Jussi Partanen

Ossi Lammi

70-vuotias eläkeläinen Sastamalan Tyrväänkylästä.

Lammin ideoita ostajalle: ”Pelto olisi tässä hyvää laidunmaata. Vanha navetto on käyttökelpoinen, mutta eläintenpitolupia ei nykylakien mukaan tahdo saada.”

”Poltinpuukaupasta saisi osan toimeentuloa. Sata kuutiota saisi joka vuosi ilman, että metsä vähenisi yhtään, jos hakkuun tekisi järkeä käyttäen. Kasvu on niin suuri, olen hoitanut metsät hyvin.”

”Uusimman rakennuksen yläkertaan saisi asuintilat ja alakerran tiiliseen tilaan saisi keskuslämmityksen.”

Ossi Lammi on periaatteen mies, joka ei myy maataan porvarille. Jos oikeanlaista ostajaa ei löydy, ei kauppojakaan synny.

Kolmisen viikkoa sitten Kansan Uutisissa julkaistiin myynti-ilmoitus, joka koski 11 hehtaarin maa- ja metsätilaa. Ilmoituksen viimeinen lause – ”Etusija vasemmistoliiton jäsenellä” – herätti uteliaisuuden. Lähdimmekin selvittämään, kuka on Ossi Lammi ja miksi hänelle on tärkeää, että ostajalla on oikean puolueen jäsenkirja.

Lammin tila sijaitsee Sastamalan Kiikassa kilometrin etäisyydellä niin muista naapureista kuin valtatiestäkin. Perillä tilan pihapiirissä kuuluu vain linnunlaulu ja hyttysten hyrinä.

Vanhan navetan ja tilan muiden rakennusten ympäröimällä pihalla odottaa Ossi Lammi, 70-vuotias eläkeläinen, joka viljeli pitkään vielä eläkkeelle jäätyäänkin kotitilansa maita apuaan Belarus-traktorit.

EU-jäsenyyden mukanaan tuomat ongelmat ja muutama muukin asia johtivat siihen, että Lammi lopetti viljelemisen.

Nyt iän karttuessa metsänhoito ja klapinteko omiin tarpeisiin alkavat nekin käydä liian raskaiksi. Siksi tilan myynti on ajankohtainen. Mutta kuten sanottu, ei kelle tahansa.

– Vasemmistolaiselle myyn, en porvarille. Velkaa minulla ei ole. Siksi ei ole hätää, vaikka ostajaa ei heti löytyisikään, hän sanoo.

Köyhät mukulat

Lammin perhe, Anni-äiti, Toivo-isä, Ossi ja kaksi velipuolta muuttivat Kiikkaan 1950-luvun puolivälissä. Vanhemmat pitivät karjaa, ja pojat – perheen tytär oli jo muuttanut pois kotoa – auttoivat tilan töissä.

Ossi kävi Kiimajärven koulua. Sillä hän sai poliittista varhaiskasvatusta.

– Silloinen opettaja oli ilkeä köyhien mukuloille, Lammi kertoo ja muistelee hiihtokilpailuja, joita varten piti tuoda sukset kouluun.

– Meillä ei semmoisiin ollut varaa. Ja kun menin ilman suksia kouluun, opettaja suuttui ja lupasi kostaa keväällä. Kosto tuli sitten laskennon ehtojen muodossa – aiheettomien, osasin kyllä laskea, Lammi kertoo.

Asia ratkesi lopulta hyvin päin Toivo-isän avulla. Ehtojen suoritteluun ei Ossi-pojalla olisikaan ollut aikaa, kun kesällä tehtiin töitä tilalla.

Kovaa elämää

Kansalaiskoulusta päästyään Lammi lähti metsätöihin. Työmaa oli Houhajärvenmaassa, jonne tuli matkaa 32 kilometriä. Sen matkan Lammi kulki polkupyörällä aamuin illoin.

Pyörän mukana kulki pokasaha, joka viilattiin yöaikaan kotona huonossa valossa, kun metsämaassa sähkövirratkin oli heikot tuohon aikaan.

”Perkele, niissähän on känsiä ja ne on ruotuneet.”

Valtatieltä kotiin vievän metsätiematkan Lammi kantoi toisella olalla pyörää, toisella pokasahan, kun talven tuiskuissa pyöräily pikkutiellä ei onnistunut.

– Se kyllä vahvisti poliittisia näkemyksiä vuosi vuodelta, Lammi toteaa. Hän lisää, että toki isänkin antamat opit olivat syypäitä hänen vakaumukseensa. Lammi otti SKDL:n jäsenkirjan 17-vuotiaana.

– Siitä asti on jäsenasiat olleet kunnossa, hän toteaa.

Vuosien varrella Lammi on ollut useasti ehdokkaana kunnallisvaaleissa. Äänet eivät ole riittäneet koskaan valtuustopaikkaan. Niinpä Lammi on antanut oman panoksensa muun muassa ahkerana vaalityöntekijänä.

– Tein vaalimainoksia autotallissani ja jaon niitä. Työväentalon lumitöitä tein monet vuodet, hän kertoo.

Vetoketjutehtaalta junamieheksi

Parikymppisenä, sotaväestä päästyään Lammi alkoi etsiä muita töitä kumitehtaalta ja vaneritehtaalta Vammalasta.

– Ei onnistunut, sillä siihen aikaan, 1960-luvun puolivälissä, oli tarkka poliittinen kontrolli.

Lopulta hän pääsi Äetsään vetoketjutehtaalle, jossa Lammi työskenteli viitisen vuotta koneenhoitajana.

– Siellä oli kyllä asialliset olosuhteet, mutta tarkkailin tätä maailmaa kaiken aikaa niin poliittisesti kuin muutenkin ja räknäsin, että tehdastyöläisen elämä on yhtä epävarmaa kuin muuttolinnun elämä. Sain vihiä, että VR:lle otetaan porukkaa hommiin.

ILMOITUS

VR:n silloinen työhönottopäällikkö Tampereella oli käskenyt Lammia lyömään kädet pöytään kämmenet ylöspäin.

– Hän katsoi niitä ja sanoi, että perkele, niissähän on känsiä ja ne on ruotuneet. Sinä pääset heti töihin.

Sille tielle Lammi jäi. Hän aloitti asemamiehenä ja jäi junamiehen hommasta eläkkeelle vuonna 2004.

Porvarit eivät ostaneet

VR-vuosien ajan Lammi hoiti iltapuhteinaan kotitilaansa Kiikassa, ja kun hänen isänsä ei enää tilan töitä jaksanut tehdä, hommat jäivät kokonaan hänelle.

– Tein siellä vuosikymmenet töitä palkatta, kunnes sitten 1985 ostin tilan perikunnalta ja aloin viljellä maita omiin nimiini, hän kertoo.

Toistakymmentä vuotta hän viljeli nyt omalla tilalla vehnää ja kauraa.

– Myin pääasiassa E-osuuskauppaliikkeelle. EU-jäsenyys muutti kaiken. Viljakauppa tehtiin hyvin monimutkaiseksi.

Käytännössä viljan myynti tyssäsi laatuvaatimuksiin ja määrin ja rahtimaksuihin.

– Systeemi muuttui niin, että viljaa piti olla kokonainen autokuorma kerrallaan. Pikkutilalla ei semmoisia määriä syntynyt eikä ollut myöskään säilytystiloja.

Viimeisinä viljelyvuosinaan Lammi sai myös huomata, etteivät porvarit ostaneet viljoja.

– Minulla oli täällä hyvää vehnää, semmoista, josta kahdenkertainen lusikkaleipäkin onnistui, kun huonosta se ei onnistu. Silti kävi niin, että kun vein viljanäytteen Keskolle, jäi viljan sakoluku juuri ja juuri sen rajan alle, mikä vaaditaan ruokaviljalta. Sama oli muualla. Aina oli alle normin. Ihan täysin huijattiin. Mutta en pysty sitä millään toteen näyttään.

Silloin Lammi kypsyi. Hän totesi, että tällä talous-alueella hänen viljanmyyntinsä on pystyssä.

Kampittaminen joka puolelta

Lammin mielestä nyt ollaan EU:n myötävaikutuksella siinä tilanteessa, että isot tilat ostavat halvalla pikkutilat lisämaakseen.

– Moni velkainen tila on pakkotilanteessa. Pankki hoitaa silloin maat paikalliselle isolle tilalle, Lammi sanoo.

Pankki on hänen mukaansa myynyt Kiikankin lähialueella monta pientä maapaikkaa väkisin, kun omistajat eivät ole pystyneet velkojansa hoitamaan.

– Eikä siinä ole mitään vaihtoehtoja. Pankki sopii takaajien kanssa, että sillä rahalla annetaan, minkä alueen iso maanviljelijä lupaa maksaa.

Se, että etusija on vasemmistolaiselle ostajalla, alkaa olla jo selvää. Mutta vielä Lammi lisää:

– No, kun tietäisit, kuinka kovaa täällä metsämaassa on elämä ollut ja kuinka ahtaalle porvaristo on pistänyt. Sitä ei ymmärrä kukaan, joka ei ole täällä elänyt. Se kampittaminen joka puolelta.

Ossi Lammi

70-vuotias eläkeläinen Sastamalan Tyrväänkylästä.

Lammin ideoita ostajalle: ”Pelto olisi tässä hyvää laidunmaata. Vanha navetto on käyttökelpoinen, mutta eläintenpitolupia ei nykylakien mukaan tahdo saada.”

”Poltinpuukaupasta saisi osan toimeentuloa. Sata kuutiota saisi joka vuosi ilman, että metsä vähenisi yhtään, jos hakkuun tekisi järkeä käyttäen. Kasvu on niin suuri, olen hoitanut metsät hyvin.”

”Uusimman rakennuksen yläkertaan saisi asuintilat ja alakerran tiiliseen tilaan saisi keskuslämmityksen.”