Lehtikuva/Roni Lehti

Sote-sotkun vellontaan hukkuu valtavan mittaluokan inhimillinen tragedia: hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa noudattavat turvapaikkapäätökset ja pakkopalautukset.

Sieltä täältä kuuluu satunnaisia soraääniä. Esimerkiksi juuri eläkkeelle jäänyt arkkipiispa Kari Mäkinen vaati vielä virassa olleessaan Suomen kiristyneen turvapaikkapolitiikan vaikutusten selvittämistä. Hallitus ei korvaansa lotkauttanut.

Myös oppositio ja erityisesti yksittäiset oppositiopoliitikot ovat arvostelleet jyrkästi hallituksen linjaa ja kyseenalaistaneet turvapaikkaprosessien käytäntöjä. Silti Suomi edelleen palauttaa ihmisiä Afganistanin tapaisiin maihin, joihin omien viranomaistemme mukaan ei pitäisi edes matkustaa, koska väkivallan ja aseellisten hyökkäyksien uhka on niin korkea.

Välillä julkisuuteen nousee yksittäisiä tarinoita, kuten ”Loviisan tytöt” alkuvuodesta. Maaliskuussa seitsenlapsisen irakilaisperheen karkotuspäätös keskeytettiin pitkälti julkisen paineen vuoksi.

Viimeisen parin viikon aikana on seurattu kahta tapausta: Vuodesta 2009 Suomessa asunut iranilainen kurdiaktivisti Behdad (nimi muutettu) ja afganistanilainen Mojtaba, jonka perheen kaikki muut jäsenet ovat saaneet Suomen kansalaisuuden. Molempia ollaan pakkopalauttamassa kotimaihinsa.

ILMOITUS

4. kesäkuuta Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jaana Vuoriolle luovutettiin yli 4 600 ihmisen allekirjoittama vetoomus. Siinä vaaditaan perustuslain palautuskiellon noudattamista ja ettei Behdadia palauteta.

Mojtaban puolesta ovat vedonneet muun muassa tämän työnantajat. Hänen tapaustaan on käsitelty alunperin virheellisin tiedoin. Oikeusvaltion periaatteet joutavat romukoppaan, kun on kyse turvapaikanhakijoista.

Tätä kirjoittaessani saan tiedon, että neljä muuta afganistanilaista on pakkopalautettu edellisenä yönä, mutta Mojtaba on vapautettu säilöstä. Hänen käännytyspäätöksensä on silti ennallaan ja hänellä on ilmoittautumisvelvollisuus poliisille. Hänet voidaan ottaa uudelleen kiinni milloin tahansa.

On hienoa, että aktiivisten ihmisten joukko jaksaa kerätä adresseja, kirjoittaa vetoomuksia ja auttaa parhaan kykynsä ja voimiensa mukaan. Ihmisten elämät eivät kuitenkaan voi roikkua näin ohuiden lankojen, näin sattumanvaraisen toiminnan varassa.

Hallitus tekee yhä perussuomalaisten alkujaan sanelemaa maahanmuuttopolitiikkaa, vaikkei puolue ole enää hallituksessa. Se on liian kova hinta soten survomisesta maaliin.

Hallitus ja maahanmuuttovirasto ovat yhdessä vastuussa toteutetusta politiikasta, maahanmuuttovirasto myös turvapaikkaprosesseissa tehdyistä virheistä. Jokainen päätös, virheellinen tai ”oikea”, koskee aina elävää ihmistä.

Käytännössä maahanmuuttopolitiikka on esimerkiksi tätä. (Erään suomalaisisän kuvaus tavallisen suomalaisen alakoulun ensimmäisen luokan arjesta jouluna 2017).

”Jouluaattoon on kaksi päivää. Lapsemme opettaja jakaa ensimmäiset lempeät arviot innokkaille pienille oppilailleen. Yksi pieni kuitenkin puuttuu joukosta eikä ole hakemassa tärkeää paperiaan. Hänet on karkoitettu: Ilman jäähyväisiä ja ilman todistusta, jota kaikki niin jännittyneinä ovat odottaneet.”

Hävettää ja itkettää. Oi Suomi, katso ja näe!