Lehtikuva/Johannes Eisele

Jos nykyinen kehitys jatkuu, 65 vuotta täyttäneistä ihmisistä 60 prosenttia asuu vuonna 2030 Aasiassa, arvioi konsulttiyhtiö Deloitte.

Nyt Aasian osuus maailman senioreista on 32 prosenttia. Yli puolet heistä asuu Itä- ja Koillis-Aasiassa, ennen muuta Japanissa ja Kiinassa.

Ikääntyminen tapahtuu Aasiassa nopeasti: kun Ranskassa seniorien väestöosuus nousi 7:stä 20 prosenttiin 150 vuodessa, sama tapahtui Japanissa 40 vuodessa. Nyt Japanin lapsiluku naista kohti on 1,44 eli paljon alle väestön uusiutumisen edellyttämän tason.

Japanin lapsiluku naista kohti on 1,44 eli paljon alle väestön uusiutumisen edellyttämän tason.

Kiinassa ennustetaan, että neljännes väestöstä on yli 60-vuotiaita vuonna 2030. Luopuminen yhden lapsen politiikasta tähtää syntyvyyden nousuun. Samalla tasoitetaan sukupuolten epäsuhtaa, joka on tuottanut 30 miljoonaa ”ylijäämämiestä”.

Englanninkielinen versio