Viimeisten kymmenen vuoden aikana vapaaehtoisesta suojelusta on tullut tärkeä osa metsien monimuotoisuuden turvaamista Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa, selviää Pohjoismaisen ministerineuvoston rahoittaman ja Suomen ympäristökeskuksen toteuttaman hankkeen tuoreesta raportista.
Selvityksen mukaan keskeinen haaste on herättää metsänomistajien kiinnostus vapaaehtoiseen suojeluun. Tärkeimmiksi keinoiksi havaittiin alueelliset tiedotuskampanjat, vapaaehtoisesta suojelusta tietoa tarjoavat verkkosivut ja metsäalan asiakasviestintä.
Suomessa Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman eli METSOn tavoitteena on vuoteen 2025 mennessä lisätä luonnoltaan arvokkaiden metsien suojelua noin 96 000 hehtaarilla vuoden 2008 tilanteesta. Tarkoitus on myös tehdä määräaikaisia suojelusopimuksia ja luonnonhoitoa 82 000 hehtaarilla. Tähän mennessä tavoitteesta on toteutettu noin 60 prosenttia.
Keskeinen haaste on herättää metsänomistajien kiinnostus vapaaehtoiseen suojeluun.
Ruotsissa vuosi 2016 toimii lähtötasona. Siihen tavoitellaan 90 000 hehtaarin lisäystä vuoteen 2020 mennessä. Norjassa on tavoitteena on suojella pysyvästi kymmenen prosenttia maan metsäpinta-alasta. Siitä on saavutettu vajaa puolet.
Suomi vähentänyt metsiensuojelun rahoitusta
Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa on eroja suojelun toteutuksessa. Esimerkiksi Ruotsissa tehdään viidenkymmenen vuoden määräaikaisia suojelusopimuksia, kun Suomessa määräaikaiset sopimukset ovat yleensä kymmenen vuotta. Suomessa ja Norjassa käytännössä kaikki metsiensuojelu yksityismailla tapahtuu vapaaehtoisen suojelun kautta, Ruotsissa vapaaehtoisen suojelun osuus on huomattavasti pienempi.
Ruotsissa ja Norjassa on viime vuosina lisätty metsiensuojelun määrärahoja. Suomessa määrärahat ovat pienentyneet METSOn alkuvuosiin verrattuna. Suomessa haasteena on huolehtia, että maanomistajien haluun lähteä mukaan metsäluonnon monimuotoisuuden suojeluun kyetään vastaamaan. Vähäiset henkilöstöresurssit ja määrärahojen riittämättömyys eivät saisi rajoittaa asetettuihin tavoitteisiin pääsemistä.
Metsänomistaja voi oma-aloitteisesti esittää metsiään rauhoitettavaksi. Sen jälkeen viranomainen arvioi tarjotun metsän luontoarvoja, esimerkiksi runsas lahopuusto ja muiden suojelualueiden läheisyys nostaa alueen suojeluarvoa. Suojelu voi olla määräaikaista tai pysyvää. Tavoitteena on muodostaa suojeltujen alueiden toisiinsa kytkeytynyt verkosto tukemaan harvinaisten ja uhanalaisten lajien levittäytymistä ja säilymistä.