Alex ja Jody ovat keskellä aviokriisiä, eikä vähiten siksi, että heidän autistinen poikansa Sam syö vanhempiensa voimavaroja. Etenkin Alexin on vaikeaa saada yhteyttä poikaansa. Samalla myös lapsuuden traumat nostavat toistuvasti päätään. Asumusero ja potkut töistä on viimeinen tikki. Samin on hakeuduttava terapiaan ja opeteltava olemaan isä pojalleen.
Yllättäen apuun saapuu Minecraft, jonka välityksellä isä ja poika oppivat kommunikoimaan keskenään.
Keith Stuartin Poikani Sam on hieno teos, jossa tarina kulkee kitkattomasti. Kirja on kielellisesti ja kerronnallisesti kaunis. Poikani Sam onnistuu myös olemaan kuvaus autismista ja sen nostattavista tunteista.
Pirotte maalaa niukkasanaisesti suuren kokonaisuuden.
Keith Stuart: Poikani Sam. Suomentanut Marja Luoma. Bazar 2017. 431 sivua.
Historian pyörteessä
Kaarlo Kalpa on varsinainen ideanikkari. 1990-luvun alkupuolella hän alkaa puuhata tunnelia Helsingistä Tallinnaan. Kaarlon vaimo pitää miehensä touhuja lähinnä haihatteluna. Mutta mitä enemmän Kaarlolla on tekemistä, sitä paremmin vaimolle jää aikaa surra menetettyä lastaan ja vältellä todellisuutta.
Vasta itsenäistyneessä Virossa Kaarloa odottaa nainen menneisyydestä. Kaarlo yrittää kiivaasti viedä eteenpäin tunnelihanketta, samalla sukkuloiden kahden naisen välillä.
Ainoa paikka, jossa hän tuntee olevansa rauhassa on laiva. Kun kaikki suhdanteet kääntyvät Kaarlon elämässä alaspäin, on ehkä aika vaihtaa Tallinnan-laiva ruotsinlaivaan.
Roope Lipastin Ruotsinlaiva on mielenkiintoinen ja monikerroksinen teos, johon suurimman jännitteen luo tieto historian kulusta.
Roope Lipasti: Ruotsinlaiva. Atena 2017. 246 Sivua.
Sodan toinen puoli
Emmanuelle Pirotten Vielä tänään olemme elossa on erikoinen ja puhutteleva historiallinen teos. Pirotte maalaa niukkasanaisesti suuren kokonaisuuden. Toiseen maailmansotaan sijoittuva teos käsittelee Saksan erikoisjoukoissa taistelevan Mathiaksen ja orvon juutalaistyttö Renén suhdetta.
Jättäessään Renén ampumatta Mathias muuttaa molempien elämän suunnan. René jää tuntemattoman perheen huostaan Ranskan ja Belgian rajamaille Mathiaksen aikoessa jatkaa soluttautumista vihollisen joukkoihin. Jostain syystä Renén olemassaolo vetää häntä kuitenkin puoleensa niin voimakkaasti, että hän palaa takaisin.
Amerikkalaissotilaiden ilmaantuminen samaan taloon luo tarinaan lisää jännitystä ja jännitteitä.
Vielä tänään olemme elossa on kertomus yksilöistä ja heidän valinnoistaan yhteisöjen luomien paineiden alla. Teos myös haastaa kyseenalaistamaan ajatukset ja näkemykset yksilöistä ja heidän rooleistaan sodassa.
Emmanuelle Pirotte: Vielä tänään olemme elossa. Suomentanut Lauri Holma. Minerva 2017. 255 sivua.
Vääriä kissoja
Pasi Ilmari Jääskeläisen reaalifantasia on useimmiten riemastuttavaa luettavaa, todellisuuden ja kuvitelman rajamailla leikkivää tarinointia.
Väärän kissan päivä lienee kuitenkin Jääskeläisen tähän asti paras teos.
Marrasvirran kaupungissa juhlitaan syysfestivaalia ja ihmiset tungeksivat kaduilla. Karnevaalihumun keskellä äitinsä kanssa pitkään etäisissä väleissä ollut Kaarna saa puhelun hoivakodista. Dementiaa sairastava äiti tekee kuolemaa ja ainoaa lasta odotetaan paikalle.
Äidin kuolema alkaa kuitenkin vaikuttaa vahvasti liioitellulta, ja pian Kaarna tempautuu mukaan seikkailuun, joka venyttää todellisuuden ja ajan rajoja. Seikkailun pyörteissä miestä alkaa vähitellen arveluttamaan koko oma olemassaolonsa ja menneisyytensä, eikä erikoisten kissojen ilmestyminen milloin minnekin ainakaan selkiytä tilannetta.
Väärän kissan päivä on herkullinen soppa, jonka lusikoimista ei halua lopettaa kesken. Koostumus on onneksi sellainen, ettei ähky seuraa, vaikka tekstiä reippaasti ahmiikin. Teos myös herättää pohtimaan ihmisen muistia ja muistojen rakennetta, ja sitä miten ihmisaivot muovaavat todellisuutta.
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä. Atena 2017. 342 sivua.