Turun Vasemmistoliitto pelkää, että Turun kaupungilla on edessä omaisuuden myynti, leikkaukset ja asiakasmaksujen korotus.
Pelko liittyy niin sanottuun kasvuohjelmaan, josta Turun poliittisilla ryhmillä on parhaillaan menossa neuvottelut. Asia on tulossa kaupunginhallituksen käsittelyyn maanantaina.
Kasvuohjelmassa linjataan kymmenien miljoonien talouden sopeutustoimia tuleville vuosille.
Kasvuohjelmassa linjataan kymmenien miljoonien talouden sopeutustoimia.
Pahimmillaan se vasemmistoliiton näkemyksen mukaan johtaa käytännössä omaisuuden myyntiin, asiakasmaksujen korotuksiin, yksityistämiseen ja menojen leikkauksiin.
– Kyse on talouskuriohjelmasta, samasta politiikasta, mitä Turussa on kokoomusjohtoisesti harjoitettu jo vuosia, Turun vasemmistoliitto toteaa tiedotteessaan.
– Kokoomus, joka on menettänyt kannatustaan, mutta onnistunut pitämään avainpaikat hallussaan, pyrkii edelleen pitämään Turkua poliittisessa ohjauksessa. Turku-sopimukset sen oli pakko haudata hävittyjen vaalien jälkeen, mutta nyt kokeillaan uudelleen kasvuohjelman nimellä.
Turun Vasemmistoliitto vaatii talouskuri- ja kabinettipolitiikan lopettamista ja voimakkaita syrjäytymisen ja eriytymiskehityksen korjaamiseen tähtääviä toimia.