Lehtikuva/Roni Rekomaa

Cityjupit, fillarikommunistit, lähiöintiaanit, kaiken maailman nillittäjät, vähemmistöporaajat, punaviherpersut. Tässä joitakin poimintoja kuumina käyvistä sosiaalisen median poliittisista keskusteluista. Somessa sana todellakin on vapaa, eikä ihmisten tai ihmisryhmien halventavastakaan nimittelystä yleensä seuraa muuta kuin lisää älämölöä ja pahaa mieltä.

Hieman erikoiseksi esimerkkisanat tekee se, että ne on kirjoittanut ulkoministeri Timo Soini (sin.) Ploki-blogissaan. Blogi ilmestyy osoitteessa www.timosoini.fi eli Soinin virallisella verkkosivustolla. Sivustolla tuodaan näkyvästi esiin, että kyse on ulkoministeristä.

Soini hyökkää sivustolla tulikivenkatkuisesti milloin vasemmistoa, milloin kokoomusta, milloin perussuomalaisia vastaan. Hän taistelee sanojaan säästelemättä aborttia ja samaa sukupuolta olevien avioliittoa vastaan.

Julkisuudessa on alettu kysellä ministerin kielenkäytön rajoja. Eikö ulkoministerin virallisen sivuston tekstejä voi lukea siitäkin näkökulmasta, että ne ovat Suomen kantoja? Ulkoministerin toimet ovat muutenkin keskusteluttaneet: Miten Soini voi virkamatkansa aikana osallistua abortinvastaiseen tilaisuuteen niin sanotusti yksityishenkilönä? Ei mitenkään, arvioi tasavallan presidentti Sauli Niinistö, jos hänen kannanottoaan asiasta tulkitsee kärjistäen.

Uskottava on,
että uskottavaa on?

Keskustelu politiikan ja demokratian uskottavuudesta on kuumenemassa. Hallituspuolueiden edustajat muistuttavat tavan takaa siitä, että sote-uudistusten läpivieminen on kohtalonkysymys. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on todennut, että sotessa onnistuminen nyt on poliittisen järjestelmän uskottavuuden kannalta erittäin tärkeää. Oppositiosta taas on muistutettu päinvastaisesta: päätösten huono valmistelu ja tiukkoihin aikatauluihin hirttäytyminen syövät politiikan uskottavuutta.

ILMOITUS

Monen kansalaisen silmissä politiikan ja demokratian uskottavuus on erittäin heikolla tolalla, ei vähiten siitä syystä, että poliitikkojen kielenkäyttö koetaan välillä luokattomaksi ja poliitikkojen erilaiset roolit sekoittuvat julkisissa esiintymisissä. Uskottavuutta syö tähän liittyen myös se, että retorisista rimanalituksista ja ylilyönneistä ei näytä seuraavan poliitikoille mitään sanktioita.

Uskottavuusvaje vaivaa politiikkaa toki perinteisemmistäkin syistä. Julkisuudessa käytävä keskustelu on poteroitunutta: täältä huudetaan yhtä, tuolta toista. Poliittinen keskustelu ei näyttäydy pyrkimyksenä parhaaseen mahdolliseen ratkaisuun. Yleisen tason juupas–eipäs-jankuttamisesta päästään harmillisen harvoin olennaisiin sisältöihin ja yksityiskohtiin.

Ei ihme, että politiikkaa vaivaa uskottavuusvaje.

Keskustelu sotestakin koskee pääosin prosesseja ja aikatauluja sekä lainsäädännön olemusta ja asiantuntijoiden roolia. Ja metatasolla juuri politiikan uskottavuutta.

Kielenkäyttö on yhtäältä mustavalkoista yleistämistä ja kärjistämistä ja toisaalta kapulaista hallintojargonia. Melko kaukana ollaan tilanteesta, jossa poliittisessa keskustelussa tarkasteltaisiin asioita yksittäisten ihmisten ja ihmisryhmien tilanteen näkökulmasta – ja ymmärrettävällä ”ihmisten kielellä”, josta kriitikot ovat puhuneet.

Poikkeuksellisen
huono ilmapiiri?

Yksi hintava yritys puhua ihmisten kieltä on sote-viestinnässä nähty. Valtioneuvosto julkaisi toukokuussa kalliiksi tulleen omamaakunta.fi-sivuston, jossa esitellään maakunta- ja sote-uudistusta muun muassa eri ihmisryhmille suunnatuin videoin.

Sivustoa on monissa arvioissa moitittu pintapuoliseksi ja mainosmaiseksi, jopa propagandistiseksi. Keskustelua on käyty siitäkin, miksi uudistuksesta tiedotetaan hallitusta kehuvasti ja myyvästi jo tässä vaiheessa, kun asiaa koskevat lait ovat vielä valmisteltavina eikä niiden hyväksymisestä todellakaan ole varmuutta. Eikö viranomaisviestinnän pitäisi perustua päätöksiin ja faktoihin sekä olla tasapuolista?

Vanha kunnon George Orwell uuskielineen onkin tullut monen mieleen poliittisen viestinnän ja keskustelun kummallisuuksia ihmeteltäessä. Kansanedustaja Paavo Arhinmäki (vas.) totesi eduskunnassa, että ”Orwell olisi ylpeä siitä retoriikasta, jota hallitus käyttää”. Arhinmäki osallistui keskusteluun nuorten työehdoista ja kiinnitti huomiota työministerin käyttämään ilmaukseen ”positiivinen erityiskohtelu”. Arhimäen mukaan kyse on työehtojen heikentämisestä, ei parantamisesta, kuten hallitus väittää.

Poliitikot ovat itse antaneet monia muitakin poliittisen keskustelun laatua arvioivia lausuntoja: Pääministeri Sipilä piti keskustelua maakuntavaalien ajankohdasta ”hölynpölynä”. Ministeri Petteri Orvon (kok.) mukaan sote-keskustelussa on ollut ”vähän akateemisen keskustelun piirteitä”. Kansanedustaja Antti Rinne (sd.) on useammankin kerran kuitannut erimielisten lausunnot ”höpö höpöksi”. Kansanedustaja Matti Torvinen (sin.) on sanonut kollegastaan: ”Kokoomuksen desantti Turunen valehtelee jälleen.”

Ei ihme, että politiikkaa vaivaa uskottavuusvaje. Paha kieli kauas kuuluu. Kansanedustaja Jukka Gustafsson (sd.) arvioi äsken eduskunnassa, että siellä on ”poikkeuksellisen huono ilmapiiri”. Ehkä tämä pätee yhteiskuntaan laajemminkin?

Kirjoittaja on suomen kielen dosentti ja tietokirjailija. Twitter: @tosentti.