Kuukausi sitten Intiassa ammuttiin 15 rauhanomaista mielenosoittajaa, jotka vastustivat ympäristöä saastuttavaa kuparisulattoa. Kesäkuussa julkaistu kansalaisten selvitysryhmän raportti kumoaa poliisin väitteitä tapahtumasta.

Poliisi avasi toukokuun 22. päivänä tulen Sterlite Copper -yhtiön vastaisessa yli 50 000 ihmisen rauhallisessa mielenosoituksessa Thoothukudissa (tunnetaan myös englanninkielisellä nimellä Tuticorin), joka sijaitsee Intian eteläisimmässä osavaltiossa Tamil Nadussa. Mielenosoituksessa oli mukana paljon naisia ja lapsia.

Tulituksessa sai surmansa 15 ihmistä ja yli sata haavoittui.

Poliisi väitti jälkeenpäin tiedonannoissaan, että mielenosoittajille olisi ennen tulitusta ilmoitettu Intian rikostoimenpidelain pykälän 144 käyttöönotosta. Pykälän mukaan poliisilla on oikeus voimatoimiin, jos sen antamaa hajaantumiskehotusta ei noudateta.

Osavaltion pääministeri syytti epäsosiaalisia aineksia.

Kansalaisten perustaman selvitystyöryhmän raportin mukaan juuri kukaan mielenosoittajista ei ollut kuullut hajaantumiskehotusta, eikä ennen ampumista ollut esiintynyt minkäänlaisia väkivaltaisuuksia, jotka olisivat perustelleet luvun 144 soveltamisen.

Selvitysryhmässä on 22 henkeä: kaksi eläköitynyttä korkeimman oikeuden tuomaria, kaksi eläköitynyttä hallintovirkailijaa, kolme eläköitynyttä korkeaa poliisiviranomaista sekä juristeja, toimittajia ja sosiaalityöntekijöitä. Ryhmä julkaisi raporttinsa kesäkuun alussa.

ILMOITUS

Vakavaa saastumista ja sääntöjen rikkomista

Sterlite Copper, aiemmalta nimeltään Sterlite Industries, on metalli- ja kaivosjätti Vedanta Resourcesin tytäryhtiö, ja se perustettiin vuonna 1975. Yhtiön osakepääoma on 5 miljardia rupiaa eli noin 63 miljoonaa euroa ja sillä on 1 500 työntekijää. Thoothukudissa päätuotantolaitos on kuparisulatto, ja lisäksi siellä toimii jalostamo sekä fosfori- ja rikkihappolaitos. Laitos saa energiansa 160 megawatin kivihiilivoimalastaan.

Kuparisulattoa vastaan on protestoitu sen perustamisesta lähtien. Kansallinen ympäristötekniikan tutkimusinstituutti NEERI ja Tamil Nadun osavaltion saastumisen valvontaneuvosto TNPCB ovat useita kertoja osoittaneet pohjaveden, maaperän ja ilman saastumisen sekä toimintasäännösten rikkomisen.

NEERIn raportti vuonna 2005 osoitti korkeita kuparin, lyijyn, kadmiumin, arsenikin, kloridien ja fluoridien pitoisuuksia pohjavesissä.

TNPCB oli aiemmin hyvin helläkätinen Sterlite Copper -yhtiötä kohtaan, mutta se teki täyskäännöksen 2013 vaatimalla laitoksen sulkemista kahden ja puolen kuukauden kuluessa. Liittovaltion ympäristötuomioistuin antoi tehtaan jatkaa, mutta korkein oikeus antoi toisessa jutussa yhtiölle 13 miljoonan euron sakot ympäristön saastuttamisesta. Protestit jatkuivat.

Tammikuussa yhtiö ilmoitti kaksinkertaistavansa sulattamon kapasiteetin. Ihmiset huolestuivat terveytensä vuoksi. Maaliskuussa Sterliteä vastustava liikehdintä keräsi 200 000 ihmistä. Sen jälkeen laitos ajettiin alas, mutta vain huoltokatkoksen takia, koska omistajat halusivat lisätä kapasiteettia. Laitos ei saanut käynnistyslupaa ympäristösyistä.

Poliisit seurasivat haavoittuneita sairaalaan

Sadas mielenosoituspäivä Thoothukudissa toi yli 50 000 ihmistä aluehallinnon luokse vaatimaan tehtaan sulkemista. Silminnäkijät kertoivat myöhemmin selvitystyöryhmälle, että jotkut poliisit olivat naamioituneet valkopaitaisiksi ja khakihousuisiksi mielenosoittajiksi ja heitelleet kiviä. Kun heidät oli tunnistettu poliiseiksi, he juoksivat kiireesti pois. Lausuntojen mukaan asemiehet kiipesivät poliisiautojen katoille ja hallintorakennuksen ylimpiin kerroksiin ampumaan mielenosoittajia.

Useat silminnäkijät kertoivat, että ampumisen ja keppihyökkäyksen jälkeen poliisit tulivat haavoittuneita hoitaneeseen sairaalaan ja hyökkäsivät keppien kanssa useiden haavoittuneiden ja heidän perheenjäsentensä kimppuun.

Seuraavina päivinä poliisit suorittivat kotietsintöjä sellaisillakin alueilla, joilla ei ollut mitään tekemistä Sterlite-mielenosoitusten kanssa. Useita ihmisiä pidätettiin. Monia pidettiin kiinniotettuna ilman perusteita yli lain salliman puolentoista vuorokauden rajan jopa ilman ruokaa ja vettä, silminnäkijät kertoivat.

Intialaistaustaiselle yleisölle suunnatun yhdysvaltalaisen Hi India -lehden mukaan Tamil Nadun osavaltion pääministeri Edapadi K. Palaniswamy syytti tuoreeltaan joitakin poliittisia puolueita ja epäsosiaalisia aineksia ”viattomien ihmisten harkitusta lietsomisesta ja harhaanjohtamisesta, mikä johti väkivaltaan ja hengenmenetyksiin”.

YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston tiedotteessa toukokuun lopussa YK:n ihmisoikeusasiantuntijat tuomitsivat poliisien tappavan voimankäytön, joka kohdistui terveydestään ja ympäristöstään huolestuneisiin mielenosoittajiin.

YK:n ihmisoikeusasiantuntijat ovat osa Ihmisoikeusneuvoston menettelyä, joka on laajin riippumattomien asiantuntijoiden elin YK:n ihmisoikeusjärjestelmässä.