Kun Neuvostoliitto hyökkäsi vuonna -39, kansa tiesi mitä tehdä. Kun maailma ja EU halusivat talouteemme määräys- ja nautintavallan, Suomi antautui.
Äänitealan osaamis-, verkosto- ja kulttuuripääoma siirtyi poikkeuksellisen halvalla ulkomaiseen omistukseen. Alan osaamisella ja tekijänoikeusvarallisuudella ei ole ollut edes omistajien ymmärtämää arvoa. Rahoituspula ajoi konkursseihin tai omistaja halusi irti kassapiinasta.
Ruotsi loi levybisneksestä taloutensa kulmakiven. Sen päälle kasvoi Spotify, joka kerää 90 prosenttia suoratoistotulovirroista. Uskon varassa 1,2 miljardin tappioista syntyi 10 vuodessa 24 miljardin varallisuus. Tarvittava softa, serverikapasiteetti ja tietoliikenne olisi myös suomalaisten ulottuvilla. Maailman usko musiikkiin ja sen palvelurakenteisiin on suurempi kuin se on ollut koko äänilevyhistorian aikana.
Suomessa usko on niin olematon, että ulkomaiset yritykset ovat joutuneet päävastuuseen alan ”tuotekehityksestä”. Ne onnistuvat siinä erinomaisesti, koska kilpailua ei ole ja heillä on palveluksessaan suomalaiset osaajat, suomalaisten moneen kertaan maksamat tekijänoikeusvarat ja halutessaan kaikki taiteilijat ja biisintekijät. Pintakerman kuorimiseen kärkihiteillä riittää vain pieni osa osaajistamme ja palveltavaa väestöä.
Taloutta syntyi vuonna 2017 noin 40 miljoonaa eura plus gramex- ja teostotulot. Yhtiöiden tilinpäätökset kertovat, että Suomeen rahasta jää muutama prosentti. Alan nettotalous on kasvanut kaupan, valmistajien ja muiden suomalaisten toimijoiden jäätyä kakunjaon ulkopuolelle. Lama ei johdu kysynnästä, vaan kuluttajalähtöisen tarjonnan puutteesta.
Se mikä oli suomalaisessa omistuksessa työtä ja tuskaa, muuttui omistajaa vaihtamalla kultamunaksi. Teosto vaihtoi tästä johtuvan luottamuspulan vuoksi toimitusjohtajaa.
Omaa uskoani musiikkitalouteen romuttaa tappiomieliala. Jos levyjätit jättivät meille yli 90 prosenttia väestöstä ja taiteilijoista, viranomaisten tulisi kiireesti motivoitua luomaan huvityölle kansalliset palvelurakenteet.
Erkki Puumalainen
toimitusjohtaja
Poptori Oy