Yhdysvallat yritti muuttaa rintaruokintasuosituksia Maailman terveysjärjestö WHO:n kokouksessa Genevessä. Se olisi halunnut jättää kirjaamatta suosituksiin kohdan, jossa hallituksia kehotettiin ”suojelemaan, edistämään ja tukemaan imetystä”.
Kun ehdotus ei mennyt hyvällä läpi Yhdysvallat pyrki The New York Times -lehden mukaan pääsemään tavoitteeseensa uhkailemalla ja kiristämällä. Ecuadoria, jonka alun perin oli tarkoitus esitellä imetyssuositukset, painostettiin uhkaamalla lopettaa sotilasapu. Lopulta Ecuador myöntyi Yhdysvaltojen tahtoon.
Myös muiden maiden edustajat kertoivat välienselvittelyistä Yhdysvaltojen kanssa, mutta kostotoimien pelossa eivät halunneet nimiään tai maidensa nimiä julkisuuteen. Ecuadorin tavoin monet Afrikan ja Latinalaisen Amerikan köyhät maat kieltäytyivät kuitenkin ottamasta asiaa esiteltäväkseen, koska pelkäsivät Yhdysvaltojen kostoa.
Monet Afrikan ja Latinalaisen Amerikan köyhät maat kieltäytyivät ottamasta imetyssuositusta esiteltäväkseen, koska pelkäsivät Yhdysvaltojen kostoa.
Lopulta Yhdysvallat joutui kuitenkin tyytymään tappioon, kun Venäjä esitteli suositukset, ja ne hyväksyttiin lähes alkuperäisen esityksen mukaisesti.
Yhdysvaltojen terveysministeriö perusteli maan kantaa sillä, että rintaruokinnan suosittelu asettaa tarpeettomia paineita äideille, jotka eivät voi imettää lastaan.
Korvikkeita aliravittujen äitien lapsille?
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump kommentoi asiaa tapansa mukaan Twitterissä: ”Yhdysvallat tukee voimakkaasti imetystä, mutta emme usko, että naisilta pitäisi kieltää äidinmaidonkorvikkeet. Monet naiset tarvitsevat vaihtoehdon aliravitsemuksen ja köyhyyden vuoksi.”
Äidinmaidonkorvikkeita ja niiden mainostamista kehitysmaissa on vastustettu vuosikymmeniä siksi, että mainosten sokaisemat köyhät äidit tekivät korvikkeista liian vetisiä seoksia, mikä johti lasten aliravitsemukseen. Muun muassa Nestlé-yhtiön mainokset saivat äidit vakuutettua äidinmaidonkorvikkeiden ylivertaisuudesta rintaruokintaan verrattuna.
Myös rintaruokinnan vaikutusta lapsiin ja lasten kehitykseen on tutkittu kymmeniä vuosia. Tulokset osoittavat yksiselitteisesti äidinmaidon olevan imeväisen parasta ja terveellisintä ravintoa ja siksi korvikkeiden harhaanjohtavaa mainontaa tulisi suitsia.
Geneven kokoukseen osallistui myös useita lastenruokayhtiöiden lobbareita, mutta heidän vaikutustaan Yhdysvaltojen kovaotteiseen toimintaan ei tiedetä.
Äidinmaidonkorvikkeiden markkinoita hallitsevat amerikkalaiset ja eurooppalaiset jättiyhtiöt, joiden myynti vauraissa maissa on laskenut viime vuosina yhä useamman naisen valittua rintaruokinnan sen lukuisten etujen vuoksi. Myynnin odotetaan kuitenkin kasvavan 4 prosentilla tänä vuonna, pääsääntöisesti kasvusta vastaavat kehitysmaiden markkinat.