Viikossa ehtii tapahtua paljon. Ainakin siinä tapauksessa, jos kyse on sote- ja maakuntauudistuksesta. Uudistuksen tiimoilta tulee lähes joka päivä käänteitä, jotka eivät varsinaisesti imartele hallitusta.
Meno onkin muistuttanut Alexander Stubbin johtaman hallituksen viime vaiheita, kun jäljelle jääneet puolueet torppasivat kilpaa toistensa esityksiä.
Viime viikon torstaina julkisuuteen nousi perustuslakivaliokunnan valinnanvapauslakiesityksen lausuntoluonnos, jonka ei missään nimessä olisi pitänyt vuotaa. Julkisoikeuden professori Juha Lavapuro vertasi vuotoa siihen, että korkeimmasta oikeudesta päätyisi julkisuuteen jonkun merkittävän jutun lausuntoluonnos.
”Hallitus on jo pitkään ollut ”rampa ankka”.”
Luonnoksen perusteella tämäkään valinnanvapauslakiesitys ei saa perustuslakivaliokunnalta suoraa hyväksyntää. Huomautettavaa löytyy niin valinnanvapauden porrastamiseen kuin sote-menojen kulukattoon.
Nämä ovat erityisesti kokoomukselle tärkeitä asioita, mikä onkin näkynyt. Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo painotti viikonloppuna Ylen Ykkösaamu-ohjelmassa, että kokoomuksen eduskuntaryhmä arvioi lopulta, tukeeko sote-uudistus kokoomuksen tavoitteita.
– Jos meidän eduskuntaryhmä tulee siihen tulokseen, että sote-uudistus ei vastaa niitä tavoitteita, joita olemme sille asettaneet, niin silloin meillä ei ole syytä tätä tukea, Orpo sanoi.
Hallituksen pieni enemmistö pienenee
Kun perustuslakivaliokunnan lausunnon voi olettaa ottavan kriittisen kannan niin valinnanvapauteen kuin menorajoituksiin, ovat juuri kokoomuksen tavoitteet uhattuna.
”Hallitus on jo pitkään ollut ”rampa ankka”. Olen kuitenkin lähtenyt siitä, että se jotenkin vaappuu vaaleihin asti. Enää en ole ihan niin varma”, kirjoitti vasemmistoliiton kansanedustaja Paavo Arhinmäki Twitteriin lauantaina.
Hallituksen asemaa eivät helpota kokoomuksen rivien hajoaminen, ja sen myötä enemmistön kaventuminen. Yksi hupi Twitterissä onkin ollut laskea, mikä hallituksen enemmistö soten suhteen nyt on. Yhdeksi luvuksi saatiin 101, kun vastustajiin laskettiin myös kesäkuussa paluun eduskuntaan tekevä Paavo Väyrynen.
Kokoomus keksi perustuslaista syyllisen
Kokoomuslaiset käänsivät viikon aluksi kritiikin vanhaan tuttuun ”perustuslakifundamentalismiin”. Kokoomuslaisten mielestä perustuslakiasiantuntijat ja valiokunta tulkitsevat perustuslakia liian tiukasti.
Tässä kritiikissä ei ole mitään uutta, sillä samaa on kuultu kokoomusleiristä aiemminkin. Onpa kokoomuksen entinen kansanedustaja Kimmo Sasi kirjoittanut pamfletinkin, miten perustuslakia tulisi muuttaa.
”Johan tätä on odotettu. Kun perustuslaki ei taivu suoraan kaikkiin kokoomuksen ideologisiin tavoitteisiin, alkaa hillitön spinnaus siitä, miten perustuslakivaliokunta tulkitsee väärin, miten perustuslakiasiantuntijat tulkitsevat väärin, miten perustuslaki on ylipäätänsä väärässä”, Arhinmäki kuittasi Twitterissä.
Oppositiolla on faktat puolellaan
Kaiken kohinan taustalla on se, että oppositio on saanut niskalenkin hallitukselta sote-uudistuksen kustannuskysymyksissä. Kaikki asiantuntijat ovat varoittaneet, että hallituksen esitys todennäköisesti lisää kustannuksia eikä hillitse niiden kasvua kuten hallitus esittää.
Hallituksen tavoitteena on kustannusten kasvun hillintä, markkinoiden avaaminen ja palveluiden parantaminen. Oppositiosta on huomautettu, että näistä vain kaksi voi toteutua.
Valtiovarainvaliokunta kiinnitti lausunnossaan huomiota siihen, että kustannuksia pyritään hillitsemään maakuntien menorajoittimella.
”Kun menorajoitin sallii vain 0,9 prosentin vuotuisen kasvun, on vaarana, että maakunta ei selviä velvoitteistaan toiminnan tehostamisesta huolimatta”, lausunnossa kirjoitetaan.
Samaan asiaan perustuslakivaliokunnan odotetaan kiinnittävän huomiota, koska perustuslaki takaa kaikille riittävät sote-palvelut. Kokoomuksen mukaan menorajoitin on pakko asettaa, koska muuten Suomea uhkaa konkurssi.
”Jos konkurssi uhkaa, uhkaa se vastuuttoman valinnanvapausesityksen takia. Asiantuntijat varoittavat siitä, että malli voi nostaa kustannuksia useiden miljardien edestä, ja silti kokoomuslaiset jatkavat asiantuntematonta puhetta mallin säästöistä”, kommentoi vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson Twitterissä tiistaina.
Maakuntavaalien siirto toi aikaa
Li Andersson ei usko vielä hallituksen kaatuvan. Hallitus sai lisäaikaa, kun pääministeri Juha Sipiläkin viimein myönsi, että maakuntavaaleja joudutaan siirtämään.
Uusia askelmerkkejä saadaan, kun perustuslakivaliokunta saa valmiiksi lausuntonsa. Sen jälkeen jäädään odottamaan sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausuntoa. Sote-valiokunta on kokoustanut hurjaa tahtia jo monta viikkoa, kun hallituspuolueet ovat kiiruhtaneet lausuntoa.
Jos hallitus sattuisi kaatumaan ja Suomeen tulisi ennenaikaiset eduskuntavaalit, olisi vasemmistoliitto niihin valmis. Näin vakuutti puoluesihteeri Joonas Leppänen.
– Vaalit sopisivat meille itse asiassa todella hyvin, koska elokuussa meillä on puolueristeily. Siellä julkistamme hallitusohjelmamme ja puolueen uuden ilmeen.
Leppäsen mukaan mahdolliset ennenaikaiset eduskuntavaalit olisivat vasta syksyllä.
– Jokaisen vasemmistolaisen märkä uni on porvarihallituksen kaatuminen. Joutuisimme vain voittamaan vaalit aikaisemmin.