Suomalaiset kansalaisjärjestöt ovat jo pitkään tehneet rauhantyötä hauraissa, eli konflikteista pitkään kärsineissä maissa. Vaikka Suomi ja myös Norja koetaan kohdemaissa neutraaleiksi ja helpoiksi yhteistyökumppaneiksi, auttamistyössä voi tehdä myös hallaa.
– Toimintaympäristön tunteminen on kaiken A ja O, asiantuntija Outi Hakkarainen kehitysyhteistyön kattojärjestöstä Kepasta toteaa.
Hakkaraisen toimittamassa Rauhaa rakentamassa, kansalaisjärjestöt hauraissa maissa -kirjassa kansalaisjärjestöjen toimijat kertovat auttamistyöstä vaarallisissa toimintaympäristöissä.
Sudenkuopaksi voi muodostua liiallinen auttaminen, jossa paikallisia elinkeinoja ei osata ottaa huomioon. Syyrialainen Omar Abdulaziz Hallaj kertoo esimerkkinä YK-organisaation innokkaan ilmaisten lääkkeiden jaon. Tuloksena paikallinen apteekki lopetti, joten lääkkeitä ei saanut mistään, kun YK päätti ilmaisen lääkejakelun.
Toinen esimerkki kertoo YK-järjestön jakamista huovista, joita jäi paljon yli. Paikalliset ryhtyivät myymään ilmaiseksi saatuja huopia ja kilpailivat alueen alkuperäisen tuotannon kanssa.
– On voimistettava vielä enemmän paikallista omistajuutta eli tiedettävä, miten autettavat haluavat tulla autetuiksi, jos tavoitteena on saada aikaan mahdollisimman oikeudenmukaisia ja kestäviä tuloksia, Hakkarainen selventää.
Jakolinjoja vältettävä
Yllättävä piirre avustustyössä on se, että usea järjestö auttaa samaa kohdetta. Hakkarainen puhuu ”apurakkaasta”.
– Kun jollakin alueella saadaan hyviä tuloksia, monet muutkin kiinnostuvat suuntaamaan voimavaransa samaan paikkaan. Näin syntyy apurakas, Hakkarainen kertoo.
Kaikessa toiminnassa on tärkeää tuntea kohdealueen eri ryhmittymät ja tarjota tukea mahdollisimman tasapuolisesti. Esimerkiksi Syyriassa kansalaisjärjestöt suuntaavat apuaan usein opposition hallitsemille alueille. Tämä syventää jakolinjoja eri ryhmittymien kesken ja vaikeuttaa rauhan syntyä.
– Kestävän rauhan saamiseksi ei ole järkevää suosia vain yhtä kansanosaa tai etnistä ryhmää.
Esimerkiksi toimeentuloa vahvistavat kehitysyhteistyöhankkeet ovat oiva keino edistää eri ryhmittymien välistä vuorovaikutusta. Ne tarjoavat neutraalin maaperän konfliktissa eri puolilla olleiden ihmisten kohtaamiselle.
Naiset mukaan
Naisten ottaminen mukaan rauhanneuvotteluihin olisi Hakkaraisen mukaan suuri edistysaskel. Siinä missä miehillä saattavat tunteet kuohahtaa, naiset onnistuvat neuvottelemaan ja luomaan ongelmaan ratkaisun.
Monissa sodan runtelemissa maissa naisen asema on jo lähtökohtaisesti heikko. Silti Afganistanissa muun muassa naistoimittajat ovat pitkälti järjestäytyneet, vaikka ammatissa toimiminen on hengenvaarallista. Somaliassa naiset ovat luoneet verkostoja ja päässeet vaikuttamaan miesten päätöksiin ruohonjuuritasolla.
– Somaliassa kalastusalueesta taisteleminen loppui, kun riitaisten osapuolten naiset kävivät neuvottelut keskenään. Naisten olisikin päästävä aktiivisesti mukaan rauhanprosesseihin ja poliittiseen päätöksentekoon, Hakkarainen rohkaisee.
– Paikallisen tason lisäksi kestävän rauhan rakentaminen tarvitsee naisten kokemuksia ja näkemyksiä myös kansallisesti ja kansainvälisesti.
[digilehti pvm=20180702]