Anniina Säilynoja

Mielenterveys- ja päihdeongelmissa sekä ihminen itse että hänen läheisensä ja omaisensa tarvitsevat sosiaali- ja terveydenhuollosta ripeää ja ammattitaitoista apua, jonka tulee olla saatavilla helposti, ilman häpeää ja omalla äidinkielellä.

Suomalaisten mielenterveysjärjestöjen muodostama Mielenterveyspooli on huolissaan mielenterveyspalvelujen nykytilasta ja sote-uudistuksen vaikutuksesta kansalaisten kannalta välttämättömiin mielenterveys- ja päihdepalveluihin.

Vuonna 2017 mielenterveysperusteisia sairauspoissaoloja oli Kelan mukaan 16 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Joka toinen ihminen kokee mielenterveyden häiriön elämänsä aikana. Niiden kustannukset Suomessa ovat vuosittain noin 6 miljardia euroa.

Terveydenhoito ei nykyisellään ota riittävästi huomioon mielenterveyskuntoutujien hoidontarvetta: heidän elinajanodotteensa on Suomessa 15–20 vuotta lyhyempi kuin muun väestön.

Hoitopolun oltava selkeä

Mielenterveyspoolin mielestä sote-uudistuksen tulee parantaa hoidon saatavuutta, laatua ja palvelujen integraatiota. Siksi matalan kynnyksen avun, kuntoutuspsykoterapian sekä psykososiaalisen tuen, kokemusasiantuntijuuden ja palvelujen asiakaslähtöisen koordinoinnin resurssit on turvattava.

ILMOITUS

– Hoitopolun, potilaan ohjauksen ja viestinnän tulee olla selkeää. Lisäksi on löydettävä keinoja tukea hoitoa ja kuntoutusta tarvitsevia ihmisiä eri palvelujen ja hoitomuotojen valitsemisessa, pooli vaatii.

Ruotsinkielisen väestön alueellisen hajanaisuuden takia on poolin mielestä erityisen tärkeää, että palvelujen saatavuudesta löytyy tietoa keskitetysti. Ruotsinkielinen mielenterveyspotilas joutuu usein kohtaamaan kielellisiä esteitä, joiden vuoksi perustuslaillinen oikeus saada hoitoa ja palveluita jää toteutumatta.

Molemmilla kielillä

Mielenterveyspooli vaatii, että valinnanvapauslain 18. §:ään tulee sisällyttää sote-keskuksille velvoite tarjota ammattilaisten toteuttamat mielenterveys- ja päihdepalvelut tarvittaessa molemmilla kielillä. Ilman tätä velvoitetta vaarana on, että sote-keskukset pyrkivät välttämään paljon sosiaali- ja terveyspalveluja käyttävien asiakkaiden listautumista rajaamalla palvelutarjontaansa.

Palvelujen tulee tukeutua saumattomasti maakunnan erikoispalveluihin ja yleishyödyllisten järjestöjen tarjoamaan vertais- ja kriisiapuun. 37. §:n perusteluissa on kuvattava selkeästi, miten palvelut tarjotaan.

Matalan kynnyksen palveluita tuettava

Kuntoutuminen, syrjäytymisen ehkäisy ja heikosti palveluihin kiinnittyvien ryhmien tavoittaminen, palveluihin pääsyn ja niissä etenemisen tukeminen tapahtuvat luontevimmin arjessa. Tätä työtä tekevät yhdistykset tarjoavat yhteisöjä, vertaistukea ja mielekästä toimintaa. Jotta uudistus voi onnistua, myös ennaltaehkäiseviä matalan kynnyksen palveluita on tuettava.

Esimerkiksi mielenterveyskuntoutujien klubitalojen rahoituksesta kunta-avustuksen osuus on viime vuosina ollut keskimäärin 50 prosenttia ja kriisikeskusverkoston rahoituksesta 20 prosenttia. Monet järjestöt tarjoavat myös pienille, mutta vaativille erityisryhmille kuten vaikeasti oireileville lapsille ja nuorille tukea, jota kunnalliset palvelut eivät tarjoa lainkaan tai riittävästi.

Ennaltaehkäisyä ja kuntoutusta edistävien toimintojen jatkuminen edellyttää poolin mielestä sitä, että sekä kunnat että maakunnat rahoittavat järjestölähtöistä terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä. Uudistuksen onnistumista tulee arvioida sen voimaan tultua säännöllisesti myös järjestöjen toimintaedellytysten näkökulmasta.

Kannanoton on allekirjoittanut yli 20 mielenterveysalan järjestöä.

Mielenterveyspooli-hanke menossa

Mielenterveyspoolin muodostavat suomalaisen mielenterveystyön keskeiset toimijat. Mielenterveyspoolin jäsenistä Finfami, KoKoA – Koulutetut kokemusasiantuntijat, Mielenterveyden keskusliitto, Nyyti ry, Psykosociala förbundet, Suomen Klubitalot ja Suomen Mielenterveysseura toteuttavat yhteisen valtakunnallisen Mielenterveyspooli-hankkeen vuosina 2018–2020.

Hankkeessa tavoitellaan väestön mielenterveyttä edistävää yhteiskuntapolitiikkaa, mielenterveysongelmien stigmaa vähentävää julkista keskustelua ja mielenterveysvaikutusten arvioimista kaikilla päätöksenteon tasoilla.