IPS/Mercedes Sayagues

Zimbabwen faktat:

Sisämaavaltio eteläisessä Afrikassa

Asukkaita 16,8 miljoonaa

Kansallisen köyhyysrajan alla 62,6 % (2015)

Yli 15-vuotiaista lukutaitoisia 83,6 %

Sijoitus Inhimillisen kehityksen indeksissä 154/188

(Lähde: YK)

ILMOITUS

Ehdokasasettelu takaa miesvallan jatkumisen heinäkuun vaaleissa.

Naisten asema Zimbabwen politiikassa ei vahvistu merkittävästi heinäkuun lopun vaaleissa, jotka ovat ensimmäiset sen jälkeen, kun maata vuosikymmeniä johtanut Robert Mugabe kammettiin vallasta.

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet edellyttävät, että naisilla ja miehillä on tasaväkinen edustus kaikkien maailman maiden päättävissä elimissä vuoteen 2030 mennessä.

Zimbabwen puolueet järjestivät huhtikuussa ehdokkaiden esivaalit heinäkuun parlamentti- ja presidentinvaaleja varten. Naiset pelattiin paljolti ulos kentältä jo silloin, sillä heitä oli hyvin vähän sekä hallitsevan Zanu-PF:n että johtavan opposition eli demokraattisen muutoksen liikkeen (MDC) listoilla.

Eräs Zanu-PF:n esivaalit hävinnyt naispuolinen kansanedustaja kertoo, että kilpailevat miesehdokkaat kulkivat ympäriinsä ja kehottivat ihmisiä olemaan äänestämättä naista.

Väkivalta karkottaa

Nuorten naisten kehitysinstituutti haluaa vahvistaa naisten roolia politiikassa. Tiiminvetäjä Glanis Changachirere valittaa, että puolueet eivät kannusta naisia osallistumaan ja poliittinen väkivalta karkottaa heitä.

Changachireren mukaan naisten edustus on nyt uhan alla, vaikka maan perustuslaki pyrkii sukupuolten tasa-arvoon päätöksenteossa.

– Zanu-PF:n esivaalien tulokset merkitsevät naisille taantumista. Vain kahdeksan prosenttia puolueen kansanedustaja- ja senaattoriehdokkaista on naisia. Joidenkin maakuntien esivaaleissa ei valittu ainuttakaan naista, hän kertoo.

Häviäjien joukossa on muun muassa Oppah Muchinguri, joka valittiin viime vuonna ensimmäisenä naisena Zanu-PF:n puheenjohtajaksi. Hänkään ei siten pääse uusimaan parlamenttipaikkaansa.

Naisille 60 kiintiöpaikkaa

Zimbabwen perustuslaki vuodelta 2013 varaa naisille 60 parlamenttipaikkaa, jotka jaetaan puolueille niiden kannatuksen mukaisessa suhteessa.

Vuonna 2000 parlamentin 210 paikasta meni naisille vain 34. Vuoden 2013 vaaleissa määrä nousi 89:ään uuden perustuslain ansiosta. 60 naispaikan kiintiö on voimassa vielä tämän kesän vaaleissa.

MDC:n tiedottaja Tabitha Khumalo kertoo, että puolueen tavoitteena on taata naisille 50 prosentin edustus päätöksenteossa. Se vaatii kuitenkin naisten aktiivisuutta, hän muistuttaa.

– Moni luulee, että poliittiset virat pitää lahjoittaa naisille, mutta heidän on tehtävä työtä niiden eteen, Khumalo sanoo.

Erotetut naisjohtajat

Entinen varapääministeri ja MDC:n varapuheenjohtaja Thokozani Khuphe erotettiin puolueesta maaliskuussa. Hän perusti oman puolueen ja syyttää vastustajiaan seksismistä, koska häntä ei haluttu päästää MDC:n johtoon Morgan Tsvangirain kuoltua syöpään helmikuussa.

Heinäkuun vaalien ainoa naispuolinen presidenttiehdokas on entinen varapresidentti Joice Mujuru, joka on erotettu Zanu-PF:stä. Hän johtaa nyt kansallista kansanpuoluetta (NPP) ja tekee yhteistyötä Lucia Matibengan johtaman pienen kansandemokraattisen puolueen (PDP) kanssa.

Englanninkielinen versio

Zimbabwen faktat:

Sisämaavaltio eteläisessä Afrikassa

Asukkaita 16,8 miljoonaa

Kansallisen köyhyysrajan alla 62,6 % (2015)

Yli 15-vuotiaista lukutaitoisia 83,6 %

Sijoitus Inhimillisen kehityksen indeksissä 154/188

(Lähde: YK)