksi kieli määrää muita – se on ylikansallisuutta. Se ei ole yhteistyötä vaan alistussuhde. Keille on tarkoitettu englanninkieliset liikkeiden nimet? Entä jos ne olisivatkin saksaa, ruotsia, viroa, ranskaa, saamea tai venäjää?

Italialainen filosofi ja lehtimies Antonio Gramsci (1891–1937) menehtyi Benito Mussolinin vankilaan. Hän ehti pitkälle hegemonian määrittelyssä. Gramsci katsoi, että hegemoniaa on, kun jotakin ei kyseenalaisteta, vaan vaikka arvosteltaisiin, pidetään silti välttämättömänä.

Tämä hegemonia on anglosaksisella kulttuurilla. Sen ylivalta perustuu paljolti siihen, ettei sitä (toistaiseksi) ole kyseenalaistettu. Tosin Ruotsissa on ruvettu jakamaan ironista palkintoa Årets anglofån joillekuille erityisen tyhmästi kieltä englantilaistaneille tahoille.

En väheksy amerikansuomea. Siihen kielimuotoon olen tutustunut Yhdysvalloissa ja etenkin Kanadassa. Ennemmin kunnioitan ihmisiä, jotka vähäisellä koulutuksella muuttivat kauas vaativiin oloihin vieraaseen kulttuuriin ja silti säilyttivät suomensa niinkin hyvin ilman mitään tukea paikallisilta viranomaisilta. Toki he ottivat englannista lainasanoja uusille käsitteille, joihin eivät olleet kotona tutustuneet.

Enemmän oudoksuttaa nykypäivän Suomessa väki, joka ilman mitään pakotusta anyway sirottelee suomeensa randomisti englannin sanoja about joka toiseen virkkeeseen.

Mikään kieli ei ole neutraali

Enemmän oudoksuttaa väki, joka ilman mitään pakotusta anyway sirottelee suomeensa randomisti englannin sanoja about joka toiseen virkkeeseen.

Kieli kantaa mukanaan kulttuurin ja on siten indoktrinoivaa. Anglosaksisesta hegemoniasta hyötyvät englanninkieliset maat, joiden on helppo saada pyyteensä, elämäntapansa, talousmallinsa, propagandansa ja politiikkansa näyttämään tutulta itsestäänselvyydeltä, jota ei tarvitse perustella.

Kaksinaismoraali näkyy tiedemaailmassa, jossa britti- ja yhdysvaltalaistutkijat saavat kielellistä etumatkaa, vaikkei ole syytä olettaa, että heillä olisi tärkeämpää sanottavaa kuin itävaltalaisilla tai brasilialaisilla. Tiedejulkaisuja arvioitaessa englanniksi kirjoitettuja pidetään lähtökohtaisesti muita arvokkaampina. Se on anglosaksisten vapaamatkustajien kannalta mukavaa.

Englantia perustellaan puolueettomana vaihtoehtona. Sitä se ei ole enempää kuin muutkaan elävät kielet. Sanotaan, että suomalainen ja sveitsiläinen voivat tasa-arvoisesti kommunikoida englanniksi, kun se ei ole kummankaan äidinkieli. Mitä kieltä tulisi puhua brittien ja yhdysvaltalaisten kanssa?

On myös muistettava, kuinka englannin monopoliasema kaventaa suomen asemaa tieteen kielenä. Suomi on painumassa marginaaliin paitsi tutkimus-, myös julkaisu- ja jopa luentokielenä. Niin ikään kulttuurimme köyhtyy, jos meillä ei riittävästi käännetä ulkomaista tiedettä kotimaisille kielille.

Kieli ja mieli

Joskus englantia sanotaan nykyajan latinaksi. Vertaus ontuu. Muinainen Rooma oli kaksikielinen maa, latina ja kreikka olivat molemmat tärkeitä, yhdellä ei kaikkialla pärjännyt. Keskiajalla latinaa käytettiin laajasti Euroopassa hallintokielenä ja sen merkitys on yhä tärkeä esimerkiksi lääketieteessä, biologian taksonomiassa ja teologiassa. Mutta se ei ole kenenkään oma kieli, jonka avulla pääsisi jonon ohitse, niin kuin anglosaksit pääsevät.

Englannilla paitsi taisteltiin Saksan valtaa ja sen mahdollista uutta nousua, myös Neuvostoliittoa vastaan. Englannin kieli oli Troijan hevonen, jolla Yhdysvallat pujahti eurooppalaisten, myös suomalaisten, mieliin.

Kaikkialla, esimerkiksi Ranskassa, tämä ei sujunut odotetusti, ranskalaisilla riitti urheutta puolustaa kulttuuriaan eikä yli päästää perhanaa. Aivan erityinen sankaruuden osoitus nähtiin ranskankielisessä Kanadassa, kun Québecin provinssissa englannin ylivalta kukistettiin – Pohjois-Amerikassa! Québecin laki kieltää mainonnan muilla kielillä kuin ranskaksi. Tärkeä oivallus aikana, jona juuri kaupalliset tekstit ovat yhä vallitsevampi osa kielimaisemaa.

Se solutus, mikä ei onnistunut Quebecissä, sujui meillä. Harvaan maahan syydettiin Yhdysvalloista niin paljon Asla-Fulbright -stipendejä kuin Suomeen. Tokko niitä pyyteettömästi myönnettiin. Anglosaksinen Atlantin takainen maailma saatiin näyttämään itsestään selvältä samastumiskohteelta, niin tieteessä kuin kulttuurissa.

Pakkoenglantia koululaisille

Viime vuosien keskustelu ”pakkoruotsista” tuskin on sattumaa. Suuren rahan ei tarvitse pelätä venäjänkielistä Neuvostoliittoa, mutta Pohjolan hyvinvointivaltiot ovat rapautuessaankin kiusallisia. Rahaeliitti ennemmin kuin näkee Suomen keskikokoisena pohjoismaana, mieluummin paistattelee suurimpana Baltian maana. Baltiassa ei ole harmillista sosiaalivaltiota senkään vertaa kuin meillä. Eli hyvä vain, jos Suomessa vieraannutaan pohjoismaista?

Ei englannin valta-asema ole ikuinen. Haastajia riittää sitä mukaa, kun Yhdysvaltain mahti kutistuu. Jos meillä sadan vuoden kuluttua opiskellaan laajasti englantia, se ehkä on jo intianenglantia.

Pääomalla ei ole isänmaata eikä äidinkieltä. Englannin ylivalta perustuu poliittisiin suhdanteisiin sekä kaupalliseen käytännöllisyyteen. Kun tilanne muuttuu, kaikelle uskoton suuri raha hylkää myös englannin.

Ei ole paha, että opiskelin englantiakin. Mutta aivan erityisen hyvä on, että luin lähiulkomaita sekä kotimaan historiaa avaavaa ruotsia, keskieurooppalaista saksaa sekä läntiseen ja eteläiseen Eurooppaan johdattavaa ranskaa. Tätä ylellisyyttä eivät nykylapset juurikaan saa. Etenkin Suomen pienillä paikkakunnilla opiskellaan käytännössä pakkoenglantia, valinnanvaraa kun ei kieliryhmissä ole.