Lauri Hannus

Rakennusliiton Suokas suomii hallituksen työttömiltä velvoittamaa byrokratian hallintaa.

Rakennusliiton varapuheenjohtajan Kyösti Suokkaan mukaan pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen työvoimapolitiikka on suora kopio Englannin edesmenneeltä pääministeriltä Margaret Thatcherilta.

– Syyllistetään työpaikkansa menettäneet ihmiset ja sävelletään lainsäädäntö, jolla yhä suurempi joukko työttömiä väistämättä putoaa työttömyysturvalta taloudelliseen ahdinkoon, Suokas kirjoittaa tuoreessa blogitekstissään.

Vain murto-osa selviää

Aktiivimalli kakkonen kohtelee ihmisiä pöyristyttävän eriarvoisesti.

Suokas arvioi, että aktiivimalli ykkösenä tunnettu, vuoden vaihteessa voimaan tullut laki on jo osoittanut, että vain murto-osa työttömistä voi selvitä hallituksen edellyttämästä työssäkäyntivelvoitteesta.

Velvoite toteutuu, jos työtön tekee kolmen kuukauden kuluessa 18 tuntia palkkatyötä, ansaitsee yritystoiminnassa 241 euroa, tai on viisi päivää TE-toimiston työllistymistä edistävässä palvelussa.

Muuten työttömyysetuutta leikataan.

– Työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole ja leikkaus työttömyysturvaan on käytännössä väistämätön, Suokas toteaa.

ILMOITUS

Vaatii kokemusta paperien pyörittämisestä

Valmisteilla olevassa aktiivimalli 2:ssa kaavaillaan, että työttömän tulee hakea neljää työpaikkaa kuukaudessa rangaistuksen uhalla ja raportoida hakemisistaan.

– Aktiivimalli kakkonen kohtelee ihmisiä pöyristyttävän eriarvoisesti, Suokas arvioi.

Hän huomauttaa, että pakolliset työhakemukset ja raportoinnit eivät ole ongelma niille työttömille, joilla on riittävä koulutus ja kokemus paperien pyörittämisestä.

– Kymmenet tuhannet ihmiset ovat kirjallisen byrokratian kanssa vaikeuksissa tai eivät siitä mitenkään selviä, hän muistuttaa.

– Mikäli tämä järjettömyys tulee todella Suomen lainsäädännöksi, Rakennusliitto auttaa jäseniään hakemusten teossa. Tavoite on, että yksikään liiton jäsen ei saa turhaa karenssia työntekijöille vihamielisen aktiivimalli kakkosen takia.”