Olivier Hansen/GUE/NGL

Talouskriisi, pakolaiskriisi, Brexit – oli EU:n agendalla mitä tahansa, aitiopaikalta Brysselissä sitä seuraa suomalainen Sanna Lepola.

– Kukaan ei ole koskaan muuttanut Brysseliin sillä ajatuksella, että tänne ollaan jäämässä, Sanna Lepola naurahtaa.

Ei Sanna itsekään. Kun hän vuoden 1999 vaalien jälkeen lähti Brysseliin Esko Seppäsen avustajaksi, reissun piti olla kokeiluluontoinen. Yhdeksäntoista vuotta myöhemmin Sanna on vasemmistoryhmä GUE/NGL:n pääsihteeri – ja edelleen Brysselissä.

GUE/NGL on suomeksi Euroopan yhtyneen vasemmiston konfederaatioryhmä/ Pohjoismaiden vihreä vasemmisto. Ryhmä oli pitkään tällä kaudella viidenneksi suurin, mutta juuri nyt vihreät ”johtaa” yhdellä edustajalla.

Pinnan alla muhii poliittisia yllätyksiä EU:ssa.

Demareille ja vihreille tulee takkiin?

Euroopan parlamentissa spekuloidaan jo kovaa vauhtia ensi vuonna alkukesästä järjestettävien EP-vaalien jälkeistä aikaa.

ILMOITUS

– Suurin spekuloinnin kohde on, miltä parlamentti mahtaa näyttää brexitin jälkeen. Konservatiiviryhmä ECR:stä lähtee niin monta brittiedustajaa, että koko ryhmää ei ehkä ensi kaudella ole. Ranskan presidentti Macronin suunnitelmista ei tiedetä – jos hän perustaisi oman ryhmänsä, se voi viedä jäseniä niin demareilta, ALDE:sta, PPE:lta ja vihreiltäkin, Sanna Lepola pohtii.

Demarit tulevat Lepolan tämänhetkisen arvion mukaan pienenemään monessa maassa. Vihreätkin ottavat takkiin Euroopan tasolla, vaikka Suomessa ovatkin olleet nosteessa.

Kaatuuko Katainen?

Syksyn aikana katseet kääntyvät kuitenkin Helsinkiin.

– Suurimmat puolueet tulevat nimittämään ensi kevään eurovaaleihin omat kärkiehdokkaansa komission puheenjohtajiksi. Parlamentin suurin poliittinen ryhmä EPP pitää marraskuussa kokouksensa Helsingissä, joten mahdotonta ei varmasti ole että esimerkiksi Jyrki Katainen olisi ryhmän kärkikandidaatti, Sanna ennakoi.

Myös demariryhmä nimittää kärkiehdokkaansa marraskuussa, joten kampanjatkin alkavat todennäköisesti tuosta hetkestä.

– Virallisesti vaalitauko alkaa vasta ensi vuoden huhtikuussa, mutta merkkejä poliittisen päätöksenteon hidastumisesta alkaa jo näkyä. Poliitikkojen pinnat kiristyvät viimeistään ennen joulua jos uudelleenvalinta ei ole varmaa.

Sanna Lepolan haastattelu on luettavissa kokonaan Kansan Uutisten välissä 25.5. julkaistavassa MEP Merja Kyllösen (vas.) Kyllikki-lehdestä.