Pontus Purokuru

Köyhän resurssipula voi johtaa jatkuvaan varuillaanoloon.

Identiteettipolitiikkaa suosivassa maailmassa luokka-ajattelun ja puoluepolitiikan väitetään olevan aikansa eläneitä tapoja hahmottaa yhteiskuntaa.

”Kaikkihan me kuulumme keskiluokkaan”, totesi viime vuosituhannen lopulla Tony Blairin hallituksen varapääministeri John Prescott. Vastaavan lausahduksen on voinut kuulla pohjoismaissa muodossa ”Kaikkihan me olemme sosialidemokraatteja”.

Cardiffin yliopiston professori Antony Manstead kuitenkin esittää, että kyseessä on vain kuvitelma tasa-arvoistumisesta. British Journal of Social Psychologyssa julkaistussa artikkelissaan hän toteaa, että yhteiskuntaluokka on kaiverrettu ihmisen psyyken rakenteisiin ja vaikuttaa hänen käyttäytymiseensä ja hyvinvointiinsa.

Vuorovaikutustilanteissa työväenluokkaan kuuluvat ihmiset ovat taipuvaisempia ottamaan katsekontaktia, hymyilemään ja osoittamaan eleillään samanmielisyyttä kuin keski- ja yläluokkaan kuuluvat, joiden sanaton viestintä on vähäisempää.

Mansteadin mukaan sosioekonominen asema vaikuttaa ihmisten identiteetin rakentumiseen aivan yhtä paljon kuin siihen vaikuttavat esimerkiksi sukupuoli tai etninen tausta.

Yhteiskuntaluokan voi tunnistaa sanattomasta viestinnästä

ILMOITUS

Esimerkiksi ihmisten pukeutuminen on yhdenmukaistunut siinä määrin, että johtopäätöksiä sosiaalisesta asemasta tai yhteiskuntaluokasta ei sen perusteella voi tehdä. Käyttäytymiseen vastaavanlainen samankaltaistuminen ei Mansteadin mielestä ole yltänyt.

Kontrolloiduissa oloissa tehdyt tutkimukset osoittavat edelleen, että vuorovaikutustilanteissa työväenluokkaan kuuluvat ihmiset ovat taipuvaisempia ottamaan katsekontaktia, hymyilemään ja osoittamaan samanmielisyyttä kuin keski- ja yläluokkaan kuuluvat, joiden sanaton viestintä on vähäisempää.

Yhteiskuntaluokan voi Mansteadin mukaan tunnistaa myös esimerkiksi Facebookissa jaetuista kuvista tai lyhyistäkin puheenvuoroista.

Katsomme siis kuuluvamme tiettyyn yhteiskuntaluokkaan ja muiden on kohtalaisen helppo saada se selville. Mitä johtopäätöksiä tiettyyn luokkaan kuulumisesta sitten voidaan tehdä? Mansteadin näkemys on, että työväenluokkaiset ihmiset näkevät maailmassa voimia ja riskejä, joiden kanssa on kamppailtava ja joihin on sopeuduttava. Heidän näkemyksensä maailmasta edellyttää siis jatkuvaa valppautta ja uhkien nopeaa havaitsemista.

Kun ihmiseltä puuttuvat onnettomuustilannetta pehmentävät resurssit, jatkuva varuillaanolo on ymmärrettävää. Toisaalta alituinen uhkien etsiminen voi olla osoitus myös vähäisestä uskosta omiin vaikutusmahdollisuuksiin. Manstead kuvaa keski- ja yläluokkaan kuuluvien olevan työväenluokkaisia yksilökeskeisempiä ja pikemminkin henkilökohtaisten tavoitteiden kuin ulkoisten uhkien ohjaamia. Pohjimmiltaan he uskovat työläistaustaisia enemmän omiin mahdollisuuksiinsa vaikuttaa ympäristöön.

Yksilökeskeisyys johtaa itsekkyyteen

Yksilöllisiä mahdollisuuksia ja valintoja korostavassa yhteiskunnassa keski- ja yläluokan lähestymistapa saattaa vaikuttaa toimivammalta kuin työväenluokan. Mansteadin keräämän tutkimusaineiston mukaan asia ei ole yksiselitteinen.

Korkeaan sosioekonomiseen luokkaan kuuluminen näyttää tekevän ihmisistä vähemmän empaattisia, he näyttävät suhtautuvan myötämielisesti ahneuteen ja turvautuvan neuvottelutilanteissa työväenluokkaisia ihmisiä todennäköisemmin valehteluun. Itsensä yläluokkaan kuuluvaksi tulkitseminen ja yksilökeskeinen ajattelu näyttävät siis johtavan itsekkyyteen.

Työväenluokkaan itsensä tulkitsevien käsitys siitä, miten ympäristö vaikuttaa ihmisen elämään, johtaa empatiaan ja suurempaan ymmärrykseen siitä, miten ulkoiset olosuhteet voivat vaikuttaa toiseen ihmiseen ja hänen tunteisiinsa. Lisäksi he ovat sitoutuneempia toisiin ihmisiin ja ihmisten välisiin suhteisiin.

Muutoksen tiellä väijyvät psykologiset esteet

Voisi kuvitella, että sosiaalinen liikkuvuus auttaisi ylittämään luokkien välisen psykologisen kuilun ja ohjaisi sosiaalisemmat ihmiset vaikutusvaltaisiin tehtäviin. Nimenomaan korkean koulutuksen ajatellaan edistävän sosiaalista liikkuvuutta, mutta yliopistot eivät varsinaisesti tue siirtymistä työväenluokasta akateemiselle uralle.

Moni sukunsa ensimmäisistä yliopisto-opiskelijoista kokee olevansa väärässä paikassa tai mahdollisuuksiensa olevan vähäisempiä kuin heidän, joille yliopisto-opinnot edustavat suvun perinnettä. Eivätkä yliopistot tee tilannetta helpommaksi.

Mansteadin mukaan yliopistojen johto ja hallinto vaikuttavat arvostavan itsenäisyyttä ja riippumattomuutta enemmän kuin esimerkiksi sitoutumista yhteisöön ja halua auttaa sitä – toive, jonka moni ensimmäisen polven akateeminen opiskelija esittää. Hän huomauttaa, että samat tekijät vaikuttavat myös monissa akateemisissa ammateissa.

Mansteadin tutkimus siis osoittaa, että vallitsevan järjestelmän ylläpitoon sisältyy myös psykologisia tekijöitä. Muutoshalukkuutta kuitenkin on olemassa, sillä sosiaalisesta asemasta ja tulotasosta riippumatta monet sanovat arvostavansa tasa-arvoista yhteiskuntaa. Tasa-arvo sinänsä voi myös muuttaa keski- ja yläluokan asenteita anteliaampaan suuntaan. Lisäksi näyttää siltä, että kun ihmisille kerrotaan sosiaalisen aseman ja yhteiskuntaluokan vaikutuksesta ajatteluun ja käyttäytymiseen, he ovat halukkaampia tarttumaan muutokseen.