Yle Kuvapalvelu

JP Siilin käsikirjoittama ja ohjaama Härmä (2012) on perhe- ja sukukronikka, rakkausfilmi ja puukkojunkkariwestern. Leffan mittelöt kelpaa rinnastaa sekä Shakespearen kuningasdraamoihin että ensimmäisen Mooseksen kirjan antiin. Omasta takaa meillä on pohjiksi Härmästä poikia kymmenen (1950) johtajanaan Tauno Palon tumman tulisesti esittämä Isoo-Antti.

Perinteen hengessä Mikko Leppilammella on kokoparta ja hapsottava tukka kuin huutomerkkinä siitä, että täältä tuloo pääpahis. Yritys on hyvä, mutta kovinkaan petomaiseksi kylien kauhuksi ei miestä silti koe.

Härmä tuo näytille legendaariset puukkojunkkarit eli häjyt, Etelä-Pohjanmaalla 1800-luvulla lähinnä kylätappeluissa mellastaneet nuoret miehet. Leffa tekee asian tiimoilta viihdyttävän tunnevoimaisen kierroksen päätyen sitten löysään happy endiin. Lakeuksien Romeona ja Juliana nähdään nukkemainen tähtipari Lauri Tilkanen ja Pamela Tola.

Elokuvan näyttelijävoima on sivurooleissa. Kärjessä ovat Lena Meriläinen mahtitalon synkeänä emäntänä, Aku Hirviniemi rehtinä renkinä sekä Taneli Mäkelä naapurin isäntänä, joka tempaisee heinäseipäällä näyttävästi kansalliseen kärkeen. Siinä myös yksi selitys elokuvan aikoinaan saamalle K16-kieltomerkille.

Härmässä riittää näyttävästi lavastettua ja puvustettua epookkia sekä maakunnallista myyttistä tarustoa. Sen puitteissa saadaan muistutus siitä, miten uhosta on lyhyt matka tuhoon. Visuaalisesta hohdostakin osa menee pelkän koreuden piikkiin.

Kotikatsomo: Härmä. TV1 sunnuntaina 8.7. klo 21.05, ma 9.7. klo 22.35. Areena.